perjantai 31. tammikuuta 2014

Kulutan aikaa...

..maatessani alla tämän taivaan, josta pilvet tekevät kauniin...

Siinä teillekin päivän korvamatobiisi. Oikeasti kulutan aikaa Tampereen junassa näppäilemällä kirotusvirheistä blogikirjoitusta.

Eiliset Heidin treenit oli niin mainiot. Vaikeuskertoimesta huolimatta Sohvi teki älyhyvin. Keppikulmista haki mielestäni jo todella haastavan umpikulman. Nyt työnalla lisäksi etäisyyden kasvatus kepeillä, aika kiva sekin ekaksi harjoitukseksi. Jossain vaiheessa räpellystäni tuli kehotus ohjata ilman käsiä ja voi ihme, miten hienosti toi koira osasi mennä.



Juuri sopivasti OMD:n haasteena ilman käsiä -rata...

torstai 30. tammikuuta 2014

#21 Talvi ja villasukat

#22 Juoksulenkit alkavat sujumaan, hyvältä tuntuu jo alamäessä.
#23 Viikko lomaan
#24 Kuusi viikkoa seuraavaan lomaan
#25 Kahdeksan viikkoa vuorotteluvapaaseen
#26 Ultrassa näkyi yksi pentu, Sohvin ensimmäinen lapsenlapsi, sydän tähän

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Halvat on huvit

Söin mandariinia ja nakkasin viipaleet molemmille koirille. Sohvi ahmaisi omansa heti, mutta Poppari kiikuttaa nämä epäilyttävät palat etäämmälle. Maistelee varovasti, tökkii ja pyörittelee. Sitrus ei selvästi ollut pikkaraisen mieleen, kunnes tajusi, että Sohvi himoitsi samaista palaa. Nyt on vedetty vartti rallia pitkin kämppää, poppari mandariininpala suussa ja Sohvi perässä.

Jatkamme pian hieman älyllisemmällä hommalla, kun hajupurkit kaivetaan esiin ja otetaan hajustelusessio. Tällä hetkellä mennään varsinaisella tuoksupurkilla, yhdellä häiriöhajupurkilla ja kahdella tyhjällä. Molemmat ovat intopiukassa tekemässä töitä, mutta into saattaa vielä viedä mennessään, jolloin juostaan purkilta toiselle, törmäillään ja purkit sen kuin vierii pitkin lattioita. Väliin toki jo pieniä pilkahduksia oikein tarjoamisesta. Hauskaa ja erilaista hommaa tämä, suosittelen kyllä kokeilemaan.

Edit later. Niksnaks kuului Popparin älynystyröissä ja on nyt kahdella viimeisellä kerralla tarjonnut hajuerottelussa lähes poikkeuksetta oikein. Parhaiten ällitällin huomaa, kun koira käy purkkeja vauhdilla läpi, menee oikealle purkille, nuuhkaisu ja ohi, pysähtyy ja palaa oikealle. Superpalkka. 

Sohvilla vasta löytymässä. Eilen koiralta paloi käämi heti alkuunsa, kävi kaatamassa purkit vauhdikkaasti ja alkoi sen jälkeen turhautuneena karjumaan minulle. Kun ei tarjonnut muuta, niin keräsin purkit rauhassa pois, laitoin koiran odottamaan ja otin Popparin vuorostaan treenaamaan. Seuraavalla kiekalla mamselli oli paremmalla asenteella liikkeellä, sai onnistumisia alkuun, joista kehuin ja palkkasin vuolaasti. Tsemppasi selvästi. Jatkamme harjoituksia ja pidämme ne vielä Söhvelöisellä riittävän helppoina, että saa varmasti paljon onnistumisia. 

On nämä niin ihanan erilaisia. 

Pompun vedot

Lyhyet maistiaiset Poppiksen agitreeneistä eiliseltä. Tällaiselle Just for Fun -tasolle me ollaan jotenkin jämähdetty. Mietin parhaillani kovasti Pompun jatkokuvioita agilityn suhteen. Tdn siirrän koiran kesäksi pelkälle omatoimiharjoittelulle tai etsin sille riittävän helpon möllittelyryhmän. Pääsee höntsäilemään esteille säännöllisesti, mutta ilman senkummoisempia tavoitteita.


 

maanantai 27. tammikuuta 2014

Maanantain makeat

Treenit nimittäin. Vaikea avokulma ja kaikki. Sohvi oli pätevä. Lähdöt nököttää kuin tatti, takapalkkaus näyttäisi toimivan. Päällejuoksut ja niisto-sokkari ihan ookoot. Hyvä A ja meille suorastaan napakat keinut. Joskus näinkin.

 

Ihana Poppari pienenä.

Kaivan koneen kätköistä kuvamateriaalia yhteen artikkeliin ja tällainen tuli vastaan. Hömelö hymyilytti. Kuva Yasmin Eklund.



sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Sunnuntain säpinät

Jos herää klo 08 ja istahtaa illalla alas klo 21, niin ehtii vaikka mitä :D

Aamulla syödä aamiaista pitkään ja lukea hesarin kannesta kanteen.
Aamupäivällä käydä rehkimässä kuntosalilla.
Päivällä nauttia cairnien yhteislenkillä.
Alkuillasta käydä joogatunnilla.
Illasta käydä hajuerottelukurssilla Poppiksen kanssa.

Yhteislenkillä oli populaa ennätysmäärin, kun Luukin metsässä ja golfkentällä juoksi 15 cairnia. Sekä tuttuja että upouusia lenkkeilijöitä. Sää suosi ja meininki oli rentoa, vaikka itseäni jo vähän kylmäsi, että pysyykö tälläinen määrä enää lapasessa. No, lapaset lähti, kun pari tehokasta lapasvarasta aiheutti hilpeitä takaa-ajoleikkejä. Paluulenkin peurahavainto pisti sutinaa ryhmään, kun piti äkkiä saada kaikki koirat kiinni. Siellä ne oli sen jälkeen suuret metsästäjät Pappa, Sohvi ja Pipsa remmit kireinä metsälle lähdössä.

Loppuleikit vielä tyhjässä Luukin koirapuistossa, jonne keskenkaiken tupsahti valtava, typistetty dobermanni cairnien keskelle. Omistaja totesi tyynesti, että se on pentu ja kiltti. Näytti aavistuksen pelottavalta otukselta, mutta cairneilla kesti pokka hyvin ja muutama kävi jättiläiselle sanomassa suorat sanat. Totuttuun tapaan muutama kuuma romanssinpoikanen ja vähän poikien välillä purinaa, mutta se kuuluu asiaan. Pääosin kuljettiin sulassa sovussa ja leikit raikasivat.



Koikkaloikkaa.







lauantai 25. tammikuuta 2014

Lämmintä pakkasta

Toppasin itseni ja koirat aamutuimaan totuttuun tapaan, joten oli iloinen yllätys huomata, että pakkanen oli laskenut. Seitsemän pakkasastetta oli jotenkin mahdottoman jees ja lämmintä :D Lämmittelylenkki venähti heti pidemmäksi, joten taas tulin vähän myöhässä hallille, sorry muu tiimi.

Harjoitteena rata, jossa pääsi jaakottamaan.



Pidettiin lyhyt rataantutustuminen ja videoitiin kaikilta kaksi suoritetta. Kaikilta löytyi kovasti hyvää ja myös mukavasti parannettavaa :) Sohvin jaakotuksen tulee olla ajoissa ja oikein, muuten hyppää suoraan. Liukasteli putkissa, mutta ei antanut häiritä. Väärät putkenpäät olen onnistunut ohittamaan nyt vastakädellä, joka toimii meillä parhaiten.



Ehdin loppuun käydä Popparin kanssa ohjureita ihmettelemässä, ei taas yhtään alkuun muistanut. Lisäksi tein sen kanssa saman radan, mutta palkkasin kaikki putket. Mahdottoman hyvin teki, hyvä pikkarainen! Jäähkälenkkikin venyi mukavaan tuntiin ja melkein oltiin eksyksissä.

Kävin Murren murkinassa syntymäpäiväkahvilla ja hankin vihdoin sen hiihto/juoksu/vaellus- vyön, jota olen pitkään miettinyt. Nyt viimein alessa. Kansallispuistojen vaellukset voivat keväällä alkaa.

torstai 23. tammikuuta 2014

Lihashuoltoluento

Istuttuani koko päivän työn puolesta seminaarissa oli vähän työlästä suunnata vielä illaksikin kuuntelemaan luentoa koirien lihashuollosta. Oli kuitenkin ihan mielenkiintoista kuulla fyssari Petra Snellman-Niemenpalon näkemyksiä koiran liikkumisen ja toimintakyvyn tukemisesta ja edistämisestä. Muistiossa vilahtelevat syvät ja pinnalliset lihakset, lajinomainen lämmittely, vapaat venytykset, sähköhoidot ja vesijuoksumatto. Josta viimeistä päätettiin lähteä Minnan ja Pelen kanssa heti kokeilemaan.

Parasta antia olivat vinkit koiran venyttelyyn ja syvienlihasten vahvistamiseen. Omat koirat pääsivät heti illalla jumppaamaan.

#17 Mies kainalossaan nukkuvat koirat.

#18 Kiireettömät aamut. Kuuma aamukahvi ja hesari, kun muut vielä nukkuvat.
#19 Luminen maisema ja lisääntyvä valo. Ajatus keväästä.
#20 Ystävän viesti.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lenkkien taltiointi käyntiin

Osa miehistä ehkä hemmottelee puolisoitaan kukilla ja konvehdeilla. Meillä mies on tänä talvena kiikuttanut tuomisiksi urheilukerrastoja, icebugit ja viimeisimpänä uuden garminin. Ja arvata saattaa, että en valita :D


Pakkanen pureskelee lenkeillä sen verran, että tunnin tytöt lenkkeilevät reippaasti, mutta sitten alkaa nenut kääntymään kotia kohden. Sisätilojen hajuerotteluharkat ovat nyt suosiossa. Kahdella purkilla mennään edelleen ja pieniä älynväläyksiä olisin havaitsevinani, mutta kyllä tyhjälläkin purkilla käydään vielä yrittämässä onneaan.

Ma agility tuotti meille uusia opiskeltavia asioita; puomilta taaksepäin irtoaminen putkeen ja leijeröinti hypyn ohi. Lisättiin listaan. Toinen kouluttajatreeni jää tältä viikolta väliin, kun samalle ajankohdalle osuu luento koirien lihashuollosta.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tyhjä purkki

Hajuerottelukurssilla kouluttajan tarkastettua Popparin nykyisen hajutyöskentelyn, saimme luvan edetä  ja ottaa mukaan harjoitukseen tyhjän (hajuttoman) purkin. Eli molemmat purkit tarjolle, oikeasta purkista palkataan väärästä ei tehdä mitään. Oikean haistelusta viimeinen palkka heitetään kauemmas, jonka aikana vaihdetaan purkkien paikkaa.

Alkuun Pomppu oli äimänkäkenä, että mähän nuuhkin vimmatusti tätä purkkia, miksi ei naksua heru. Oikein tunki koko kuonon purkkiin, että etkö muka näe!? Pian hoksasi, että tossahan nököttää toinenkin purkki vieressä, kokeilenpa sitä ja kappas, täällähän on tuttu haju ja palkkaa heruu. Nopeammin ja nopeammin siirtyi tyhjältä purkilta hajupurkille ja loppuun kipitti kohdehajulle suoraan.

Itsellä alkoi olla jo vähän kiire siirrellä purkkeja ja muistaa salamannopeasti, kummassa purkissa oli haju. Ja tähän pitää vielä pian lisätä toinenkin kontrollipurkki... Hyvä vinkki oli heittää useampi nami koiralle, niin ehtii järjestellä purkkeja pidempään.

Pompulle täydet pisteet keskittymisestä ja hyvästä työskentelystä vieraassa paikassa, toisen koiran tehdessä harjoitusta sermin takana. Vaikka oltiin virikeluolastotilassa, niin kun hajupurkit esillä, teki täysillä hommia ja kun taukoiltiin, niin otti suht iisisti, vain vähän kiipeili ylösnostettujen purkkien perään :) Mahtava ipana, joka selvästi viihtyy näissä hajuhommissa.

Tälle viikolle kotiläksytavoitteena päästä kahteen tyhjään purkkiin kohdehajun rinnalla. Sen jälkeen voidaan ottaa häiriöhaju (en ole vielä päättänyt: kahvi, sitruuna, merisuola?) mukaan. Onpas mielenkiintoista. Ja nyt kun koirat joutuvat tosissaan erottelemaan, ne tekevät jo enemmän töitä ja harjoitukset ovat väsyttävämpiä. Teen joka toinen päivä 2 harjoitusta, joissa 2 toistoa per harjoitus. Eli aika tiivistä harjoittelua ja riittävästi toistoa, mutta myös lepopäiviä enemmän.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

#13 Leikkivät koirat.

#14 Jooga. Lämpölamput ja paljaat varpaat.
#15 Lasillinen hyvää viiniä.
#16 Siskonpeti-sarja

lauantai 18. tammikuuta 2014

Hajuerottelu-5pv

Ilmaisu on nyt alustavasti hanskassa molemmilla. Maahanmenon ennakointia ei enää kovin paljoa ole, mutta purkkia kyllä pyöritellään aikatavalla, joten jonkinsortin alusta pitänee luottopuusepältä Karilta tilata (äitiii....).



Kamerantarkastus.... Kamera oli tällä kertaa viritetty eri tavalla, koska kuvaajamme näkyy osittain taustalla ja kolistelemasssa kattilankansia keittiössä :D Videon alussa huomaa, kun Poppis havaitsee kameran ja seuraavan kerran se käydään jo tsekkaamassa.

Mikron ja makron ero!

Olen biologi. Mutta koska olen mikrobiologi, osaan erottaa esim. streptokokin, stafylokokin ja mikrokokin. Linnut on kuitenkin niitä makroja. Niitä on kamalasti erilaisia tuossa lintulaudalla. Sellaisia pikkuisia, vähän erivärisiä ja toiset pulleampia kuin toiset. Satunnaiset ohikulkijat jäävät niitä usein katselemaan ja nyt tuossa on jo joku joukko valokuvaamassa niitä böördejä. Pitäiskö kaivaa lintukirja esille.

Ei mulla muuta. Paitsi, että aamutreenit oli jotenkin nihkeät. Jaakotusta opiskeltiin kivasti, mutta keppikulmat sakkasi, jonka jälkeen sakkasi ohjaaja. Helpotettuna yksi onnistunut, palkka ja äkkiä pois, ettei ärsyttävän huono, hosuva ja kärsimätön ohjaaja-sivupersoonani pääse liian pitkäksi aikaa kylään. Pitäisi lähettää se vaikka Uppsalaan pelkällä menolipulla. Jäähdyttelylenkillä koirat karkasivat kauriin jäljille. Tarja huomasi jäljet, joita seuraamalla löysin terrierit. Jäähdyimme tehokkaasti näillä -15 asteilla. Lämmittelin siivoamalla.

Ja onnellista on.
#8 Puhdas koti.
#9 Nippu tulppaaneja.
#10 Popcornin tuoksuiset tassut.
#11 Sauna lämpiämässä.
#12 Takkapuut tehty.

torstai 16. tammikuuta 2014

Sata syytä olla onnellinen

Jotenkin onnistuin törmäämään tähän vuodenvaihteen blogihaasteeseen vasta nyt. Lupaus löytää ja julkaista sata syytä olla onnellinen. Joka päivä jotain. Asioita, jota tekevät minut onnelliseksi. Muistuttaakseni itseäni ja kannustaakseni muita.

Lähdettäiskös vaikka näillä liikkeelle.

#1 Tänään paistoi aurinko.

#2 Lintulaudalla oli tungosta.

#3 Kävimme lenkillä Mintun ja Tatu-Eemelin kanssa. Sain puhua koiraa kesken työkiireiden.

#4 Ell Paavo tutki ja totesi tytöt terveiksi ipanoiksi. Rokotukset ajantasaistettu.

#5 Edessäni on iso kuppi kuumaa teetä, jaloissa villasukat ja terrieri. Enää ehkä vain tunti töitä.

#6 Hoksasin tänään töissä muutaman uuden jutun.

#7 Joogapaikka ihanassa ryhmässä varmistui kevääksi.

#8 Auto on pesty ulkoa ja sisältä sekä tankattu.





Rokotteet nenukkaan ja selkänahkaan

Koirat eivät aivan ilahtuneet aamuisesta ohjelmanumerosta, kun aamulenkki päättyikin aamiaistarjoilujen sijaan eläinlääkärin vastaanotolle rokotuksiin.

Popparin kennelyskä vuosirokotus oli umpeutumassa ja läpikävin samalla Sohvinkin rokotusaikataulut. Sohvin koko rokotussarja olisi tullut uusia huhti-toukokuussa, joten pyysin tuuppaamaan kaikki antigeenit samalla. Poppis alistui omaan nenärokotteeseensa suosiolla, mutta Mamselli oli sitä mieltä, että pistäpä Paavo ne litkus jonnekin muualle, kuin minun korkea-arvoiseen kuonooni. Asiasta ei kuitenkaan neuvoteltu kauheasti.

Lupasin loppupäiväksi mukavampaa ohjelmaa, kun Tatu-Eemeli tulee Mintun kanssa päivälenkkiseuraksi iltapäivällä...

tiistai 14. tammikuuta 2014

Hajuerottelun kotiläksyt

Päivät 1-2
Opiskelussa hajun ottaminen purkista. Kohdehajut tässä vaiheessa jo mukana. Teen kaksi lyhyttä hajuharjoitusta päivässä. Videossa istun, mutta olen vaihdellut sijaintiani eri harjoituksissa. Samoin purkki on ollut välillä kauempana minusta, millä ei vaikutusta koiran toimintaan. 
 
 
 
Päivät 3-
Ilmaisun otto mukaan. Päädyin muutamaa hajuerottelua harrastavaa tahoa kuultuani maahanmeno -ilmaisuun kuitenkin myös Sohvin kohdalla. Ensimmäisellä kerralla varasin koiralle 10 kpl palkkaa, joista 9 kohdalla pyysin purkin haistelun jälkeen koiraa menemään maahan, naksu ja palkka lensi etäämmälle. Viimeisellä kerralla olin hiljaa ja niin vain molemmat koirat tarjosivat haistelun jälkeen maahanmenon, naksu ja superpalkka. Sohvi meni maahan nopeasti, Poppis mietti hetken. Illalla uudestaan. 

maanantai 13. tammikuuta 2014

Törsäsin

Lähestyvä vuorotteluvapaani on pakottanut miettimään omaa kulutusta tiukasti, mikä on pelkästään hyvä asia. Shoppailut on jo hetki sitten jäädytelty, mikä on aika vapauttava tunne. Nämä sovitut kurssit ja koulutukset olen pyrkinyt budjetoimaan jo etukäteen. Tästä tulee ihan opiskeluajat mieleen.

Nyt kuitenkin repsahdin. Sain hyvän tarjouksen Knapperista, joten vuorotteluvapaan alkamisen kunniaksi ratsastelen maaliskuusta alkaen keväällä kaksi kertaa viikossa. Tingitään sitten vaikka jostain. Ihan parasta.

Minä ja JackieB. Kuva Laura Holopainen.

Kuono purkkiin, naks!

Hajuerottelun kotitehtävät aloitettu. Tämä on ihan hullunhauskaa hommaa.

*Hankin lasipurkit, merkitsin ne teipillä huolellisesti ml kannet. Hankin mausteet ja puhtaat pinsetit.

 


*Hajustin yhden purkeista neilikalla. Purkki haisi lyhyenkin ajan kuluttua melkoisen voimakkaasti, joten mietin tuliko liian voimakas hajustus, joka tuntuu koirista epämiellyttävälle. Onneksi tällaista ei havaittavissa. Sohville ensimmäiseksi tuoksuksi anis.

*Aloitin naksuttelun, kun koira työnsi uteliaana nokkansa purkinsuulle. Uteliaalle cairnille tässä meni noin nanosekunti. Pompulle poimin purkinhaistelun melkolailla heti. Palkan tarjosin purkin suulta, hajun suunnasta. Pidin purkkia vain hetken kädessä, mutta pystyin laskemaan sen pian lattialle. Pomppu tykitti onnistuneita toistoja peräjälkeen. Sohviltakin sain poimittua halutun toiminnon, jahka koira oli ensin kaatanut purkin kerran kuonolla ja kerran tassulla, purtuaan purkkia ja muristua sille vimmatusti. Söhvelöinen on niin hoppuliisa, että ehtii tarjoamaan ja häsläämään vaikka mitä. Onneksi löytyi se oikeakin, meinaa aina tulla hiki tuon häärääjän kanssa.

* Nyt vahvistellaan pari päivää tätä ja yritän ujuttaa tuon maahanmenon Popparille mukaan loppuviikosta.

* Sohvi nostaa jo oikeaa etujalkaa seisten, tosin yrittää väkisten tömäytellä sillä meikäläistä. Sohvin ilmaisua pitääkin miettiä vielä.

Hajumaailman välissä käytiin Sohvin kanssa tutustumassa uuteen agiryhmäämme, kun vaihdoimme hieman aikaisempaan Sepon ryhmään. Toistaiseksi olen ryhmän ainoa naisohjaaja eli aika poikkeuksellisen miehekkäissä merkeissä mennään kevään maanantain treenit. Rotukirjo oli myös kiva, villiksiä isoja ja pieniä sekä chihu. Hyvällä meiningillä vedettiin lyhyet omatoimit. Sohvi teki pari helppoa ja lyhyttä rataa ilman ongelmia. Hyvät joskin helpot kepit. Sekä PALJON lähtötreeniä häiriötä kasvattaen. Käytin takapalkkaa ja lopulta en meinannut saada koiraa lähtemään edes lähtökäskyllä. Tätä on nyt vain tehtävä joka kerralla.

Ilmaisu

Pohdin parhaillani, minkä ilmaisutavan hajutunnistukseen valitsisin koirille. Poppikselle toimisi varmasti tuo maahanmeno, joka on aika hyvin hallussa. Toisaalta koira voi tarjota tuota herkästi ilman oikeaa ärsykettäkin.

Sohvi on niin paljon valikoivampi alustojen suhteen, joten sille tarvitaan toinen tapa. Olen tutkinut kovasti eri ilmaisutapoja ja miettinyt niiden hyviä ja huonoja puolia. Nenäkosketus olisi meillä vahva, mutta sitä voi olla vaikea erottaa purkin haistelusta. Purkin läppääminen tassulla voisi toimia myös, mutta lasipurkkien kanssa vähän epäilyttävää. Lisäksi yleensähän erottelussa suositaan tapaa, joka ei kajoaisi itse hajunlähteeseen.

Lienen päätymässä oikean etutassun nostoon seisten. Sitä koira tuskin tarjoaa kovin helposti ilman ärsykettä. Huonona puolena, että ilmaisu voi olla vaikea havaita kaikista suunnista. Veneestä toimiville ruumiskoirillehan tätä  ilmaisutapaa ei suositella, mutta jos tuo osuus nenänkäyttöharjoitteista jäisi repertuaarimme ulkopuolelle ;)

Koska koira ei vielä osaa tällaista ilmaisutapaa, niin aloitan ensin sheippaamalla etutassun noston.

Lisäksi molemmille aloitetaan naksuttelu purkin ja pussin haistelusta.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Erotatko mausteneilikan?

Hajuerottelun teoriaa, pari demoa, kotiläksyjä ja vähän mietittävää ennen seuraavaa kertaan. Olipas mielenkiintoinen aloitus, paljon asiaa ja uusiakin oivalluksia. Kirjailen jossain vaiheessa yksityiskohtaisemman yhteenvedon kurssista. Tuskin maltan odottaa ensi viikkoa, jolloin aloitamme naksuttelemalla opiskelemaan purkkien ja pussien haistamista. Otan ensimmäisen tunnistettavan tuoksun jo tässä vaiheessa mukaan. Päädyin mausteneilikkaan.


Mietin pitkään noita mausteita, mutta päädyin neilikkaan helpon rakenteen vuoksi ja siksi, että kyseinen mauste on yksi K9 Nose Work koemuodon tunnistetuoksu. Pitää ostaa purkkeja, taitella sideharsoja ja pestä pinsetit... Pompulan nenukki pääsee töihin....

Tuli Talvi :D

Sitä saa, mitä tilaa. Vähänkö olen hihkunut eilisestä alkaen. Kisatöiden aikana oli alkanut sataa lunta! Vihdoin talvi ja pakkasta. Ihan parasta. Tänään pilkotti aurinkokin. Sohvi on mennyt sekaisin pupunjäljistä lumella. Työntää naamansa jälkiin ja häntä viuhtoo niin, että saa pian jännetupintulehduksen.

Käytiin tarpomassa vajaa parituntinen lenkki Minnan joukkion kanssa.


Kauhean kauan kesti lähtö, kun piti mätsätä miehetkin sointumaan toinen tosiinsa ;)










Illalla paistelin pellillisen koulutusherkkuja kalkkunasta. Jaoin ne äsken ja nyt on pakkasessa taas pariksi kuukaudeksi terveellisempiä vaihtoehtoja harkkoihin. Kuolaavat assarit "auttoivat".

perjantai 10. tammikuuta 2014

Mitäs viikonloppuna?

Vakkarikysymys töissä, kun hörpitään iltapäiväkahvia ja minä yritän vältellä ohikiertäviä pullavateja. Tipatin, mikä tipaton.

Noo, tulin äsken räntäsateisesta metsästä koirien kanssa, hetki temppuiltiin (työnalla peruuttaminen jalkojen välissä) ja ihan just suuntaan tallille ja ratsastamaan. Vien polleille joulukuusen syötäväksi.

Lauantaina agilitytreenit omien koirien kanssa. Loppupäivä seuran kisoissa tulospalvelun hommissa. Oma juoksutreeni ellei hullun kylmä.

Sunnuntaina yhteiskoiralenkille Nerpauksen ja Pipsan kanssa perheineen. Illalla hajuerottelun teoriaa ja sheippausta. Oma kuntosali.

Ei mulla muuta. Paitsi, että joko lunta, jokojoko....

torstai 9. tammikuuta 2014

Keppikulmia

Otettiin tänään harkoissa keppikulmia työnalle.

*Suoralla lähestymisellä Sohvi joutuu vielä opiskelemaan sopivaa jarrua, muuten ei ehdi taipumaan ekaan väliin.  Näissä en enää juurikaan ohjaa, vaan koira jo vähän hakee itse.

*Avokulmassa minun pitää malttaa oman rintamasuuntani kanssa. Umpikulmissa varmistan vielä tavattomasti.





*Alkuun päästyään teki joka kerta kepit moitteetta. Super-Söhvelöinen.

*Olen ottanut häiriötä lähtöihin, ei kestänyt ;) Jatkamme harjoituksia.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Twistaten

Kaikkea pitää kokeilla. Maaliskuussa Tanssii Cairnien Kanssa -koiratanssipäivään. Mitähän siitäkin taas tulee. Hupaisaa eittämättä :)

Mukaan mahtuu vielä, nyt ihanat cairnikot, eiks lähdetä joraamaan?!


Salla Haavisto ja Lime

Lihamestari

Mikko täydenteli koirien ruokavarastoa pilkkomalla ruokapötköt sopivampiin annoskokoihin. Hommissa mukana pari innokasta apuria.



Nyt on Joulu kiikutettu odottamaan seuraavaa. Havut riivin ja kokosin tallille vietäväksi. Nyt kuonot kohti talvea, ensi viikonlopuksi luvattiin jo kunnon pakkasta, jippii.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

R2K

Metsälenkki Reitti 2000 Rinnekodin osuudella oli kovin lähiluminen tammikuuksi. Lämpimän lisäksi oli kaunista ja hiljaista.


Usein kuljemme tuon 5km metsäpolun muita näkemättä, mutta tänään reitillä oli yksi maastopyöräilijä, yksi koirajoukko, jotka ohitettiin hyvässä yhteisymmärryksessä sekä yksi harvinaisen pahansisuinen täti-ihminen. Olin jäänyt kuvaamaan ja Mikko meni koirien kanssa edellä, kun alkoi kuulua kamala huuto. En nähnyt, mitä tapahtuu, mutta älähdin koirat luokseni. Kun pääsin mestoille, niin täti oli kipittänyt pusikkoon turvaan ja sieltä lähes hysteerisenä heilui ja huusi pitämään pedot kiinni. Pomppu tuijotti näkyä järkyttyneenä jaloissani, mutta Sohvi napotti aika tarkkaavaisena tilannetta. Onneksi ei alkanut puolustamaan, vaikka tätyli aika aggressiiviselta siellä puskassa vaikutti.  Ohitettiin tapaus varmuudeksi reilusti metsän kautta kiertämällä. Huh, ehkä jollain oikeasti on noin kova koirapelko.
 
 
Pedot
 
 

 
 

lauantai 4. tammikuuta 2014

Poikamme maailmalla

Pitäisikö muka uskoa, että Sohvin vauveleista on kasvanut isoja poikia.

Tuula laittoi Jyväskylän terveisiä. Basso-poika on melkoinen jekkupetteri, mutta joka osaa tiukan paikan tullen myös keskittyä. Arkitottelevaisuuskurssin jässikkä läpäisi täysin pistein kurssinsa priimuksena.



Minna julkaisi kuvan pienestä punaisesta Nerosta ja Pipsasta lenkiltä Lohjan Liessaaresta. Niin on pieni karhunpoikanen hän, ja erittäin pätevästi edistyy agilityopeissaan.

Tänään oli lisäksi rakkautta ilmassa, kun pieni tumma Nero pääsi tapaamaan Vappu-morsmaikkuaan. Katsotaan tuottaako tapaaminen tulosta, pentukoppaan tuhinaa ja Sohvista ikinuori Mummeli.

Kyllä täällä taas ollaan NIIN ylpeitä jälkikasvusta. Toivotamme tervettä ja iloista eloa murujen kanssa.

Ihan mutkalla

Aamuagendalla putkijarruttelun kertailu ja mutkaputkesta taaksepäin kääntyminen sekä asiaankuuluvat lenkit. Hämmästyttävän luontevasti koirat hakivat mutkaputken suun takaa lähetettynä ja hyvin kääntyivät taas taakse. Sohville tämä kertausta, teki hyvin. Pomppukin osasi, toisella puolella haki ensin sisäänmenossa kauimmaista putkensuuta, mutta hoksasi nopsasti. Pomppuhan osaa kääntyä tosi tiukasti, paremmin kuin Söhvelöinen. Poppis harkkaili putkijarrailua ja mutkaputkikääntymistä vain tekniikkana ja runsaalla palkalla. Sohvi, Pele, Topiveli ja Rauski pääsivät kokeilemaan  ohjausta osana rataa ja aijai, kun meno oli kivaa. Ensi kerralla on pakko muistaa video mukaan, niin taitavia on ryhmän koirakot.

Päiväagendalla päiväunet kaikille ja oma juoksutreeni. Mutta ennen tirsoja tapitan vielä uudestaan OMD:n uuden opetusvideon jaakotuksesta. Tuskin maltan odottaa, että päästään harjoittelemaan...

Ilta-agendalla koiralenkki, sauna, kookoskanacurrya (by Mikko) ja Mad men -sarjatulitusta.
Voiettä, ei mahtunut siivous tälläkään kertaa listalle. Ehkä huomenna :)

Rentouttavaa viikonloppua toivotamme.

torstai 2. tammikuuta 2014

Pohjanoteeraus

Hihhih. Poppiksen teemaksi ja tavoitteeksi olisi ihan riittänyt mutkaputket haltuun. Niin surkea esitys meillä oli illan treeneissä. Pomppu on ollut vähän hitaalla juoksujen jäljiltä eli pientä valeraskautta ilm pukkaa. Ajattelin, että saisi vähän piristystä ja Sohvi vielä jatkaisi ansaitulla joulutauolla. Ei olisi kannattanut. Tirppa juoksi vain jaloissani ja oli kiinnostunut tasan nakista. Kun yritin kannustaa, niin paineistui. Sit me oltiin molemmat, et ei me osata, herranjumala, ei me osata yhtään.

Puomiharjoituksen piippa veti ihan kohtuullisesti. On-off onkin sen yksi lempiliike.

Eikun vanha kunnon target käyttöön, hetsausta ja pian se pirpana jo karkaili putkeen. Eli hengitellään nyt hetki paperipussiin, palataan perusasioiden ääreen ja mietiskellään tovi. Kotimatkalla huomasin kuitenkin nyt viimeistään hautaavani toiveet toisesta kisakoirasta. Harrastajaksi toki jäädään, mutta omaksi iloksi työstellään hommaa etiäpäin, pakkopullaa tästä on turha tehdä.

Ohjaajille oli oma harjoitus, jossa ensin opiskeltiin esteiden numerot ja paikat, jonka jälkeen Heidi luetteli estesarjan satunnaisessa järjestyksessä ja piti miettiä mielessään rata katsomatta sitä, jonka jälkeen mennä  ohjaamaan se koiralla tai ilman. Tosi haastavalta tuntui, hyvää aivojumppaa.

Jalkautetaan strategia ;)

Nyt teemoitetaan ja asetetaan painopistealueita. Ja dokumentoidaan ja tarvittaessa auditoidaan.

*Sohvin tammi-helmikuun teemat:

1. Vahvistaa keppejä ja harjoitella keppikulmia (1-3, a-d)


2. Puomille vauhtia


*Pompun tammi-helmikuun teemat
  1. Totutella ohjureihin kepeillä, keppiharjoitukset käyntiin
  2. Putkijarru (OMD)
  3. Mutkaputkesta taaksepäin kääntyminen (OMD)
* Annen tammi-helmikuun teemat
  1. Suunnittele ja kirjaa treenit nykyistä tarkemmin. Keskity.
  2. Älä hätäile treeneissä, tee vain suunniteltu.
  3. Omat treenit säännöllisiksi (juoksu, MTB, sali)
  4. Matkamittari käyttöön koiralenkeille.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

IhkaUusiVuosi 2014

Hyvää ensimmäistä päivää tätä vuotta.

Vuosi vaihtui Ystävien seurassa kera viiden koiran. Terrierit saavat käytöksestä kiitettävän ja tarran päälle, niin hienosti osasivat seurustella kolmen chihuneidon kanssa. Väistivät jopa kohteliaasti, kun pieni ja pippurinen Siiri huseerasi. Sohville otti ainoastaan koville, kun vetoleikitin Siiriä, mutta siinäkin tyytyi kohtaloonsa ja vain seurasi taustalla tilanneta tarkasti. Luut saatuaan Poppis teki vieraille selväksi, että nyt ei paree häntä ja herkkua lähestyä, ja taas kaikki puhuivat koiraa oikein ja luut nautittiin rauhassa.

Hilma, Siiri ja Sylvi sekä Sohvi ja Poppis


Koirat ulkoilivat lyhyesti ja ottivat tirsat normisti keskellä pumpumeja ja vieraita. Kyllä on rekkujen hermot taas kerran testattu kestäviksi. Raketit eivät koiria juuri kiinnostaneet, Sohvi enintään seuraili menoa ikkunasta ja Pomppu koisasi. Sohvi olisi viihtynyt pihallakin, mutten viitsinyt sitä pahimman räiskeen aikana sinne päästää.

Olimme jo nukkumassa, kun viimeinenkin neropää keksi lähettää rakettinsa klo 03. Olin ainoa, joka perheessä niihin reagoi, mies ja koirat eivät vaivautuneet luomiansa nostamaan.

Ihkaensimmäisena päivänä ajattelin kerätä perheeni kainalooni ja löhötä sohvalla ja juoda pullollisen kivennäisvettä ;) Jos ekan päivän ottaa näin rennosti, niin varmasti loppuvuosi on energeettisesti latautuneempi...

Ihan kohta leikitään taas.