torstai 30. elokuuta 2012
Erilainen samanlainen
Pops pääsi ensimmäistä kertaa tuuraamaan Sohvia HSKH:n oikeissa treeneissä. Kiva, että kouluttajalle ja ryhmäläisille sopi, että juniori tuuraa syksyn Sohvia. Olin varannut palkaksi niin lelun kuin herkkuja. Otettiin hyppysuoralla irtoamista lelupalkalla. Mutta. Törmäsimmepä heti uuteen haasteeseen. Kouluttaja tuli lelun kanssa Popsia kohti, ja Popparipa veti liinat kiinni ja kieltäytyi tulemasta lähellekään kouluttajaa. Ihan uuttaa taas kerran, ja kertonee, että nämä nuorimmaisemme on hivenen epäluuloisempi tapaus. Myöskään ulkopuolisen pito kiinni koirasta laittoi korvat luimuun. Äh, hyvä muistutus, että en voi olettaa kaiken etenevän kuten Sohvin kanssa. No eipä mitään, muutettiin taktiikkaa. Minä leikin ensin koiran rennoksi, jonka jälkeen kouluttaja-Satu jatkoi leikkiä pitkällä lelulla. Koira leikki jo tosi hyvin. Ja sitten eikun hommiin, irtoamisharjoitus meni hyvin lelupalkalla ja villit leikit päälle. Nyt vain leikin varjolla edellään rauhassa pienen ehdoilla ja epäluuloja hälvennellen. Kaiken lisäksi meillä sattui naapurustosta illalla episodi, jossa naapurin uberhienosti koulutettu belkkari lähti lapasesta ja lähti kahden pyöräilevän lapsen perään. Lapset ajoivat paniikista huutaen pihamme ohi iso koira kiihkeästi haukkuen perässä ja omistajan karjuessa perässä. Huusin mahd rauhallisesti lapsia pysähtymään vakuutellen, että ei ole hätää. Lapsiparat jarruttivat pelosta vavisten, jolloin koira sai kuulonsa takaisin ja lähti takaisin. Lapset jatkoivat itkien matkaansa ennen kuin ehdin tehdä muuta. Meidän koirat pihalla kuumenivat tietysti episodista melkoisesti. Sohvi tokeni nopeasti, mutta Popparilla meni tovi sulatella tapahtumaa. Samanlaisia ja niin erilaisia....
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Pikku-Polo
Nyt tuli se päivä, kun taloon tuli toinen auto. Sinänsä ärsyttävää, mutta helpottanee huomattavasti arjen pyöritystä kahden matkatyötä tekevän taloudenhoitajan ja kahden koiran kanssa. Pakkasimmekin heti eväät ja perheen kyytiin ja huristelimme Tammisaareen retkelle.
Pikkuauto on niin pieni, että koirat matkustavat takapenkillä vöissä. Pompulalle uusi matkustusmuoto, joka otettiin vastaan -tadaa- nukkuenpa tietysti. Tuon kanssa kun auton käynnistää, niin pikkarainen heittäytyy unten maille.

Yhteislenkille aikataulussa!
Taidan sittenkin ehtiä sunnuntain yhteislenkille klo 13, eli normiaikataulussa mennään. Tervetuloa mukaan Tuusulan maisemiin. Minttu on luvannut lähteä meille paikallisoppaaksi. Tarkemmat tiedot kerhon tapahtuma-sivuilta. Tulen tdn Popparin kanssa, jos se jaksaa kauneuskilpailujen jälkeen lenkkeillä. Sohvi karanteenissa juoksuineen.
Ja Sohville varattu vauvaultra 3 wk päähän. Paavo saa sanoa painavan sanansa. Muita merkkejä vopi olla aika turha tulkkailla, kun koira omaa niin vahvat valeraskuaoireet ilman pentujakin...
Ja Sohville varattu vauvaultra 3 wk päähän. Paavo saa sanoa painavan sanansa. Muita merkkejä vopi olla aika turha tulkkailla, kun koira omaa niin vahvat valeraskuaoireet ilman pentujakin...
tiistai 28. elokuuta 2012
Kotona!
Reissu oli vallan onnistunut, mutta olipas kiva viimein päästä kotiin. Koirat tutkivat lähikulmat tarkasti ja Sohvi merkkasi joka puskanjuuren ponnekkain takapotkuin vahvistettuna. Kuultiin, että naapuriin oli murtauduttu, mutta meidän hälyjärjestelmä oli ilmeisesti pitänyt vorot poissa meidän tiloista. Paree pysyäkin poissa.
Muutama kuva vielä matkan loppumetreiltä. En muuten muistanutkaan miten ärsyttävää teiniaika on. Poppikselta on nyt todenteolla löytynyt se kuulu OMA TAHTO. Ja terrierin oma tahto on yleensä kutakuinkin päinvastainen kuin meikäläisen tahto... Viimeisellä mökillä Padasjoella koiraa ei saanut lempipaikaltaan laiturilta pois kuin kantamalla, ei auttanut mitkään houkuttelut eikä uhkailut, kantaa piti.

Ihanista korvista on kiittäminen Tarua, joka siisti koirat, kun haettiin Sohvi lemmenlomalta. |
lauantai 25. elokuuta 2012
Kiintiöt
Nyt alkavat mökkeily-, vaellus- ja saunakiintiöt olemaan aikas täynnä. Eiköhän näillä taas jakseta syksyllä arjen kiemuroissa ja tutuilla metsäpoluilla taivaltaa. Tahkon vikat vaellukset ja maastopyöräilyt tälle päivälle ja mun ruoanlaittovuoro (= Piazzalta pizzaa). Nyt vielä saunotaan ja uidaan, huomenna pakataan ja haetaan Sohvi vikalle mökille mukaan. Ensi viikko vielä lomaa. jos vaikka vain löhöis (uskokoon ken haluaa).
perjantai 24. elokuuta 2012
Tahkovuori
Karttaa emme juuri Tahkolla tarvitse oli sitten kyse vaelluksesta tai maastopyöräilystä. Nojoo, periaatteessa kartta pakataan kyllä aina mukaan. Eilen ennen Sohvin lemmenlomalle lähtöä huiputimme koko poppoo Tahkovuoren.
Rinteitä laiduntaa kesäisin komea ylämaankarja, josta tietysti meidän tuurilla yksi härkä oli onnistunut keplottelemaan itsensä aitausten ulkopuolelle. Siinä me sitten kaikki tuijotimme komeasarvista yksilöä, joka uteliaasti tapitteli takaisin. Katsoimme parhaaksi hiippailla rauhassa takavasemmalle koiria perässämme kiskoen ja ilmoitimme karkulaisesta eteenpäin.
Tänään vaelsimme yhtä koiraa pienemmällä porukalla 6 km Tahkon toista puolta Tarpisen- ja Välimäen maastoissa. Poppis oli tosi reipas vaeltaja vaikkei isosysteri ollutkaan mukana. Kulkee ehkä vähän lähempänä meitä, mutta tutut hepulit ja lintujen jahtaamiset esiteltiin. Reitillä oli myös kiitettävästi märkää ja mutaa tarjolla, mikä oli myös meidän plutaajan mieleen. Koira pääsi uimaan ennen autokyytiä kotiin :D
Sohvia on ikävä. Onneksi Taru soitti ja kertoi kaiken olevan tosi hienosto, Sohvi on sopeutunut mutkattomasti ja sillä on seuranaan paitsi Sine-mummeli niin erityisen kiinnostava Baba-kissa! Siellä ne yhdessä oleilee ja koiriin tottunut kissa töräyttää terrieriä tassulla nenukkaan, jos meno käy sille liian vilkkaaksi. Tämän haluaisin kyllä nähdä! Myös Pops taitaa kaivata leikkikaveria. Kantaa lelujaan yhtenään jalkoihin tai kinuaa syliin. Sohvin toinen astutuskerta on huomenna ja sunnuntaina haetaan murunen kotiin.
Hissi on vain kuvausrekvisiittaa. Lihasvoimalla tultiin ylös. |
Nyt mahtui hyvin Pehkubaariin joraamaan. Sohvi katsoo, että wtf? |
Tänään vaelsimme yhtä koiraa pienemmällä porukalla 6 km Tahkon toista puolta Tarpisen- ja Välimäen maastoissa. Poppis oli tosi reipas vaeltaja vaikkei isosysteri ollutkaan mukana. Kulkee ehkä vähän lähempänä meitä, mutta tutut hepulit ja lintujen jahtaamiset esiteltiin. Reitillä oli myös kiitettävästi märkää ja mutaa tarjolla, mikä oli myös meidän plutaajan mieleen. Koira pääsi uimaan ennen autokyytiä kotiin :D
Häntä tötteröllä kohti uusia seikkailuja. |
Älä turhaan kiertele, tästä vaan suoraan. |
Popsin bongaus. Olisi varmaan jäänyt muuten huomaamatta. |
Sohvia on ikävä. Onneksi Taru soitti ja kertoi kaiken olevan tosi hienosto, Sohvi on sopeutunut mutkattomasti ja sillä on seuranaan paitsi Sine-mummeli niin erityisen kiinnostava Baba-kissa! Siellä ne yhdessä oleilee ja koiriin tottunut kissa töräyttää terrieriä tassulla nenukkaan, jos meno käy sille liian vilkkaaksi. Tämän haluaisin kyllä nähdä! Myös Pops taitaa kaivata leikkikaveria. Kantaa lelujaan yhtenään jalkoihin tai kinuaa syliin. Sohvin toinen astutuskerta on huomenna ja sunnuntaina haetaan murunen kotiin.
torstai 23. elokuuta 2012
Eka kerta
Kyllä kannatti ajaa satoja kilometrejä edestakaisin Suomen maata. Kuuleman mukaan Sohvin treffit Morriksen kanssa olivat onnistuneet. Kiitos Taru ja Tessa avusta nuorenparin kanssa.
Perhe iloitsee, vaikkakin ikävöi Söhvelöistä. Sohvin lemmenloma jatkuu vielä viikonlopun, jonka jälkeen koira haetaan mökille jatkamaan lomaa ja aletaan jänskättämään lopputulemaa..
Perhe iloitsee, vaikkakin ikävöi Söhvelöistä. Sohvin lemmenloma jatkuu vielä viikonlopun, jonka jälkeen koira haetaan mökille jatkamaan lomaa ja aletaan jänskättämään lopputulemaa..
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Lemmenloma
Olen tarkkaillut Sohvin kiiman kehittymistä tarkasti ja merkit alkoivat näyttää siltä, että näimme paremmaksi kääntää auton nokan Rukalta kohti etelää ja posotimme tänään rivakasti reilu 400 km Tahkolle. Huomenna matka jatkuu ja kasvattaja ajaa meitä vastaan hakemaan koiran viettämään elämänsä ensimmäistä ja mitä todennäköisemmin myös viimeistä lemmenlomaansa. Sulhonsa siellä jo odottelee...
Pysähdyimme tauolle Kajaanissa, jossa ulkoilimme koirien kanssa. Odotin kuumeisesti, että saisin jostain uroskoiran indikaattoriksi. Ja viimein pahaa-aavistamaton isäntä kera porokoirauroksensa ilmestyi näköpiiriin. Kiekaisin jo kaukaa, että saako tulla tervehtimään ja tunkesin meidän neidin siihen arvioitavaksi. Ja kyllä, häntä singahti sivuun ja muutenkin käytös oli erinomaisen lorttomaista :DD
Urosparalta meni pasmat sekaisin, silmät pullistui päästä ja jäi peräämme itkemään hämmästelevä isäntä vieressään. Kiitos ja anteeksi....

tiistai 21. elokuuta 2012
Tämä päivä ja vähän viime yö
Koimme myöhään eilen illalla sydämen tykytyksiä, kun Mikko lähti viemään koiria lenkille ennen nukkumaanmenoa. Yöaikaan molemmat koirat kulkevat kytkettyinä, kun täällä on kovin pimeää ja yöeläinten rapinat alkavat. Sohvi ryntäsi heti pihassa varvikkoon, kuului napsahdus ja mies huutaa flexin hajonneen. Koira katoaa hetkssä näköpiiristä ympäröivään pimeyteen. Nautitut viinilasilliset ja uninen olotila katoavat kuin taikaiskusta. Nappaan takkia päälle, maastokengät jalkaan sekä koirapillin ja helisevän namipurkin käteen. Syöksyn pihalle, tuijotan sysipimeää metsää ja mietin kuinka pitkä yö tästä voikaan tulla.
Tuskin ehdin vislata niin Sohvi on siinä, katselee meidän tohinaa hämmästelen, nauttii muutaman herkun ja koko poppoo suuntaa pienelle lenkille ja takaisin mökkiin. Huh, onneksi huoli tällä kertaa loppui ennen kuin kunnolla alkoikaan.
Tätä päivää kuvin:

Vasta tällä reissulla koirat ovat oppineet itse poimimaan mustikkansa. Yleensä haluavat ne tarjoiltuina. |
maanantai 20. elokuuta 2012
Mediassa
Saimme epäsuoraa medianäkyvyyttä, kun pienen pihamme remontista tehty juttu julkaistiin uusimmassa Teknarin Rakennusmaailmassa 7/12.
Reissussa palautumispäivä, Kuusamon kiertoajelu, koirille normilenkitys ja isäntäväki sauvakävelee Rukan ylösalas.
Reissussa palautumispäivä, Kuusamon kiertoajelu, koirille normilenkitys ja isäntäväki sauvakävelee Rukan ylösalas.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Vihdoin pipoilua
Jee, vihdoin sai laittaa pipon päähän. Rukalla aurinkoinen +10C, perfecto :))))
Posiolla haettiin astiastotäydennykset Pentikin kauniista tehtaanmyymälästä, jonka yhteydessä saa hyvin ulkoilutettua koirat kera uimamahdollisuuden. Harmi, että jossain vaiheessa shoppailua Mikko alkoi inttää, että enää enempää ei autoon mahdu, höh ;)
Rukan mökki on ihmeellinen, kaunis kelohonka kera ultramodernin sisustuksen. Upea elämys, jonka saa tähän aikaan vuodesta murto-osalla euroja sesonkiin verrattuna. Auton purun ja mökin haltuunoton lisäksi tehtiin Rukan huiputus. Poppis ihmetteli suu auki vastaantulevia Karhunkierroksen rinkkavaeltajia. Nelivedoilla ei ongelmia ei ala- eikä ylämäkeen.

Kuvausta varten toinen koirista pitää metsästää kiinni. |
Muuten kuvat näyttävät tältä, kun koirat viis veisaavat poseerauksista ja keskittyvät tutkimaan varvikkoa. |
Popsin suojaväri. |
Onneksi tuli pakattua pääkokki ja apukokit mukaan. Ei pääse tälläkään reissulla kilot karisemaan, ehei... |
lauantai 18. elokuuta 2012
Kilometritehtaalla
Toistakymmentä vaelluskilometriä takana. Aurinkoinen sää suosii kulkijoita. Soita ja pitkoksia, harjumaisemia, metsälampia ja uimahepuleita. Jääkylmiä jokia, joissa vain Pops haluaa uida. Eilen ei tullut ketään vastaan koko aikana, tänään muutamia paikallisia marjastajia.Nyt saunan pehmittämät lihakset (Pops ei sauno, me muut kyllä), yhteiset nokoset, poroa kaikkien lautasella ja rentoilua. Ja uusien retkien suunnittelua, sillä huomenna matka jatkuu Posion kautta Rukalle.
perjantai 17. elokuuta 2012
Pitkospuilla
Syötettä on nyt otettu haltuun sekä vaeltaen, että maastopyörällä. Koirat ovat varsin innokkaita porobongareita, jotka myös päivystävät tarkkana mökin terassilla.
Alert on melkoisen äänekäs, kun bongaus tapahtuu. Sohvi karjuu kitapurjeet punaisena ja Poppis vetelee viskibassolla vieressä. Tänään porojen lisäksi ovella kolkutteli paikallinen don juan, komea karjalan karhukoira-mix. Liekö Sohvin tuoksut houkutelleet kyläilylle. Takalukitsin meidän tytöt tiukasti sisään :)
Tänään vaellettiin Syötteen kansallispuiston alueella, josta syystä koirat vaelsivat kytkettyinä koko lenkin. Paitsi kerran oli pakko päästää Poppis juoksemaan hetkeksi irti, kun sai ilohepulit :D
Varvikossa, kivikossa ja pitkospuilla edetään välillä kovastikin vauhdikkaasti, ja koirat pääsevät päivittäin läpikäytäväksi mahdollisten vammojen osalta. Mitään isoa ei onneksi ole löytynyt, mutta Popparin silmäkulmassa on pieni vekki ja Sohvin yksi neljästä kannuskynnestä on haljennut. Ei tunnu vaivaavan koiraa, mutta pitänee kotiuduttua käydä näyttämässä valkotakkisten luona.

Nämä seuraavat pitkokset otettu jo mökin vierustalta, jossa saa vapaana hillua.
Varvikossa, kivikossa ja pitkospuilla edetään välillä kovastikin vauhdikkaasti, ja koirat pääsevät päivittäin läpikäytäväksi mahdollisten vammojen osalta. Mitään isoa ei onneksi ole löytynyt, mutta Popparin silmäkulmassa on pieni vekki ja Sohvin yksi neljästä kannuskynnestä on haljennut. Ei tunnu vaivaavan koiraa, mutta pitänee kotiuduttua käydä näyttämässä valkotakkisten luona.
torstai 16. elokuuta 2012
Lähtölaskenta
Tervehdys Syötteeltä. Pienempi puoli valloitettu ja ekat porot bongattu. Söhvelöinen aloitti juoksunsa, joten lomasuunnitelmia muokkaillen ja kasvattajan isolla avulla Sohvi pyritään kuskaamaan ensi viikolla miehelään. Ääk, pidelkää peukkuja, että onnistumme ajoituksessa, huh.
Ps. Poppis meni sekaisin poroista, tai siis jos ollaan tarkkoja niin niiden pipanakasoista, joita veteli alkuun innoissaan varmaan litrakaupalla :/ Onneksi saturaatio saavutettiin suht pian.
Ps. Poppis meni sekaisin poroista, tai siis jos ollaan tarkkoja niin niiden pipanakasoista, joita veteli alkuun innoissaan varmaan litrakaupalla :/ Onneksi saturaatio saavutettiin suht pian.
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Koiraskootteri
Kävimme tutustumassa paikalliseen husky-yrittäjään. Vuokatti Huskyn tarhalla oli reipas 80 koiraa, siperian- ja alaskanhuskyjä sekä sekoituksia. Pääsimme kierrokselle tarhalla ja kuulimme mielenkiintoisia tarinoita koirista ja safareista. Jouduin karistamaan monta ennakkokäsitystäni valjakkokoirista. Tarhalla oli myös yksittäisiä muita rotuja, ml. pystykorva ja labbis. Koirat olivat hyväkuntoisia ja hyväntuulisia, ottivat paljon kontaktia ja olivat enemmän koulutettuja kuin olin odottanut. Ja parasta oli, että kukin koira sai toteuttaa rodunomaista käytöstään. Labbis alkoi tärräämään innosta, kun mainittiin sana sorsastus, jonne pääsee ensi maanantaista alkaen. Ja kukin koira otetiin yksilönä, osa oli jo siirtynyt eläkkeelle ja osa pääsi vielä omasta halustaan ja kunnostaan riippuen hommiin. Mielenkiintoista oli myös kuulla nuorten koirien opettamisesta vetohommiin. Tarhan nelikuinen sinisilmä hurmasi vierailijat.
Ja pakkohan sitä oli kokeilla sulanmaan kauden menopeliä eli husky-skootteria. Kipinä syttyi, eni talvena husky-safarille? :)
Ja pakkohan sitä oli kokeilla sulanmaan kauden menopeliä eli husky-skootteria. Kipinä syttyi, eni talvena husky-safarille? :)
Hiukan Hiekat
Edellisen postauksen sokerimunkit valmistuivat Sotkamon Hiukan hiekoilla. Kilometrien pituinen hiekkaranta, hellelukemat eikä ketään missään. Tuli aavistuksen epätodellinen olo.
Sotkamo on yllättänyt eläväisyydellään ja erinomaisilla harrastusmahdollisuuksilla. Kauniit maisemat ja leppoisa ja kiireetön kainuulaisuus nyt jo osattiinkin odottaa. Ehdoton uusi suosikkikohde kotimaan matkailulistalle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)