lauantai 1. syyskuuta 2012

Lelupalkalla

Tänään Poppari pääsi leikkimään Ojangon agivuorolle. Minttu auttoi ja leikitti hienosti Pompulaa, joka oli ihan täpinöissään. Suoralla kaksi hyppyä ja suora putki, palkka putken jälkeen leikkimällä. Leluna ketjutettuja vetoleluja. Toisena harjoituksena pussi. Pikkuisella oli kova vauhti ja paljon intoa. Ulkona vetää hallille kaula pitkänä, lisäälisää :)

Oman treenin jälkeen jatkui cairnistien tutustu agilityyn jatkokurssi, jossa harkkaavat Elli, Pipsa, Lennu ja Sandie. Vähänkö hienosti kaikki muistivat tauon jäljiltä, mikä on homman nimi. Alkuun tosin koirilla oli intoa vähän liiaksikin, mutta kun aivojumppaa oli harjoitettu jonkin aikaa, niin loppua kohden kaikki malttoivat keskittyä erinomaisesti omiin suorituksiin. Kertailtiin hyppysuoria ja irtoamista sekä putkea suorana ja mutkalla sekä pussia. Loppuun niin kurssilaisten kuin omatkin koirat jäähdyttelylenkille. Poppis oli täysin tattis, kun päästiin kotiin. Söi sapuskansa ja heittäytyi loppuillaksi seljälleen. Sohvia vähän harmittaa, kun se ei nyt pääse harkkoihin mukaan. Mutta me käytiin sitten sen kanssa ihan omalla pitkällä metsälenkillä. Että ihan on taas mennyt päivä koiramaisuuksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti