Koimme myöhään eilen illalla sydämen tykytyksiä, kun Mikko lähti viemään koiria lenkille ennen nukkumaanmenoa. Yöaikaan molemmat koirat kulkevat kytkettyinä, kun täällä on kovin pimeää ja yöeläinten rapinat alkavat. Sohvi ryntäsi heti pihassa varvikkoon, kuului napsahdus ja mies huutaa flexin hajonneen. Koira katoaa hetkssä näköpiiristä ympäröivään pimeyteen. Nautitut viinilasilliset ja uninen olotila katoavat kuin taikaiskusta. Nappaan takkia päälle, maastokengät jalkaan sekä koirapillin ja helisevän namipurkin käteen. Syöksyn pihalle, tuijotan sysipimeää metsää ja mietin kuinka pitkä yö tästä voikaan tulla.
Tuskin ehdin vislata niin Sohvi on siinä, katselee meidän tohinaa hämmästelen, nauttii muutaman herkun ja koko poppoo suuntaa pienelle lenkille ja takaisin mökkiin. Huh, onneksi huoli tällä kertaa loppui ennen kuin kunnolla alkoikaan.
Tätä päivää kuvin:
 |
| Vasta tällä reissulla koirat ovat oppineet itse poimimaan mustikkansa. Yleensä haluavat ne tarjoiltuina. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti