torstai 15. toukokuuta 2014

Riippuvaisuutta aiheuttavaa

Kaameat vieroitusoireet, kun kaikkea mielenkiintoista agilityasiaa pyörii ympärillä, ja vielä pitää malttaa pari viikkoa ennen kuin pääsee omiensa kanssa rikoisiin.

Olen lukenut ison pinon seuran kouluttajille tarjotusta koulutusmateriaalista ja ilmoittautunut kouluttajille tarkoitettuihin treeneihin (Muotkaa, Liukkaa, Saviojaa, Savikkoa...radanrakennuksen yksityiskohtia, treenien suunnittelua, eri tekniikoiden opettamista, motivoinnin ja palkkauksen opettamista...), aikatauluttanut alkukesän vapaatreenit ja aloittanut niiden sisällön suunnittelun. Ja pohtinut omien koulutettavien päänmenoksi yhtä sun toista.

Tilannut Salmelta 3-luokan ratakirjan ja uuden tuulitakin ulkotreeneihin. Ulkokentät kutsuvat ja hallikortti kutittelee takataskussa sateiden ja helteiden varalta. Melko koukussa sanoisin...

Asiasta punkkiin. Ensimmäinen oli eilen, myrkytys aloitettu tälle vuodelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti