torstai 22. toukokuuta 2014

Lähtölaskenta agilityarkeen

Koirat saivat puhtaat paperit fyssarilta tänään, ja Pomppu näin myös luvan käynnistellä agilitytreenit suunnitelmiemme mukaisesti ensi viikolla. Koira on nyt lenkkeillyt pari viikkoa vapaana ja vähitellen lenkit on pidennetty normimittaan. Leikkikaveita ei olla vielä metsään huolittu, mutta viikonloppuna sekin rajoite poistuu ja pääsee cairnien yhteislenkille juoksemaan muiden kanssa. Junnuhan ei itseään paljoa säästele, mutta onneksi Petra totesi vain toisella puolella selän lihaksissa pientä kireyttä, joka hierottiin auki. Tikkien sulamista Petra seuraa myös tarkasti, siellä on yksi paksunnos, jota täytynee vähän tarkkailla. Paino edelleen aavistuksen alakanttiin 7,4kg, vaikka on vähän kuin jatkuvalla lihotuskuurilla.

Sohvia Petra kuvasi lihasten osalta suorastaan "lötköksi", kun ei jumita niin ei. Vaaka keikkui mukavilla 7,9 kg luvuissa, joten onneksi painokin on saatu jokseenkin taukoa edeltäville lukemille. Turkki lähtee viikonloppuna, joten eiköhän me voitaisi Mamsellin kanssa palailla agilityarkeen.

Kävin itse vetämässä kahdet seuran agilitytreenit tällä viikolla, kun paikkailin varsinaisten kouluttajien menoja. Laskeskelin, että 15 koirakkoa teki suunnitelmieni mukaisia harjoitteita. Toiselle ryhmälle teetin putkijarruja ja toiselle lähetys- ja kutsutreeniä sekä molemmille pientä rataa, jossa pakkovalssattiin ja nähtiin renkaan tilanne ei suoralla linjalla.

Olipas mielenkiintoista ja hienoa nähdä, miten hyvin koirakot työstivät ja tekivät, ja toisaalta, miten tavallaan avuttomaksi ja varovaiseksi sitä vielä kokee itsensä erilaisten ongelmakohtien edessä. Koirat olivat kaikki erilaisia, nopeita ja vähemmän nopeita, motivoituneita ja vähemmän motivoituneita, kisaavia ja vasta esteitä opiskelevia jne. Ja ohjaajat ne vasta erilaisia ovatkin :D Yritin olla armollinen itselleni. Eihän sitä voi oppia ja kerätä kokemuksia ellei joskus aloita sieltä ihan alusta. Muutamat kiitokset lämmittivät mieltä, mutta kaikista parasta oli nähdä koirakko oivaltamassa uusia juttuja ja onnistumassa niissä. Huikeaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti