torstai 31. toukokuuta 2012
Voihan riistavietti
Lähdin viemään Popsia metsälenkille ennen kuin lähdettiin Sohvin kanssa agiharkkoihin. Otin Sohvin mukaan lämmittelemään. Ja hyvät lämmittelyt tekikin. Nosti nimittäin hienosti rusakon ajoon. Koirat jäi vähän jälkeen ja näin, että Sohvi seuraili innostuneena jotain jälkeä. Seuraavaksi koirat katosivat kanervikkoon hetkeksi, sitten kuultiin hieno ajohaukku ja esiin sinkoaa valtava rusakko perässään Sohvi ja kolmantena Pops. Huokaan syvään ja seuraan, kun kolmikko katoaa metsään. Saan pidettyä näköetäisyyttä koiriin ja saan pennun kiinni, kun kadottavat mokoman jänösen. Sohvi jatkaa kuitenkin ajoa eikä auta kuin soittaa Mikko kotoa apuun ja päivystämään kotitielle.
10 minuuttia tuntuu pitkältä ajalta, kuljen metsässä ja kutsun koiraa. Mikko onneksi soittaa ja sanoo koiran tulleen esiin ja antaneen kiinni ja nyt vetää vimmatusti sinne, missä huutelen. Puhuuh. Onneksi ajojahti päättyi hyvin. Tosin niin kivaa taisi oli, että illalla aginjälkeisellä jäähdyttelylenkillä koira pysyi vapaana ollessaan juuri ja juuri hallinnassa. Aika näyttää, miten isoksi tuo riistavietti vielä nousee. Niin mielellään kulkisin koirat aina vapaana, mutta pupu meinää viedä voiton käskyistäni.
Agitreenit sujuivat liekö hyvästä lämmittelystä johtuen hyvin. Teemana irtoaminen ja lyhyt hyppy (ennakoiva valssi). Lisäksi otettiin startissa pysymistä.
Päikkärit
Vapaapäivän kunniaksi päiväunet yhdessä. Sohvi on pienestä pitäen halunnut omaa tilaa ja rauhaa, kun nukkuu. Nukkuu usein tuolla kieppityylillä. Mutta Pops on oikea sylivauva ja nukkuu mielellään ihan kiinni. Ja asento voi olla mikä hyvänsä retkotus.
Kohta pitää ryhdistäytyä ja aloittaa verryttelyt illan ohjattuihin agiharkkoihin. Viime kerta jäi työmatkani takia väliin, joten nyt on kiva päästä Sadun kouluun. Sohvin oranssi pentu vieroitettiin aika nopeasti syntymänsä jälkeen, jotta ei turhaan alkanut sitä puolustamaan. Toivottavasti mami jaksaa tänään jo keskittyä esteiden suorittamiseen.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Muisto
Tähän viikkoon on kuulunut monta hauskaa ja onnellista asiaa, mutta myös sydäntä raastavaa surua. Serkkuni ihanainen, 12-vuotias Emmi, pitkäkarvainen saksanpaimenkoira siirtyi sateenkaarisilloille leikkimään kera "isosiskonsa" Nellin ja meidän Jeminan kanssa. Lämmin osanotto kera kyynelten Pialle.
Kerran iltana rauhaisana,
Satumetsän laidalla oli portti.
Se oli pieni portti, pienin kaikista.
Niin vihreä se portti oli
Niin vihreä se portti oli
ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
Siitä mahtui kulkemaan läpi
vain harvassa ja yksitellen.
Se oli taivaan portti.
Ja sen portin läpi kulkivat
kerran kaikki koirat,
niin rauhallisena mieleltään,
kevyesti askeltaen.
Portin takana oli ikuinen meri
ja suuremmat metsät.
Se oli uusi kaunis maailma,
satujen koirataivas.
Kerran iltana rauhaisana,
portin luokse kulki koira.
Rauhallisena se kulki,
kulki ikuisuuden portille
niin pienelle portille,
josta läpi kuljettiin vain yksin.
Koira istui,
katsoi portista kauas.
Näki valon ja ihastui siihen,
niin kauniilta valo näytti.
Olisi valon ottanut kiinni,
mutta se paistoi portin toisella puolella.
Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt,
tämä koira,
se muuttui kevyeksi aivan,
niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
Valo kaunis teki sen taas
nuoreksi ja rohkeaksi.
Se istui katsomaan,
odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin on koirani mennyt siitä portista…
Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
Miksi suren,
miksi itken niin paljon?
Koirani on rauhallinen ja tyyni.
Sen on hyvä olla.
tiistai 29. toukokuuta 2012
Iloinen perhetapahtuma
Mikko laittoi juurikin kotoa viestiä, että helpon synnytyksen jälkeen, Sohvi on siirtynyt tuulikaappiin hoivaamaan samaista oranssista, isopäistä kumikoiraa kuin viime vuonna. Eli tälläkin kertaa yksi, mutta iso ja ponteva pentu meillä.
Pops on kuulema ihan huuli pyöreänä, että mitä kummaa taas tapahtuu?!

Ostoskärryilyä
Eilisellä ratsastustunnilla ihanalla Varrilla ratsastuksenopettaja vertasi ohjaustapaani kuin ostoskärryillä ajelisi :D Shoppailut ovat jääneet viime aikoina aika vähälle, mutta tyyli juontanee tuolta maastopyöräilyn puolelta, jossa ote on leveä, kämmenselät nousevat pystyyn ja kyynärät sivulle.
Varri ei moisesta huonosta tavasta ollut moksiskaan, mennä porskutti tosi kivasti ja minä sain keskittymään korjaamaan tyylini. Kunnon ostoskärryt!
Olemme nyt Hannamarin kanssa ilmoittautuneet tähän samaiseen ryhmään syksylle eli kopotikopotit jatkuvat.
Eilen maneesin katsomossa istui myös koira seuraamassa tuntia. Mitenköhän meidän terrierit suhtautuisivat moiseen...toosi lungisti varmaan, vai..?

maanantai 28. toukokuuta 2012
Sittenkin
Hetken jo ehdimme olettamaan, että Sohvin tämä valeraskaus ei tuottaisikaan tulosta edellisen tapaan. Mutta, kyllä meillä sittenkin taitaa olla valepupseja tulossa. Vähän tehty pesää, masua pitäisi stimuloida kaikin tavoin (juoksee paikalla, kun kuivaan Popsia pihallaolon jäljiltä, oikein tarjoutuu kuivattavaksi, kun normaalisti yrittää luikerrella pois). Saas nähdä minkässortin jälkikasvua sitä tällä kertaa on tulossa. Toistaiseksi kantaa valtavaa pehmoankkaa suussaan, että ehkä se se on. Ja liekö tuo närästyskin liittynyt vielä tähän loppuraskauteen. Tehobakt kera kermaviilin on rauhoittanut tilanteen toistaiseksi hyvin.
Toukokuun yhteislenkki
Cairnien yhteislenkille Pirttimäellä ehtivät mukaan Elli, Pipsa ja Rocky sekä meidän neitokaiset Sohvi ja Poppis. Pops ei oikein tiennyt miten päin olisi, kun oli vain niin ihanaa. Siis IHANAA!!! Pennun vuoksi tehtiin maltillinen reilun tunnin reissu koirat vapaana, edettiin rauhallisesti, annettiin koirien leikkiä ja kahlata kaikki purot ja lätäköt, jotka löysivät. Pidettiin kääntöpaikalla reilumpi juomatauko ja takaisin. Kiitos kaikille kanssalenkkeilijöille ihanasta seurasta ja kärsivällisyydestä pennun mukaan lenkkeilystä. Vaikka jos totta puhutaan, niin ei tuo Pops tainut vauhtia paljon hidastaa, mennä hötkytti muiden mukana.
Kaikki kuvat Yasmin Eklund.
Kiitos Yassu ihanista kuvista.
Isot koirat suhtautuivat suorastaan hämmästyttävän hyvin yltiöinnokkaaseen pentuun, Elli jaksoi jopa leikittää Popsia lenkillä. Pipsa-täti välillä ojensi nuorta neitiä ja Rockysta pentu oli lähinnä vähän kiusallinen.
Pompula seuraili alkuun hivenen kysymysmerkkinä muiden koirien kahlailua lutakossa, Sohvi kun hyppelee hienohelmana lätäköt yli. Ja ei aikaakaan, kun perään kahlaamaan :)Kotimatkalla jopa Sohvi kävi viilentelemässä vedessä.
Potretti.
Ja vielä meidän linssilude.
Ja Yassun kuvista minun suosikkin. Mein tytöt.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Ilmastoidut
Ulkona on kuuma, joten on ihanuutta treenata ilmastoidussa hallissa. Omat lauantain treenit meni ookoo, rakennettiin 20-esteinen möllirata, jota työsti Sohvi, Topi ja Alli. Eka kiekka nollille, tokalla yksi kielto johtuen huolimattomasta ohjauksestani hankalalla hyppykulmalla. Sohvi teki kiitettävästi töitä ja vauhtiakin löytyi. Harjoittelin muutamaa ohjaustyyliä, kun esteiden 2 ja 3 välissä meinasin osua koiraan; valssin vaihto sokkariin auttoi pysymään pois koiran linjalta. Myös Topsy ja Alli tekivät mallikkaita ratoja, hyvä Tytöt!
Kurssilaiset tekivät omalla vuorollaan uutterasti töitä, uusina esteinä A ja rengas. Lisäksi mentiin L- ja U-putkea. Hienosti työstetty. Ja oli muuten mukava nähdä ennen tuntia, kun useat koirat vetivät intopiukeana hallille päin. Näyttää puuha maistuvan koirillekin. Ja vasta tällä kolmannella kerralla nähtiin koirien karkuleikki. Eli kolme koiraa teki vapaana töitä hallin omissa kulmissaan, kun ne sitten päättivät lähteä yhdessä riekkumaan ympäriämpäri hallia. Juoksun hurmaa ja muutama tyylikäs hyppyeste siinä välissä. Ei voinut kuin nauraa, kun riekkujia yritettiin saada huijattua kiinni.
Kurssilaisten kanssa tehdyn jäähdyttely(?)lenkin jälkeen Sohvi heittäytyi varjoon makoilemaan ja kotona kuorsasi viileässä useamman tunnin, vaikka Pomps kävi sitä välillä pyytämässä leikkimään.
Kävin itse pitkästä aikaa Mikon vetämissä MTB-treeneissä ja nyt on betonijalat ja alaselkä jäykkä. Pitänee ajaa vähän enemmän, ettei joka kerta olo ole kuin hakattu. Loppupäivä vietettiin koko kööri pihalla.
Tänään on cairnien toukokuun yhteislenkki Pirttimäellä. Nyt päästään koko matka metsässä polkupohjalla, jossa koiria voi pitää vapaana. Mikko lähtee treenaamaan samalla, joten Pops pääsee ensimmäistä kertaa matkaan mukaan. Se rajoittaa lenkin pituuden max tuntiin, mutta lenkki on onneksi merkattu, joten pidemmän lenkin haluavat voivat edetä itsenäisesti. Haetaan matkanvarrelta Yassu ja Rocky kyytiin, kun tuonne Pirttikselle voi olla hieman työlästä päästä julkisilla.
Onneksi ensi viikolla viilenee :)

perjantai 25. toukokuuta 2012
Viime hetkellä
Olin varannut tälle aamulle Pompsille ell-ajan kulmahampaan poistoon. Mutta eikä mitä. Hammas meni ja irtosi noin 10 h ennen sovittua operaatiota. Yes! Onneksi Mevetissä oltiin ymmärtäväisiä, kun peruutin ajan aamulla tuntia ennen sovittua aikaa.
Toiseksi terveysprobleemiksi meillä on ilmestynyt Sohvin aamuinen närästys. Herättää aamuyöstä, kun haluaa pihalle syömään ruohoa. On huonovointinen ja vasta, kun saan jotain sille syötettyä, niin kupliminen loppuu ja koira normalisoituu. Sohvi on valeraskauden myötä tulleen painonlisäyksen vuoksi ollut aika vähällä ruoalla. Lisäksi meillä on osittain vaihtunut raksut, kun olen syöttänyt noita kisoissa voitettua kuivamuonaa. Nyt loppui sitten niiden syöttäminen, palataan vanhaan sapuskaan ja harkitaan sitä koko-barfaukseen siirtymistä taas kerran..
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Pentunäyttely
Terveiset ukkoskuuron keskeltä Budapestistä. Piipahdin nopsasti päivittämään, että koti-ikävä vaivaa ja kotijoukot tiedottavat kaiken olevan maanmainiosti. Eli ei mitään uuutta ukkosen alla.
Tänään Kasvattajalasta tuli vahvistus, Pomps menee ensimmäiseen näyttelyynsä 21.7.2012, samana päivänä kun täyttää tasan 7 kk. Kyseessä siis Mäntsälän näyttely. Kiva kuulla tuomarinkin näkemys meidän riemurinsessasta. Toivottavasti viihtyy kehässä paremmin kuin siellä lopen tylsistyneenä esiintyvä isosiskonsa :D
Ja mukaan tulee Poppiksen velikin, ihana Viki-boy.

tiistai 22. toukokuuta 2012
Run Cairn Run
Haa, joukkue Roturaceen on koossa. Ryhmässä kirmaa Rocky ja Rockyn Enkelit: Sohvi, Elli ja Hertta. Varalla Martta.
Helle ja hyttyset
Nyt ne on bongattu. Helle ja hyttyset. Enkä ole järin innostunut kummastakaan. Eilen koirien lenkille pakattiin vesipullo mukaan. Talvipentu Pops läähättelee ihmeissään lämpöaaltoa. Pihalla parkkeeraavat viileälle nutsille varjoon. Mäkäräiset kiusasivat eilisellä ratsastustunnilla, jossa Eino meinasi lähteä lapasesta, kun inhoaa noita purijoita niin. Ravattiin, kun piti mennä käyntiä ja nosti laukan, kun piti ravailla. Ihana veturi.
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Selma ja Pops
Pentujen leikkiheti aurinkoisessa Porvoossa. Tyttelit ovat pentutrimmien jäljiltä kauniita blondeja. Selma aavistuksen isompi ja vaaleampi kuin Pops, mutta hyvin samannäköisiä ja -oloisia tyttöjä. Selman hampaat ovat vaihtuneet, mutta Poppiksella yksi kulmureista istuu niin tiukassa, että alan tässä varailemaan hampaanpoistoon aikaa. Uutta hammaskalustusta esiteltiinkin tänään auliisti, lisäksi leikittiin hippaa ja painittiin.
Illalla ohjelmassa olisi kuorikatteen levitystä. Appareita varmasti riittää...

lauantai 19. toukokuuta 2012
Viuuuh
Viuuuh meni tämä lauantai. Ensin Sohvin agitunti. Pieni radanpätkä ja keinua pöydältä hidastellen. Sohvi oli oikein reipas, ja Mintun kehoituksesta kokeilin lähetellä koiraa kauempaa esteille, ja hienosti haki esteet moitteetta. Olin oikein tyytyväinen treeniin. Mukana harjoittelivat Minttu Lulun kanssa ja Sanna valmistautui Altsun kanssa ensi viikon möllikisoihin.
Sitten hallin täyttivät agikurssilaiset, joilla ohjelmassa pussi ja puomi, lisäksi kertailtiin viime viikolla opittuja asioita. Lulu näytti esimerkkiä kontakteilla, vitsi, miten taitava nuorimies. Mahtihienosti kurssilaiset tekivät töitä, ja muutama koirakko pääsi jo tekemään parin esteen radanpätkää.
Sitten kiireen vilkkaa kotiin, mies koirien kanssa jäähdyttelylenkille ja itse valmistautumaan lätkämatseihin hallille. Kävin vielä pelien välissä lenkittämässä koirat. Onneksi asutaa lähellä hallia.
Huomiseksi meillä on sovittuna Poppiksen pentuleikit Selman kanssa Porvoossa! Nyt lasi punkkua ja mestareiden liigaa. Pops muuten seuraa samaista urheilulähetystä tiiviisti katse pallossa...

perjantai 18. toukokuuta 2012
Vieheen perässä
Olen pitkään halunnut kokeilla juoksuttaa koiria vieheen perässä. Sain manguttua meille vuoron, vieheen ja kouluttajan Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksesta. Kiitoksia keskuksen mukavasta suhtautumisesta vääränmerkkiseen rotuun, ja Timpalle koulutuksesta.
Ei tehnyt tiukkaa kerätä 10 koirakkoa kasaan. Kaikki, joilta kysyin halusivat lähteä mukaan. Tänään mukana juoksivat Pipsa, Elli, Lempi, Rocky, Sandie, Cira, Vauhti, Hertta, Elmeri ja Sohvi sekä hännänhuippuna Poppis pääse kokeilemaan viehettä.
Syttyminen vaihteli koirasta toiseen, toiset pinkoivat ensimmäisestä kerrasta täysiä, toiset syttyivät vasta toisella kierroksella ja toisia ei moinen muovihässäkkä kiinnostanut oikeastaan lainkaan. Omistani Sohvi teki nätin ekan juoksu ja sai vieheen kiinni. Toisen kierroksen lönkötteli rauhallisesti perässä. Mitäpä sitä mokomaa toista kertaa vaivautua ajamaan. Eihän se ollut mikään pupu.
Poppis sen sijaan yllätti, syttyi vieheestä ja pinkoi koko matkan into piukkana :D Oli niin keskittynyt vieheeseen, että maalissa suorastaan pelästyi käsiviehettä käyttänyttä kouluttajaa ja pinkoi tuhatta ja sataa perässä kipittävän Mamman luo turvaan. Käytiin vielä moikkaamassa Timppaa, että ei jää vieheenkäyttäjästä pelkoa. Hieno pieni otus.
Osa tytöistä kuten Sandie teki alusta asti tosi hienoja juoksuja, samoin ratakonkari Vauhti näytti olevansa nimensä veroinen. Ellin eka juoksu meni sinnepäin, mutta tokalla kiekalla kuului naks ja tytteli pinkoi hurjana vieheen perässä. Kouluttajan mukaan ryhmällä meni yllättävän hyvin ensikertalaisiksi. Hyvä cairnit, teistä on moneksi. Ja kiitos kaikille ennakkoluulottomille osallistujille.
Eiköhän me kerätä ryhmä roturaceen kesäksi. Pops jää kyllä vielä kannustusjoukkoihin, mutta Sohviin luulen saavani lisävauhtia menemällä itse maaliin. Vieheestä viis, mutta Mammaa ei jätetä :D

Sohvi valmistautumassa. Timppa herättelee koiraa vieheeseen. |
Sohvi juoksee. |
Vieheen palautus. |
Pops lähdössä omalle vuorolleen. |
Leijonanloikkaa perään. |
Sinne se pinkoi, vaikka Mamma ja muut ihana koirat jäi selän taa. |
Taitava pieni otus. |
torstai 17. toukokuuta 2012
Putken päässä näkyy valo
Huhhahei, mikä viikko. Talkooapuna kaksissa agikisoissa, vaativahko työmatka ja vielä tuo eilinen härdeli. Ja kaikki höystettynä kunnon flunssalla, joka pukkasi maanantailla päälle. Eilen kun parkkeerasin auton yhdeksän jälkeen illalla kotipihaan antibiootit kourassa (se oli selvä pissis), niin en tiennyt itkiskö vai nauraisko, niin sippi olin.
Tänään vielä aamusta Ojangon agikisoihin auttelemaan radalle ja katsomaan koirakoiden työskentelyä radalla. Kun viimein pääsin kotiin, minut vastaanotti hyväntuulinen grillimestari, ulkoilutetut koirulit ja eteeni kannettiin tirisevä grillimakkara ja jääkylmä magners. Jopas alkoi helpottamaan :D
Lopullisen rentoutumisen tarjosi päikkärit, lenkki metsässä koirien kanssa ja pienet putkiharkat pihalla...

Lelupalkalla harjoitellaan Pompulan kanssa, |
Sohvi nyppii kamalasti, kun teen Pompulan kanssa harjoituksia. Vauhdikkaat läpimenot Pompulalta. |
Hetkeksi kun jätät putken odottamaan siirtoa varastoon... |
Sohviakin alkoi kiinnostamaan. |
Poppiksella on muuten aika usein silmät sirillään kuvissa :) |
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Ajoitus
Tiukan työrupeaman jälkeen matkalla kotiin mies viestittelee, että Poppiksella näyttäisi olevan pissatulehduksen oireita, kyykkää vähän väliä ja kikistelee. Huokaan, klo on 16 ja pyhäpäivä tulossa. Soitan lähialueen ell-asemat läpi ja saan päivystysajan klo 20.30.
Käyn kotona ulkoilemassa koirien kanssa ja totean pissiksen tyypilliset oireet. Lähden kaahaamaan Ojankoon auttamaan palkintojen laitossa huomiselle, sieltä tuhatta ja sataa viemään koiraa eläinlääkärille ja lienee yö, kun olen kotona. Herätäkseni aamuvarhain auttamaan kisoissa.
Joskus ajoitus ei vain onnistu.
tiistai 15. toukokuuta 2012
Sohville maharapsut
Huomasin täällä työmatkalla, että onkin Sohvi Söhvelöisen nimipäivä. Kotiin soitto paljasti, että rekut ovat viihtyneet illan pihalla. Sisällä Poppis kiipeää Mikon syliin ja Sohvi torkkuu lattialla ja vilkuilee väliin pihalle, josko lauman viimeinenkin jäsen saataisiin kasaan.
Huomenna sitten. Kotiin.
Huomenna sitten. Kotiin.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Punk
No se oli sitten kesän eka punkki. Törrötti Poppiksen leukaperässä ja sai kipakan häädön. Liekö tarttunut kyläreissun merenrannalta matkaan. Nyt sai sitten molemmat koirulit Bayvantic-pipetilliset lapaluiden väliin. Inhaa käyttää noita myrkkyjä, mutta toimivat Sohvilla tehokkaasti ja ilman haittavaikutuksia edellisinä kesinä. Punkkipannat ei käy, kun nämä riehuvat toistensa kimpussa ja altistuisivat myrkyille.
Onnittelukimara Äideille
Ensin Onnitellaan minun Ulla-Äitiäni, joka totuttuun tapaan viettää äitienpäivää lasketellen kajakilla pitkin kuohuvia jokia. Keneltä lie perinyt aktiivisuuteni ;)
Sitten Onnitellaan Ulla-Anoppiani, jonka hemmoteltaviksi tästä pian suuntaammekin koko revohka.
Tällä viikolla on saatu uusia koira-äitejä, kun Sylvi-chihu-ystävämme sai kaksi pienenpientä pienokaista: Hugon ja Hilman. Onnittelut Sylvien perheelle vielä tätäkin kautta.
Lisäksi Kasvattajalaan on juuri syntynyt vauvoja, kun ihana Helmi pyöräytti viime yönä neljä pikkuhelmeä. Onnittelut Taru ja Anni.
Ja sitten vielä hännänheilutukset Sohvin ja Poppiksen omille emoille eli Almalle ja Ellalle. Jälkikasvunne pärjäävät täällä maailmalla hienosti.

lauantai 12. toukokuuta 2012
Tutustu Agilityyn
Tänään käynnistyi Tutustu Agilityyn -kurssi, jonne oli ilmoittautunut 5 innokasta cairnia ohjaajineen. Elli, Pipsa, Mandy, Sandie ja Lennu tutustuvat lajin saloihin viitenä lauantaina Ojangon hallilla. Minä ja Minttu vedämme tämän kurssin ja autamme kurssilaisia tutustumisessa lajiin, ja tietysti toivomme, että näin saamme uusia cairneja koristamaan agikenttiä.
Tänään harkat aloitettiin tyttöjen voimin ja Lennu liittyy vahvuuteen ensi viikolla. Otin kamerankin mukaan, mutta en kurssin tiimellyksessä ehtinyt ottaa kuvan kuvaa. Tämä pitää korjata ensi tunnilla. Kurssilaiset koirineen esittäytyivät ja Sohvin kanssa juoksimme pienen radan pätkän näytiksi, kun Minttu esitteli lajia yleisesti.
Käytiin läpi muutamia lajia tukevia harjoitteita, odottamista ja kiertämistä, joita voi harjoitella itsenäisesti niin kurssin aikana, kun ihan kotioloissa. Esteistä opiskeltiin putkea sekä hyppyestettä targetilla. Hienot pienet cairnit olivat taitavia oppilaita ja homma alkoi luistaa hetimiten. Valtaosalle esimerkiksi putki oli ihan ok juttu, ja ohjaajat pääsivät juoksemaan ihan kunnolla itsekin. Mandyn voi lisäksi julistaa päivän rohkaistujaksi. Lyhyimmilleen asetettu putki pelotti alkuun ihan vietävästi ja teimme pitkään ja kärsivällisesti töitä, että koira sen ylipäänsä uskalsi läpikävellä. Sama heti uudelleen reilulla kehulla ja palkalla, ja koira tauolle. Kun otimme koiran myöhemmin uudelleen putkelle, se suoritti putken muina naisina. Näillä aavistuksen aremmilla yksilöillä on niin upeaa nähdä, kun niiden itseluottamus lisääntyy uusien kokemusten ja onnistumisten myötä. En tiedä uskoiko Mandyn ohjaaja, kun Minttu kertoi, että putkesta tulee useimpien koirien lempieste jossain vaiheessa.
Hienoa työtä kurssilaiset. Kiva päästä tekemään kanssanne töitä.

perjantai 11. toukokuuta 2012
Ohhoh
No me käytiin kisaamassa ne toisetkin epikset. Vetta satoi ja mietin saanko koiraa edes radalla, kun yleensä Sohvi preferoi vahvasti sisätiloja, jos on märkää. Itseäni jännitti jo huomattavasti vähemmän kuin viimeksi, kävin vaklaamassa radan sivusta ja harjoittelin koko rataantutustumisen huolellisesti. Sitten eikun koira autosta ja juoksentelemaan ympäristöön hetkeksi. Sohvi luimuili sadetta, mutta kierrokset nousivat kivasti, selvästi tiesi, mitä ollaan menossa tekemään.
Rata oli hippusen vaikeampi kuin viimeksi. Ja se sopi meille. Onnistuttiin kohtuullisen hyvin ja nolla napsahti plakkariin. Aikaa tuhrattiin haukkumalla vauhdissa ratatyöntekijä, joka istui radan sivussa (tämä molemmilla radoilla), lähes pysähtymällä putken eteen (putki oli märkä jaa hienohelmaa inhotti) ja taas ehti A:lla vilkaisemaan ympäristöä yläilmoista. Silti 10 sekkaa alle tavoitteen.
Ohjasin mielestäni taas aika hosuen, enkä ole varma näinkö koiran joka hetki. Mutta koira ei ole moksiskaan, suoritti esteet Mamman kohkaamisesta häiriintymättä.
Toinen rata oli ensimmäistä parempi, vaikka sen aikana vettä tuli jo ihan kunnolla. Nyt vauhti pysyi ja kuikuilut oli jäänyt pois. Nolla tästäkin ja vähän parempi aika, mutta tätä toista starttia ei huomioitu enää tuloksissa.
Jäähdyttelylenkilltä koirat kuivaukseen ja autoon, ja hakemaan tuloslappuja, kun kuulin kuulutuksen palkintojenjakoon. Ja niin vain meidät komennettiin palkintopallille, Sohvi oli tullit mini möllien kolmanneksi. Voi elämän kevät sentään. Hippusen pöllämystyneenä nappasin koiran uudestaan matkaan ja käytiin pokkaamassa palkinto. Tuomari vielä erikseen antoi Sohville kehuja. Pakotin jonkun sivullisen nappaamaan pari fotoa tästä historiallisesta hetkestä.
Istu ja pala.
Pomps oli mukana kisaturistina, ja sai ansaitsemaansa huomiota. Nyt koirat ruokittu ja palkintoluita maisteltu ja eikun kursausosastolle.

torstai 10. toukokuuta 2012
Kesätreenit käyntiin
HSKH:n treenit käynnistyivät minulla ja Sohvilla tänään Ojangossa. Kyseessä siis meille uusi kouluttaja, Satu ja uudet kurssikaverit (bc, russeli ja lapinporokoira). Taso alkeisjatko.
Meiltä pyydettiin asettamaan tavoitteet kurssille, ja meillä se oli tehdä, oppia ja kehittyä yhdessä ja pitää samalla hauskaa.
Satu halusi määrittää meidän osaamisen, joten rakennettiin rata (21 estettä, klups) , joka piti suorittaa kisamaisesti mielellään palkkaamatta. Virheet laskettiin ja otettiin aika. Rata tuntui hurjan pitkältä ja sisälsi muutaman kinkkisemmän kohdan. Myös kontaktiesteet, rengas, muuri ja pituus sekä pöytä (!) olivat radalla.
Ilmoittauduin vapaaehtoisesti ensimmäiseksi koekaniiniksi ja sitten eikun menoksi. Varastus startissa, muutama haahuilu ja niistä 10 vp. Ja A:n päältä jäi hetkeksi seuraamaan muiden kenttien tapahtumia, kun minä hölmistyneenä odotan alhaalla. Muuten aika bueno suoritus. On se hyvä, että Minttu on teettänyt meillä noita pidempiäkin ratoja, muuten olisin ollut hukassa. Sohvi oli sellainen semi-nopea, mikä on ihan ok näillä valeraskauden toivottavasti loppumetreillä.
Saatiin palautetta lähtöluvan pyytämisestä tuomarilta ennen starttia (tämän opin epiksistä viime pe) ja hyvästä meiningistä radalla. Parannettavaa olisi irtoamisessa, kuljetan koiran herkästi esteelle asti. Myönnetään, myönnetään, että en aina luota Sohvin osaamiseen niin paljon kuin voisin.
Muutkin suorittivat omat ratansa ihan loppuun saakka, vaikka kaikilla omat haasteensa olivatkin. Satukaan ei lähtenyt tässä vaiheessa lipettiin, vaan vaikutti haasteisiinsa ihan tyytyväiseltä ja pääsi näiden suoritusten avulla suunnittelemaan meille tulevia harjoituksia. Loppuun muutama omatoimiharjoitus, kun kenttä on vapaa treeniemme jälkeen. Tein ongelmakohdat lyhyesti ja reilulla palkalla uudestaan. Lisäkis opiskeltiin lähdössä odottelemista.
Loppujäähdyttelyt Paavon ja Mintun koiranhuolitsijan eli Mintun äidin kanssa =) Löysimme kivan polkupohjan ja koirat pääsivät lenkkeilemään vapaana. Hyvä mieli jäi tästä ensimmäisestä kerrasta. Ja ehkä nyt ajateltuna on ihan hyvä, että ei mahduttu alkeiskurssille, sillä ehkä tämä taso on kuitenkin meille nyt se oikeampi.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012
I'm in love
Sori koira-aiheeton turina. Mutta Eino on vaan niin ihana. Ja Eino ei ole koira. Eino on hevonen, suomenhevonen. Ottaisin sen heti omakseni, jos voisin. Tänään muistin kristallinkirkkaasti, miksi vietin nuoruudessani kaiken vapaa-aikani tallilla.
Meillä olisi siis tänään Lennun Hannamarin kanssa yksityistunti Knapperissa ja minua opetti Eino sekä Noora. Ensin tutusteltiin Einon kanssa, kun valmistelin hepan tunnille. Ja meillä synkkasi heti. Ihanassa auringonpaisteessa tunti ratsastettiin ulkokentällä. Nyt saatiin kuorma-autollinen ohjeita ja neuvoja, ja hetkittäin meno alkoi jo vähän tuntua siltä miltä muistelen sen joskus tuntuneen. Lähinnä keskityttiin istuntaan ja apuihin sekä saamaan hepat kuulolle. Eino tarjosi liikettä enemmän kuin mielellään ja muutamankin kerran hevonen vei ja ratsastaja vain hihkui innosta. Vaadin päättäväisesti Einoa kaikille jatkotunneilleni, muuten en suostu.
Olin niin innostunut tunnista, että Mikkoa alkoi jo melkein pelottamaan. Hänen kauhuskenaariossaan pihassamme vaeltaa pian paitsi koiria, niin hevosia, aaseja, lampaita ja pari pupua.

maanantai 7. toukokuuta 2012
Töiden lomassa
Tänään työpaikalla 6h, jonka jälkeen koirien kanssa metsään tunniksi leikkimään. Koirat jatkoivat temmellystään pihalla ja minä jatkoin töitä täältä kotoa. Nyt nukkuvat jaloissa, kun lopettelen hommia. Näillä etäjärjestelyillä saa kätevästi hoidettua koirat ja silti tehtyä pitkän työpäivän. Tuntuisi aika nihkeältä jättää koirat joka päivä 8h tai yli yksin. Onneksi molemmilla on mahdollisuus tehdä töitä myös kotoa sekä joustavuutta työajoissa, joten yksinoloaika venähtää harvoin pitkäksi. Kohta kuitenkin läppärit kiinni ja lentokentälle hakemaan Mikko kotiin. Siellä olisi kolme naista vastassa ja pusuttamassa kilpaa.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Pentutrimmi
Pompula pääsi Kasvattajalaan omistajansa Tarun trimmaussalonkiin, jossa lopuillekin pentuhaivenille annettiin kyytiä. Taru tuntui ihan tykkäävän neidin ulkomuodosta, joten varmasti Pompula pääsee vielä pentunäyttelyihinkin pyörähtelemään.
Nyppiminen olikin ihan uutta pikkaraiselle. Meillä kun koirien karvanhuolto rajoittuu puhtaanapitoon ja säännölliseen harjaukseen. Muuten käytän suosiolla koirat rimmattavana Kasvattajalassa. Poppis seisoi ajoittain ihan kiltisti, mutta osasi myös rimpuilla ja kalkutella hampaistoaan sekä vastustaa toimenpidettä todella äänekkäästi. Ei voi voi kun ihailla Tarun rauhallista, mutta päättäväistä työskentelyä viikarin kanssa. Ja miten hieno pieni saukko sieltä kuoriutukaan. Lyhyt karva korosti koiran kylkien hauskaa värieroa; toinen puoli on selkeä punabrindle, mutta toinen on lähes punainen. Ja toinen etutassuista on nimetty leijonantassuksi, on punainen, kun muut ovat raidallisia.
Seuraavaksi trimmattiin Sohvi, jonka aikana Tarun iki-ihana Rita hoiti leikkitädin tehtäviä Pompsulin kanssa. Tarun koirat olivat aiemmin bonganneet pihapiiristä fasaanien hylkäämän pesän, jossa olevat munat kiinnostivat koiria melkoisesti. Rita osasi rikkoa munat ja Popsy sai oman osuutensa munakokkelista kuorineen päivineen. Namiskus sanoi koiruli.

Saukkosukkula ja Rita, joka ottaa hoitotädin tehtävät vastaan. |
Brindle |
Vai punainen? |
Nätti Sohvi. |
Leijonantassu. |
Näinkö vai? |
Vai näin? |
Tässä sulle. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)