Lauantaiaamu aloitettiin agitreeneissä Sohvin juoksutauon takia ilman koiraa. Kävin kuunteluoppilaana Sadun tunnilla Satulinnassa, kun Minttu ja Paavo sekä Lotta ja Kepponen tekivät ratapyöritystä ja keppejä. Kuuntelin, kyselin ja juoksentelin yksinäni rataa läpi ihan tosissani eläytyen näkymättömän koiran ohjaukseen, enkä edes tuntenut itseäni hölmöksi :D Mielenkiintoisia ohjaustapoja samalle radalle, mutta suunniteltuna nopealle ja hitaammalle koiralle. Tuskin maltan odottaa, että pääsen opettelemaan Sohvin kanssa sokkareita niihin kohtiin, joissa valssi tuntuu hidastavan menoa liiaksi. "Jos hitaamman koiran kanssa tulee kiireen tuntu, tiedät valinneesi linjat oikein." Minttu teki Paavon kanssa äänennopeudella esimerkillisiä ratoja, joita oli ilo ihastella.
Päivällä käytiin koko perhe kiipeilemässä ja kahlailemassa metsässä. Vesikeli pehmittää pintoja niin, että vain Pikkarainen pysyi hangen päällä, me muut jouduimme tyytymään polkupohjaan. Ulkoilun jälkeen maistui ruoka. Poppis täyttää ensi viikolla 3 kk ja siirryimme nyt viikonloppuna kolmeen ruokailukertaan.
Illalla ihmisväki suuntasi teatteriin ja koirat jäivät keskenänsä. Oli niin ihana palata kotiin ja kurkata ikkunasta, kun Pompula leikki leluillaan ja Sohvi makoili vieressä seuraillen kuin parhainkin hoitotäti.
Nyt me lähdemme Poppiksen kanssa laittautuaan, harjaamme tukat kuntoon ja lähdemme ajelemaan kohti Porvoota Selma-siskon luo kylään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti