tiistai 27. huhtikuuta 2010

Laskettu aika

Ensi viikolla.

Odotus

Odottavan aika on pitkä.

Ensin valittiin kasvattaja. Selailin Cairnterrierikerhon (http://www.cairnterrieri.fi/) kasvattajalistoja. Jatkoon oli helppo valita ne kasvattajat, joilla oli toimivat ja ajantasaiset verkkosivut. Arvostin pienehköjä kotikenneleitä, joiden jalostustoiminta oli harkittua ja rodunomaisuuteen pyrkivää.

Seuraavaksi kävin tarkkailemassa eri kasvattajien toimintaa ja käyttäytymistä koiranäyttelyssä. Muutama ehdokas tippuikin listoilta, kun havaitsin miten kireästi ja ryppyotsaisella vakavuudella näyttelytoimintaan suhtauduttiin.

Lopulta otin sähköpostilla yhteyttä sopivalta tuntuvaan kasvattajaan. Kerroin perheestämme ja koiratoiveistamme ja kysyin pitkän listan kysymyksiä koiranhankintaan liittyen. Kasvattaja vastasi heti, sain häneltä paljon tietoa ja sovimme, että tapaamme koiranäyttelyn yhteydessä.

Pidin tästä kasvattajasta heti ensi tapaamisella. Ammattilainen, mutta välitön ja iloinen. Ja suhtautui järjellä, huumorilla ja rakkaudella kasvatteihinsa. Samassa näyttelyssä oli mahdollisuus myös tavata perheitä, joilla oli koiria kyseiseltä kasvattajalta. Ne keskustelut vahvistivat näkemystäni, ja voimme todeta, että meillä oli kasvattaja valittu. Onneksi myös kasvattaja kelpuutti meidät.

Seuraavaksi läpikäytiin tulevat pentuesuunnitelmat vuodelle 2010, ja ilmoittauduimme halukkaiksi hankkimaan narttupennun tulevista pentueista. Pidin aktiivisesti yhteyttä koko vuoden ajan kasvattajaan, ja pysyin hyvin ajantasalla asioiden etenemisestä.

Koirakuume kohosi huippuunsa. Luin koirakirjoja, koirapalstoja ja hankin koiratarvikkeita. Hämmästelin ruokavalikoimia ja aktivointileluja. Halusin osallistua hupilitiin. Liityin Cairnterrierikerhoon ja käyn nyt kerhon järjestämissä tapahtumissa. Varoitin työnantajaa lomarahavapaista, joita syksyllä pidän kaikkien edellisvuosien edestä. Ja varoittelen miestä pentuvaiheen haasteista. Mietimme kasvatusperiaatteita. Vinguttelen koiraleluja kaupoissa.

Meille todella tulee koira. KOIRA.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Aloitus

Olen aina pitänyt koirista enemmän kuin ihmisistä. Juttelen työmatkoilla ja lenkeillä tuntemattomille koirille. Miestä hävettää.

Olen viettänyt lapsuudesta ison osan maatilalla, kaikenlaisten eläinten parissa. Oman koiran sain 6:lla luokalla, kun ensin olin pelastanut lukuisia löytökoiria. Äidin pakotin soittamaan iltaisin poliisille/eläinlääkärille kysymään, onko kunkin löytökoiran koti varmasti löytynyt. Ensimmäinen oma koira oli shetlanninlammaskoira Jemina. Älykäs, pallohullu ja arka. 12 vuotta se väsymättä paimensi laumaamme.

Toisen koiran hankkimiseen meni pitkä aika. Ensin piti opiskella, sitten piti luoda uraa ja urheilla tavoitteellisesti. Työ vaati matkustelua ja pitkiä päiviä. Rapsutin haikeana kavereiden koiria.

Vuosi sitten päätin, että elämä on liian lyhyt koirattomaan elämään. Päätöstä avitti muuttomme ydinkeskustasta maalle Käpylään. Alkoi rotujen kartoitus. Sylikoirat eivät aivan istuneet aktiiviseen elämänmenoomme ja mies sanoi ei isoille palveluskoirille. Terrierien temperamentti miellytti. Etsimme energistä, iloista jokapaikanhöylää. Terrierien erikoisnäyttelyn jälkeen ja muutaman kasvattajakontaktin jälkeen päätös oli helppo. Meille tulee cairnterrieri. Siitä alkoi odotus.