tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ajatus kesään

Meillä on jo kesäsuunnitelmat täydessä käynnissä. Tarkoitus olisi kesällä harrastaa lähinnä lomailua, mutta vähän myös näyttelyitä ja agilityä.

Loma
Minilomalle lähdetään heinäkuun alussa, jolloin vietetään viikko Tahkon ja Keski-Suomen maisemissa. Samalla testataan saadaanko uimahallissa pulikoinut vesselimme innostumaan myös luonnonvesistä.

Varsinainen loma pidetään elokuussa ja se aloitetaan Cairnkatselmuksesta Kuopiosta, josta suunnataan kohti pohjoista. Tarkoituksena mökkeillä sekä vaeltaa usempi viikko tunturimaisemissa.
 
Näyttelyt
Ennen Kuopion kehää treenataan Tampereen ja Helsingin näyttelyissä. Näitä misseilyjä ei oteta turhan vakavasti meidän perheessä. Vaikkakin huomaan jännittäväni itse näyttelyssä yllättävän paljon. Ja anon aina Kasvattaja-Tarua tai Sohvin isän omistajaa Katia esittämään Sohvin. On kuitenkin kovasti mielenkiintoista saada junnusta arvio, vaikkakin vähän keskenkasvuiselta tuo rakenteeltaan vielä vaikuttaa. Näyttelyissä tapaa myös tuttuja ja tutustuu varsinaisiin kehäkettuihin.

Hupility
Agilityn kesäkursseja pohditaan parhaillaan. Yksi ehdokas on Hyvinkään koiraurheilukeskus, josta odottelen ryhmä- ja treeniaikaehdotuksia. Lisäksi olemme kokoamassa pientä cairnryhmää, jolla voitaisiin omatoimisesti käydä esteillä. Kävimme Mintun kanssa tutustumassa Hakkilassa sijaitsevaan kuplahalliin, jota nyt harkitaan treenipaikaksi toukokuulle. Ajatuksena olisi saada kiva ryhmä kokoon, jonka kanssa voisi sitten jatkaa lajin parissa syksylläkin.

Muuta pientä
Tähän keväälle on sovittuna uusi käynti kettua tapaamaan keinoluolastolle, jonka perusteella sitten katsotaan jatketaanko kettuilua Sohvin kanssa. Jälkea hinkuisin kovasti kokeilemaan, mutta pitää vielä selvittää, että miten tähän lajiin pääsisi kivuttomimmin tutustumaan.

Suvin järjestämään rally-toko -tutustuminenkin on pian. Varoittelin Suvia, että rallya löytyy, mutta tokoa ei juurikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti