keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kannustusjoukoissa

Kävin piipahtamassa hallilla, kun Poppari demoili kontaktiharjoituksia tasapainotyynyllä. Juniori ei meinannut pysyä nahoissaan, kun pääsi kentälle. Esteille toipilaalla ei ole kuitenkaan asiaa vielä pariin viikkoon, huomenna pääsee jo Petran syyniin vesimatolle ja ensi viikolla fysioon. Minun silmään liikkuminen ja asennot näyttävät ihan entiseltään.

Kävin samalla kannustamassa seuran epiksissä muutamaa ryhmäläistä, jotka osallistuivat möllien ja kisaavien radoille. Siellä tehtiin hienoja ratoja, jotka oikeuttivat ansaitusti palkintopalleille asti, hienoa Muru ja Jäde ohjaajineen! Näistä koirakoista kuullaan vielä! Oli hauskaa olla hihkumassa ja analysoimassa reunalla, kuvailla ja palkata. Ainiin, tulihan sitä vettäkin koko kisan ajan, mutta eipä ollut liian kuuma ;)

Tässä vielä taitavat Essi ja Jäde-cairn (Sanderfield Sweet As A Pie) minimöllien ykköspallilla. Blogi onnittelee. Onpas hauskaa, että ensimmäisessä omassa ryhmässä, jossa apukouluttelijana opiskelen, on cairn.



Agirodun cairnjoukkueet on muodostettu, nimiäiset vielä käynnissä. Meiltä edustustamaan lähtee molemmat koirat. Pompun möllidebyytti Janakkalassa, kihii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti