keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Puuha-Pirkot

Jotenkin puuhakas päivä. Tai oikeastaan koko viikko. Se on varmaan toi sopiva lämpötila, joka piristää. Aamulenkit ovat venyneet piiiitkiksi. Pari tuntia metsää ja peltorallia, aamuruoka ja painia puolituntia päälle ja nyt karvakasat eikun sliipatut oravat nukkuvat pitkälle iltapäivään.

Kävin viemässä myytävät tuotteet kirppiksellä ja siinä tavaroita laitellessa myin jo ison läjän rompetta uuteen kotiin.  Merkkitietoista väkeä liikkeellä, Marimekko ja Arabia hävisi ennen kuin ehtivät näytille. Samoin mukava suomalais-kanadalainen rouva osti monta aikoinaan Ranskasta ostamaani kretonkia vietäväksi Kanadaan. Siinä näkee mekot maailmaa.

Kuntosalilla tein koko setin, vaikka meinasin nukahtaa tylsyydestä, jos olisin ähkimiseltäni pystynyt. Nyt lihaksia juimii ympäriinsä, että hyvin mä vedin.

Nyt valtaisa kofeiinimuki ja hetki aikaa kirjailla koulutettavan ryhmän harjoitukset ja havainnot ylös eiliseltä, jolloin seisoin Ojangossa sateessa kolme tuntia, jonka jälkeen istuin saunassa varmaan tunnin. Suvin koulutusteemana oli rataantutustuminen, hyvin täydensi Esan oppeja maanantailta.

Tänään pysyy tdn kentällä helpommin lämpimänä, kun vuorossa on omien koirien ulkokauden ensimmäiset koulutusharkat. Saas kattoo, mitähän kivaa siitäkin tulee. Laadin Heidille listan meidän treenausta vaativista kipupisteistä. Siitä tuli niin pitkä, että lähetin vain ihan alun.

Illalla sitten tämä Pirkko huokaisee ja ottaa lasin viiniä. Ja siihen se valtaisa röpöttely jää, sillä huomenna sinkaistaan seuran kisoihin tulospalveluun töihin. Hiiop. Viikonloppuna levätään.... Ei vainenkaan, silloin ratsastetaan, vedetään agilitykurssia, käydään ulkona syömässä, osallistutaan agilitykoulutukseen ja mennään raunioille. Eli lepoloma siirretty seuraavalle viikolle, noin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti