Tänään oli viides ja viimeinen pentu-uinti. Uimaseurana kokojen ääripäät eli chihu ja landseer.
Seuraavaksi polskitaankin jo aikuispuolella. Sohvi ui tosi reippaasti ja kahlailee jo lelun perää, mutta ei vielä itse mene uimaan. Lempeällä avustuksella ponnaa matkaan ja sitten meno onkin rivakkaa. Välillä vain vilkuilee, mihin se luotsi jäi.
Agipuolella Sohvi keksi irtoamisharjoitteessa (putki + hyppysarja), että nameille pääsi nopeammin, jos kiersi (!) pari estettä. Nameja ei tällöin tietenkään saanut, vaan ope peitti namit, jos terrieri yritti oikoa. Ähh ja puhh, palattiin kahden esteen sarjaan, jossa irtoaminen ja hypyt onnistuivat. Hiiitaaasti hyvä tulee.
Lopputunnin harjoitus oli pakkovalssaus (koira käskytetään paikoilleen, jonka jälkeen se houkutellaan kiertämään esteen sivulle ja taakse ja siitä valssi (kääntö koiran kautta, ohjauskäden vaihto) ja hyppy esteen yli. Tämä oli helppo. Tässä opettelin lelupalkan käyttöä. Ostin kaamean ruman karvalelun vetonarulla, jota käytetään vain agissa ja se otetaan heti palkan jälkeen pois, jotta mielenkiinto säilyisi. Sohvi oli ihan villinä karvakasaan.
torstai 31. maaliskuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Palkkaus uusiksi
Kokoonnuimme seitsemän cairnin ja yhden snautserin voimin kokeilemaan agilityä ulkohalliin. Minttu toimi kärsivällisenä ohjaajana. Harjoiteltiin yksittäisiä esteitä (hyppy, putki, kepit, A, puomi, pussi) ja muutaman esteen ratoja. Meille parasta treeniä oli harjoitus häiriössä eli muut koirat olivat samassa tilassa. Vähän Sohvi lähtikin kirmailemaan, mutta leikit ja haahuilut pyrittiin katkaisemaan mahdollisimman nopeasti.
Paras anti oli kuitenkin lelupalkkauksen kokeileminen, mikä toimikin meille kuin tauti. Koira kun ei tahdo irrota esteelle kunnolla, vaan seuraa herkästi minua esteen sivuun. Nyt lelupalkka heitettiin esteen yli ja koira saatiin suuntaamaan hyvin esteelle ja yli. Toinen hyvä harjoitus oli keskittyminen kontaktiin puomilla. Meillä on puomilla jo niin paljon vauhtia, että pakko alkaa kiinnittämään kunnon kontaktiin huomiota. Samoin ohjaus pussiin tehtiin ensimmäistä kertaa, ja onnistui hyvin.
Kivaa oli taas kerran. Ja Mintulta Sohvi sai erityismaininnan vauhdista. Tuota ei tosiaankaan tarvitse hoputtaa. Täysii tai ei ollenkaan. Ja veljensä Topi on ihan yhtä vauhdikas.
Paupersin Paula otti kuvia, toivottavasti kerrankin saataisiin hyviä fotoja.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Lauma Luukissa
Jälleen aurinkoisissa merkeissä kokoontuivat pääkaupunkiseudun cairnistit tällä kertaa Luukkiin. Polut kantoivat hyvin ja koirat saivat pääosin juosta vapaana. Suuna päänä vetivät nuorimmaiset Sohvi, Topi, Sandie ja Eetu. Pipsa kipitti mukana, mutta harkitsevammin. Milla nautiskeli menosta vanhemman rouvan ominaisuudessaan rauhallisesti. Ja charmantisti harmaantuneet herrasmiehet Tiki ja Raipe pitivät perää.
Kevättä oli ilmassa, toppavaatteissa tuli kuuma, pojat vähän pörisivät ja Topi esitti suurta Rakastajaa.
Kiva lenkki. Pietulle kiitos kuvista.

lauantai 26. maaliskuuta 2011
Uusi tukka
Vihdoin koitti odotettu trimmi Kasvattajalassa. Uudesta tyylista ja toteutuksesta vastasi Taru. Kampauksen lisäksi otettiin manikyyri/pedikyyri, ja risupekasta kuoriutui tyyli-lyyli.
Ihan Sohvin lempipuuhaa tuo kauneussalongissa käynti ei ole, mutta Tarun mukaan meni jo paremmin kuin viimeksi. Ei voi kuin ihmetellä miten näppärästi tuo sujui, vaikka otus kiemurteli aika tavalla. Suurkiitos Tarulle uudesta kevätlookista ja mukavasta seurasta.
Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat.

Tämä oli aloitustilanne. |
Ilme kertoo kaiken :) |
Lääh ja puuh, mutta jo voiton puolella. |
Lopputulema. Hieno tyttö. |
torstai 24. maaliskuuta 2011
Siniveristen kanssa
Pyydettiin lenkkiseuraksi länsigöötanmaan prinssi Dani ja Outi. Sen lisäksi, että saatiin hyvää seuraa, niin Outi kantoi meille termoksellisen vihreää teetä ja isot korvapuustit. Lyhyt evästauko vietettiin auringonpaisteessa, mutta aika kipakassa tuulessa. Kiitos Dani ja Outi oivallisesta seurasta.
Sain samalla vaklattua Luukin reittejä sunnuntain yhteislenkille. Toivottavasti polut vielä kantavat tuolloin. Nyt lumpsahtelimme satunnaisesti umpihankeen.
Lenkin jälkeen Sohvi sai totutteluannoksen rasvaisempaa raksua, hyvin näytti maistuvan.

Outi vetää ja karavaani seuraa. |
Danilla on hauska tapa laskea mahallaan mäkeä. |
Kaverukset. Voi apua tuota Sohvin tupeeta. Onneksi meillä on kampaaja lauantaina. |
Kytky
Sohvin kanssa on tarkoitus aloittaa vaellusretket ensi kesänä. Kyseessä pääosin päiväretket, sillä emäntänsä haluaa iltaisin saunaan ja punaviiniä eikä ole järin ihastunut telttamajoitukseen/autiotupiin.
Jotta meidän kondis olisi reissulle riittävä, niin koiran kasvun myötä lenkkien pituutta on aloitettu hiljakseltaan lisäämään ja koiraa liikutetaan säännöllisesti vaihtelevassa maastossa vapaana.
Koiran kytkeminen vaeltaessa aiheuttaa nyt päänvaivaa ja kaipaisin vinkkejä. Sohvihan kulkee metsässä pääsääntöisesti vapaana, mutta reissussa suuntaamme myös kansallispuistojen kansoitetuille vaellusreiteille, joissa koira on syytä pitää kytkettynä. Nyt mietin lannevyötä, johon kytkisin jousto-osalla pitkän taluttimen. Jotta emme olisi umpisolmussa, niin harjoitukset kannattanee aloittaa pikapuoliin.
Oiskos kellään vinkkejä hyvistä kytkytavoista ja -materiaaleista?? Ja kaikki muutkin vaellustarinat kiinnostavat!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Äänekästä valssausta
Huh, mitkä agitreenit. Nyt sitten tehtiin sitä rataa ja niin että tuntui. Tais opettajalla lähteä homma vähän lapasesta meidän suhteen. Sekä ohjaajilta että koirilta nähtiin mitä erikoisempia suorituksia ja nauruksi se välillä meni niin radalla kuin katsomossakin.
Ensin otettiin keinu-harjoitus, joka meni paremmin kuin viimeksi. Sohvia ei enää jännittänyt ja lompsotteli keinun muina tyttöinä läpi. Opettaja toki edelleen hidasti keinua.
Mutta se rata. Lämmittely oli suht helppo: este, valssaus, este ja putki. Vähän Sohvi vielä pyrki putkella perääni eikä hae putkea. Mutta sitten se varsinainen rata: este, valssaus, este, putki, valssaus, este, valssaus, putki, este, valssaus ja putki. Noo, tämä ei sitten enää sukkana mennytkään. Mutta pätkissä ja tarvittaessa stiplatut esteet uusittiin. Valssaus ei itselleni ole suuri ongelma, osasin kääntyä koiran kautta ja kontakti koiraan säilyi. Mutta.
Nyt kun kentällä oikeasti juostiin, niin koira kuumeni selvästi ja suoritti esteet haukkuen!? Juoksuissa otti vahvaa kontaktia minuun, vähän kuin yrittäisi leikkiä tai pysäyttää. Tästä syystä kiersi herkästi hyppyesteet. Saimmekin kotiläksyksi tylsiä juoksuharjoituksia, joissa ei leikitä eikä koira saa tulla liian lähelle. Vähän kuin näyttelytreeniä, mutta juosten.
Hyvää oli se, että koira keskittyi radalla vain tekemiseen (muut koirat radan ulkopuolella) ja minuun. Intoa ja vauhtia löytyy, mutta se menee siis helposti yli. Ensimmäistä kertaa treeneissä omatkin sykkeet saatiin nousuun ja tuli lämmin.

Mallin mitoissa
Usein koirien ruokintaa käsittelevässä kirjallisuudessa todetaan, että ylipainoisuuteen alttiita rotuja ovat labradorinnoutaja, cairnterrieri, shetlanninlammaskoira, basset, cavalier kingcharlesinspanieli ja beagle.
Sohvi ei ainakaan vielä toistaiseksi ole omannut mitenkään erityisen huomattavaa ruokahalua. Ja monesti treeneissä olisin toivonut, että koira motivoituisi paremmin herkuista. Sohvi on pennusta asti jotenkin säännöstellyt syömisiään. Välillä vetelee koko kipollisen ruokaa monta kertaa peräkkäin ja sitten taas syö jonkin aikaa vähemmän. Aterioiden koostumuksella ei tunnu tässä olevan juuri vaikutusta. Muistan, kun naapurin Pipsa-cairn oli meillä hoidossa ja annoin koirille ruoan. Pipsa veteli omansa sellaisella ryystöllä ja hotkinnalla, että meillä loksahti Sohvin kanssa suut auki.
Sohvi saa aterialla raksuja (RC, Golden Eagle) + lihaa, kalaan, kanaa tai NEUta. Välillä kananmunaa, puuroa, maksalaatikkoa yms. Vatsa tuolla on rautaa ja toimii hyvin. Joskus jos luita on syöty paljon, niin vatsa on vähän kovalla, muuten ei ongelmia.
Aamuisin Sohville ei ruoka maistu juurikaan, joten olemme luopuneet maanittelusta ja siirtyneet suosiolla yhteen ateriaan päivässä. Nyt ruoka maistuu jo paremmin, mutta kerralla tarjottavan ruoan määrä on turhan iso, joten kokeilemme seuraavaksi aktiiviselle koiralle tarkoitettuja raksuja, joissa on enemmän rasvaa.
Koira voisi ehkä saada hippusen lisää massaa. Kasvattaja saa lausua viimeisen sanan viikonloppuna, kun trimmaa tuon karvakasan.

Kova ääni!
Sohvilla oli eilen leikkitunti kaverinsa Mellyn kanssa. Melly on nyt 5 kk ja hurmaava pitkäkoipi, jonka energiamäärä saa jopa cairnistin ajoittain hengästymään. Sohvi hoiti seuraneidin tehtävänsä mallikkaasti ja koirat saivat tuhlata energiaa leikkimiseen.
Kauniissa Mellyssä on niin karhu- kuin paimenkoiraakin. Tytteli on tosi reipas ja ihmisrakas, mutta osoittautunut ääniherkäksi, joten perheensä aloittelee siedättämistreenejä kovemmille äänille. Pihalla koirien leikkiessä taustalle laitettiin vähän pauketta ja yhteislenkillä ympäristöstä löytyi kovempia ääniä. Melly ragoi voimakkaasti ääniin, joihin Sohvi ei korvaansa lotkauttanut. Kovat äänet pelottavat Mellyä ja koira pyrkii äänen luota voimakkaasti pois. Eilen kuitenkin seurassa, joka ei reagoi ääniin mitenkään, mitä nyt tuuppii korkeintaan namia suuhun, palautuminen normaalitilaan oli suht nopeaa.
En tuon naulapyssyn paukkeessa kasvaneen oman pennun kanssa osannut edes aavistaa, että reaktio voi koiralla olla noin voimakas. Periytyvyys ominaisuudelle on aika korkea ja paimenkoirien sanotaan usein kärsivän ääniherkkyydestä. Ominaisuus ei myöskään itsestään mene pois, joten kovasti vain hyviä harjoituksia toivotellaan Mellyn perheelle. Ja Sohvia saa aina käyttää treeneissä, jos siitä katsotaan olevan apua. Mietin myös olisiko äänitteistä apua, niiden volyymiä voisi säädellä ja niitä voisi kuunnella turvallisesti kotona.

tiistai 22. maaliskuuta 2011
Ajatus kesään
Meillä on jo kesäsuunnitelmat täydessä käynnissä. Tarkoitus olisi kesällä harrastaa lähinnä lomailua, mutta vähän myös näyttelyitä ja agilityä.
Loma
Minilomalle lähdetään heinäkuun alussa, jolloin vietetään viikko Tahkon ja Keski-Suomen maisemissa. Samalla testataan saadaanko uimahallissa pulikoinut vesselimme innostumaan myös luonnonvesistä.
Varsinainen loma pidetään elokuussa ja se aloitetaan Cairnkatselmuksesta Kuopiosta, josta suunnataan kohti pohjoista. Tarkoituksena mökkeillä sekä vaeltaa usempi viikko tunturimaisemissa.
Näyttelyt
Ennen Kuopion kehää treenataan Tampereen ja Helsingin näyttelyissä. Näitä misseilyjä ei oteta turhan vakavasti meidän perheessä. Vaikkakin huomaan jännittäväni itse näyttelyssä yllättävän paljon. Ja anon aina Kasvattaja-Tarua tai Sohvin isän omistajaa Katia esittämään Sohvin. On kuitenkin kovasti mielenkiintoista saada junnusta arvio, vaikkakin vähän keskenkasvuiselta tuo rakenteeltaan vielä vaikuttaa. Näyttelyissä tapaa myös tuttuja ja tutustuu varsinaisiin kehäkettuihin.
Hupility
Agilityn kesäkursseja pohditaan parhaillaan. Yksi ehdokas on Hyvinkään koiraurheilukeskus, josta odottelen ryhmä- ja treeniaikaehdotuksia. Lisäksi olemme kokoamassa pientä cairnryhmää, jolla voitaisiin omatoimisesti käydä esteillä. Kävimme Mintun kanssa tutustumassa Hakkilassa sijaitsevaan kuplahalliin, jota nyt harkitaan treenipaikaksi toukokuulle. Ajatuksena olisi saada kiva ryhmä kokoon, jonka kanssa voisi sitten jatkaa lajin parissa syksylläkin.
Muuta pientä
Tähän keväälle on sovittuna uusi käynti kettua tapaamaan keinoluolastolle, jonka perusteella sitten katsotaan jatketaanko kettuilua Sohvin kanssa. Jälkea hinkuisin kovasti kokeilemaan, mutta pitää vielä selvittää, että miten tähän lajiin pääsisi kivuttomimmin tutustumaan.
Suvin järjestämään rally-toko -tutustuminenkin on pian. Varoittelin Suvia, että rallya löytyy, mutta tokoa ei juurikaan.

Cairnien kokoontumisajot
Muistuttelen täälläkin pääkaupunkiseudun cairnien yhteislenkeistä. Kevään ja kesän lenkit toteutetaan seuraavasti:
su 27.3.2011 klo 13 Luukki
su 24.4.2011 klo 13 Pitkäkosken maja
su 22.5.2011 klo 13 Sipoon koirametsä
su 19.6.2011 klo 13 Rinnekoti/Reitti 2000
su 31.7.2011 klo 13 Paikka avoin, ehdotuksia? Rajasaari?
Lisätiedot kerhon sivuilta. Tervetuloa mukaan!

lauantai 19. maaliskuuta 2011
Lekottelua
Mukava päivä takana. Moottorikelkkareittejä pitkin pystyi tekemään lenkkejä muuten jo upottavassa metsämaastossa. Tallilla Sohvi pääsi moikkaamaan issikoita, harmi kun ei sattunut kamera matkaan. Ratsuani kiinnosti terrieri yhta lailla ja pitkään nuuhkivat toisiaan turpakarvat väpättäen.
Mut kyl meidän lomilla osataan relatakin....

Takana Kasvattajalta pentuna mukaan saatu peti. Koira mahtuu siihen enää vaivoin, mutta se on matkoilla/hoidossa se rakkain (turvallisin) paikka nukkua, joten kulkee mukana. |
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Hotellielämää
Terveiset Vierumäeltä, jossa vietämme viikonlopun kaikenlaisen ulkoilun ja liikunan parissa. Hiihtoladulle ja illallisravintolaan koiraa ei saa otettua mukaan, mutta muuten Söhveli kulkee kaikkialla mukana.
Edit. Nyt tuli paha mieli. Kuultiin iltapäivällä ison koiran haukkuvan farmariautossa hotlan pihalla. Autossa on tummennetut lasit, joten itse koiraa ei näkynyt. Ajattelin, että ihmisväki tsekkaa sisään ja purkaaa tavaroita. Nyt iltalenkillä havaittiin, että sama auto on ajettu hotellin taakse parkkiin ja koiraparka oli jätetty sinne autoon mitä ilmeisimmin koko yöksi! Kävin ilmoittamasta asiasta respaan, ja sovittiin, etä seurataan tilannetta. Jos koira on siellä vielä illallisen jälkeen, niin respa lupasi rekkarin perusteella selvittää henkilön ja selvitellä asiaa. Varmasti koira selviää nykyisestä yölämpötilasta, mutta menettely tuntuu ihan idoottimaiselta. Miksi ei ota koiraa hotelliin? Miksi otti koiran mukaan? Miksi ylipäänsä hankki koiran? Noo, ehkä asiaan saadaan vähemmän dramaattinen selitys, mutta nyppii silti.
EditinEdit. Koira haettiin loppuenlopuksi yöksi pois autosta koiran vietettyä siellä koko illan yksin. Jos olisin henkoht tavannut kyseisen seurueen, niin olisin sanonut muutaman valitun sanasen..
torstai 17. maaliskuuta 2011
Agin jatkokurssi
Aloitimme pentuagin jälkeen "oikean" agility-kurssin. Mukana on 6 koiraa, joiden taso vaihtelee huippuunsa toko-koulutetusta aikuisesta sakemannista kahteen pentukurssilta tulleeseen aloittelijaan (arka kääpiöpinseri ja Sohvi).
Aloitimme keinun harjoittelun. Este oli Sohvista inha, eikä keinun liikkuessa namit maistuneet, vaan yritti tarmokkaasti loikata kokonaan pois mokomasta aparaatista. En enää lainkaan huolestu näistä alkukankeuksista, kun olen nähnyt, miten hyvin tuo oppii alkuun hankalaltakin tuntuneet esteet. Viimeinen toisto keinulla alkoi jo sujumaan ja esteen harjoittelu lopetettiin tällä kertaa siihen. Keinun jälkeen piti aina suorittaa puomi, jotta koira oppisi eron. Puomilla ei vaikeuksia.
Opettaja opasti koiria keinulla ja muuna aikana harjoiteltiin eri esteillä itsenäisesti. Harjoitteluun toi haastetta melkoinen häiriö, kun koirat ympärillä suorittivat omia esteitään ja ohjaajat kannustivat ja palkitsivat äänekkäästi. Kovin työ olikin saada terrierin huomio käännettyä itseensä ja suoritettavaan esteeseen. Tämän jälkeen este kuin este meni moitteetta. Erityisen ylpeä olen vauhdikkaista ja sujuvista A-esteestä ja puomista, ne menevät ilman mitään ongelmia nykyään. Hyvä Sohvi!! Muut läpikäydyt esteet olivat pöytä, rengas, kepit (namin perässä mennään, ja ohjaaja sählää), hyppyeste ja putki. Ei rataa tällä kertaa.
Treenin lopussa edellä mainittu iso sakemanni sai omasta suorituksestaan palkinnoksi ison patukan riepoteltavaksi, ja tästä pärähti meidän neidillä käpy ihan totaalisesti. Hurjistunut terrierimme olisi eittämättä mennyt riistämään palkintolelun jos vain olisi hihnastaan päässyt.
Lisää mielenkiintoisia treenejä ensi viikolla.

tiistai 15. maaliskuuta 2011
Adjektiivit tänään
Lenkillä Sohvia kutsuttiin sekä kovapäiseksi että kuranväriseksi koiraksi.
Ensimmäinen määritelmä saatiin kahden bauceronin omistajalta, kun Sohvi (ihan luvalla kyllä) kirmasi kahden palveluskoiran kanssa leikkimään. Loppupelissä Sohvin ikäinen, mutta iso_kuin_mikä bauceron kellotteli selällään maassa ja terrieri suditteli sen päällä. Vanhempi koirista tyytyi seuraamaan sivusta ja tökkimään remuavaa nuorisoa kauemmaksi. Oli kuulema näiden bauceronien pienin leikkikaveri ikinä. Isojen koirin kanssa toki joutuu alkuun vähän seuraamaan, että onnistuvatko leikit kovasti erikokoisilla roduilla. Mutta nytkään ei mitään ongelmaa, ja koirista tuli hyviä leikkikavereita. Tämän kaksikon jälkeen vastaatulleelle ruskealle kääpiövillakoiralle ei juuri huomiota suotu. Jos se ei ole terrieri, niin Iso sen pitää olla!
Toinen määritelmä tuli vanhalta papalta, joka rapsutteli koiraa loppumatkasta. Kysyi, että ihanko olen kurakelin mukaan koiran värin valinnut. Juu, se se oli =)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Koirametsä
Tänään ulkoiltiin oman perheen voimin Sipoon koirametsässä. Aivan loistomesta. 50 hehtaaria metsää, jossa risteili runsaasti polkuja ja paljon vaihtelevaa maastoa. Koirat kulkevat pääsääntöisesti metsässä vapaana, ja kaikki meidän kohtaamat n. 10 koirakkoa puolentoistatunnin aikana olivat mukavia tuttavuuksia, joiden kanssa leikittiin hetki ennen matkan jatkumista. Parasta paikassa oli se, että kaikki koirametsässä kulkijat ovat koiramielisiä ja koirat kohtaavat vapaana. Muualla lenkkeillessä joutuu aina tarkkailemaan ympäristöä ja kytkemään koiran, jos vastaan tulee kytkettyjä koiria tai ihmisiä, jotka eivät vapaana kulkevista koiruuksista välitä.
Tämä paikka pääsee kyllä meidän vakiolenkkien listalle.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Paikka auringossa
Etätyöskennellessäni kotoa on hauska sivusilmällä seurata koiran päiväpuuhia. Koira ottaa päivänokoset tarkasti auringon lämmittämässä kohdassa. Siinä on myös hyvä syödä luita. Vaikka ylösalaisin.
Kurre
Aamulenkin paras osuus, Orava. Miten se pieni tupsuhäntä osuukin terrierin hermoon. Aivan tikahtuneena koira pörhistelee puun alla ja kurre tittaa yhtä säpäkkänä takaisin. Välillä käydään tiukkasanaista keskustelua, Sohvi muhkii ja murahtelee ja orava säksättää takaisin. Yhteisymmärrystä ei tahdo löytyä.
Sohvi osaa jo tarkastaa ne puut, joissa Kurre tavallisimmin lenkin varrella majailee.

tiistai 8. maaliskuuta 2011
Naistenpäivä
Naistenpäivän kunniaksi Sohvi pääsi pitkän metsälenkin jälkeen vielä paikalliseen koirapuistoon kirmaamaan lukuisten koirakavereiden kanssa. Koirat innostuivat jossain vaiheessa järjestämään näyttävän juoksukilpailun, jonka voitti vinttikoira, mutta meidän terrieri tuli kakkoseksi, koska osasi oikoa :) Hauskaa näytti olevan.
Illaksi mies osti meille naisille laskiaspullat. Ja ison rustoluun. Mukavaa tiistai-iltaa ja naistenpäivää.

maanantai 7. maaliskuuta 2011
Murkkuilua
Meidän neiti taitaa olla murkkuiässä. Rajoja paukutellaan asiassa jos toisessakin. Kuulo on säännöllisesti kateissa, luoksetulot ulkoa vapaana ovat vähintään haluttomia, oikuttelua ja niskojen nakkelua. Vaatekaapin liukuovet avataan ja yhdet korkkarit popsittu (onneksi ikivanhat popottimet eikä vieressä makoilleet Parikat...). Leluja revitään näytöstyyliin, Reviiriä pöristellään uhmakkaasti.
Hu-oh. Teinit on rasittavia.
Hu-oh. Teinit on rasittavia.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Kesäksi uimakuntoon
Tänään Hyvinkään uimahallissa polski 8 cairnia ja 1 cairnia paikannut manchesterinterrieri. Voi uppelus sentään, kun oli hauskannäköistä porukkaa.
Päivän uimamaisteriksi valittiin Pipsa, joka lelunperässä uisi vaikka valtameren yli. Mutta reippaasti uivat myös Lempi, Hertta, Sohvi, Topi, Hippu (päivän juniori veti hienosti ja sai erikoismaininnan uimaopettajalta), Sandie, Nelli ja Tepa.
Laitan kuvia, jahka niitä Kaarinalta saan. Lisää tarinaa uimaretkestä kesän cairn-lehdessä.

perjantai 4. maaliskuuta 2011
Kevättalvi
Eilisellä metsälenkillä pysähtelin auringonläikkiin, ja mietin, että juuri nyt on paras vuodenaika koiralenkille.
+ ei kylmä, eikä kuuma, vaan sopiva
+ vielä kantavat polut
+ ei riparapaa, kun koira pysyy lumella kohtuullisen puhtaana
+ ei lasinsirpaleita
+ ei kyykäärmeitä
Miinuksia en sitten keksinytkään.
Hassua, miten Sohvi reagoi eri koirarotuihin. Kaikista kivoimpia ovat terrierit, cairnit ja russelit. Isotkin koirat menee (leonberg Pluto naapurista on Sohvin kaveri), mutta niistä ei saa niin hyviä leikkikavereita. Pääosa isoista väistää, kun terrieri tulee tassut edellä naamariin. Yllättävän välinpitämätön Sohvi on ollut pieniin villakoiriin ja eilisellä lenkillä vastaantulleen bichon havanaisen tämä ohitti nuuhkaisemattakaan. Mikä lie leikkikoira. Sinne jäi fiinisti uikuttamaan, kun meidän rekku marssi ohi.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Palatusoikeus?
Tänään melkein lähti pari kappaletta cairneja palautukseen. Meidän agi-treenit nimittäin oli kamalaa katsottavaa. Kumpaakaan koirista ei olisi voinut esteet vähempää kiinnostaa, kuulo oli mennyt ja lisäksi molemmat karkasivat (!!) suorituspaikalta:. Topi merkkasi esteet ja karkasi tyttöjen kimppuun ja Sohvi karkasi ja murtautui koko agi-radalta Topin kimppuun. ARGH.
Nyt jo vähän kyllä naurattaa. Syitä huonosti menneisiin treeneihin oli helppo löytää muutamia. Emme ehtineet ennen treenejä lainkaan näkemään koirien kanssa, joten sitten kyttäilivät toisiaan koko alkutreenin. Lisäksi emme aloittaneetkaan tällä kertaa yksittäisistä esteistä, vaan koirat päästettiin heti vapaaksi ja aloitettiin radalla (takaväistöä kahdella putkella) ja muut koirat odottivat vuoroaan siinä ympärillä. Koiriin ei saanut mitään kontaktia, vaan ne kohkasivat umpikuuroina päättömästi. Ope mutisi murrosikäisistä riiviöistä, kun koiria metsästettiin takaisin radalle.
Kaiken tämän sähläyksen jälkeen vedettiin syvään henkeä, nollattiin tapahtuneet ja jatkettiin treeniä. Otettiin rengasta yksittäisenä esteenä (ei ongelmia) ja loppuun koirat yksittäin vapaana radalle ja valssausta (kaksi hyppyestettä, suuntaa vaihtaen). Nyt oli onneksi jo löytynyt kuulo, koiraan sai kontaktit ja hypyt menivät erinomaisesti.
Huhhahei, ei käy tylsäksi treenit ei. Eikä siis terriereitäkään vielä kuskattu takaisin Prankster'silaan =)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)