Sori koira-aiheeton turina. Mutta Eino on vaan niin ihana. Ja Eino ei ole koira. Eino on hevonen, suomenhevonen. Ottaisin sen heti omakseni, jos voisin. Tänään muistin kristallinkirkkaasti, miksi vietin nuoruudessani kaiken vapaa-aikani tallilla.
Meillä olisi siis tänään Lennun Hannamarin kanssa yksityistunti Knapperissa ja minua opetti Eino sekä Noora. Ensin tutusteltiin Einon kanssa, kun valmistelin hepan tunnille. Ja meillä synkkasi heti. Ihanassa auringonpaisteessa tunti ratsastettiin ulkokentällä. Nyt saatiin kuorma-autollinen ohjeita ja neuvoja, ja hetkittäin meno alkoi jo vähän tuntua siltä miltä muistelen sen joskus tuntuneen. Lähinnä keskityttiin istuntaan ja apuihin sekä saamaan hepat kuulolle. Eino tarjosi liikettä enemmän kuin mielellään ja muutamankin kerran hevonen vei ja ratsastaja vain hihkui innosta. Vaadin päättäväisesti Einoa kaikille jatkotunneilleni, muuten en suostu.
Olin niin innostunut tunnista, että Mikkoa alkoi jo melkein pelottamaan. Hänen kauhuskenaariossaan pihassamme vaeltaa pian paitsi koiria, niin hevosia, aaseja, lampaita ja pari pupua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti