sunnuntai 5. elokuuta 2012

HopHop

4h verijälkihommissa. Koirat saivat paitsi tehdä nenällä töitä, myös leikkiä ja uida porukalla. Mukana Minttu, Luca ja Rico sekä Mia, Elmeri ja Perro. Luca oli riehakkaalla päällä ja koska Lulu on Poppiksen bestis, niin nämä kaksi kaahottivat ympäri metsää. Isot myös kurnuttivat tuota riehuliisaa ihan porukalla, mutta Poppiksesta se oli vain mahtavaa. Välillä kun isot koirat otettiin jäähylle, niin Pikkarainen oli että häh, mitä te nytte. Miksei muka leikitä?! Sohvi jäi uimapaikan grillikatokseen pummille, kun muu ryhmä siirtyi eteenpäin. Pinkoi hetken päästä perään ilmeisen tyytyväisenä tarjoiluun.

Itse jälki meni vähän vaihtelevasti, Sohvi teki alun ja lopun hyvin, keskellä haahauili enemmänkin. Alussa oli kohta, jossa vedin sientä rinteessä ja sieni vieri eri kohdasta kuin itse kävelin. Sohvi teki jälkitarkasti saman koukkauksen. Myös alun kulmat teki ongelmitta. Välimakuun jälkeen sinkoili sinne ja tänne, tarjosi selvästi kaikkia vaihtoehtoja vähän summa mutikassa. Loppuun taisi taas jälkikin löytyä.

Poppiksen jäljellä herkkuja oli vähemmän ja se selvästi nostatti päätä maasta. Kiitettävästi kuitenkin pienikin nuuskutteli ja löysi maaliin. Poppiksen eduksi on mainittava se, että kun liina laitetaan pantaan kiinni, lähtee reippassti ja rohkeasti metsään, vaikka muut ihanat kaverit jää parkkikselle odottelemaan. Jäljellä on rauhallinen ja malttaa tutkailla sitä jälkeä ja oikeasti nuuskuttelee menemään. Tai sitten se veri vielä pelottaa hieman, että ei uskalla rynniä. Poppiksen kanssa on kotona piilotettu lelua, jota jaksaisi etsiä loputtomiin. Sohvia vähän ärsyttää, kun leikin sen leikkejä jonkun muun kanssa. Alkuun, kun Pops ei meinannut heti löytää lelua, Sohvi kävi nostamassa sen näytöstyyliin. "No sehän on täällä hönö!"

Muiden koirista näin vain Perron suorituksen. Pappa veti hienosti. Rauhallisesti ja hötkyämättä, tarkasti väliin suuntiman ilmavainulla ja sitten taas köpsöteltiin menemään. Mukava laji harrastaa myös seniorin kanssa.

Kotona ruokin koirat ja nyt ne kuorsaavat ilmeisen tyytyväisinä. Seuraavaksi lenkkikamat itselle päälle ja omalle maastolenkille. Ei yhtään huvittaisi, mutta uhosin tuolla jäljellä lähteväni, joten pakkohan se on :D

Aamuedit. Vilkkaan viikonlopun jäljiltä koirat käänsivät aamulla kylkeä, kun nousin ja jatkoivat uniaan, kun söin aamiaisen. Mikon ollessa työmatkalla, meillä soi herätyskello törkeän aikaisin. Haluan kuitenkin ehtiä lenkittää noi karvakorvat kunnolla. Tänään pääsivät metsään kaahaamaan, joten ainakin heräsivät. Sohvi kävi tsekkaamassa muutaman pupun pesän tirriäinen perässään. Lisäksi yksi Ossi-orava ajettiin puuhun.

Aamusapuskan jälkeen koirat maleksivat ja nukkuivat jaloissa, kun meikkasin. Ovat aina kovasti perääni, kun olen yksin kotona ja valmistaudun töihin. Jäivät vielä ikkunasta katsomaan perään, kun starttasin matkaan. Yritin laskettaa niille, että tämän aamun jälkeen enää kaksi (2!) työaamua, ja sitten me nukutaan vaikka mihin ja lomaillaan kaikki yhdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti