Juoksut on juostu ja päästiin Sohvin kanssa aksaamaan. Harjoituksena toisilla valssit ja meillä sokkarit. Olen itse tehnyt noita sokkareita tositosi vähän. Nyt valmistauduin treeneihin huolella, pähkäilin harjoitusta ja kuivaharjoittelin muutamaa kohtaa eilisellä juoksulenkillä. Joo-o, maine senkun kasvaa naapurustossa...
Vaikka radalla tuntui hurjalta jättää koira hetkeksi selkänsä taakse, niin ohjaus toimi kuin toimikin meillä. Sohvi lukitsi esteet hyvin, minä ehdin kääntymään ja vauhti säilyi. Hauskaa oli vaihtaa muutamalle radalle valssiin, jolloin ei-ohjaava käsi jäi ylemmäs ja koira ampui siihen.
Toisella radalla muun muassa pimeää putkea, keppejä ja takaakiertoa. Lisäksi haasteensa loi putki pussi yhdistelmä, joka vedettiin radalla ensin putkeen ja myöhemmin niin, että putken jälkeen käännyttiinkin kepeille eikä siihen edessä houkuttelevaan pussiin. Onnistui, toki jonkinsortin laajemmalla kaarteella, mutta silti. Sohvi alkoi aavistuksen hyytymään toisella radalla, mutta näin mummovaihteella etenevänä jaksoi ihan hyvin.
Kiva päästä taas yhdessä tekemään hommia.
Sokkarirata alla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti