keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Skunkki on oikea mölli!

Harmittelin, kun en millään ennen sterilointia ehtinyt Popparin kanssa möllikisoihin testaamaan osaamista tositoimissa. Onneksi Gabi oli viimeisiksi hallitreeneiksi valinnut kisanomaisen harjoituksen. Virtaviivainen 20 esteen rata, jossa yksittäisiä tarkkuutta vaativia kohtia, kontakteista puomi radalla, ei palkkausta, kisanomaisesti maaliin. Normi rataantutustuminen ja sitten eikun juoksuksi.

Pompun eka möllirata kisanomaisesti. 
Ja niin se tiitta teki hienon, puhtaan radan ja laittoi ohjaajan juoksukyvyt erinomaisesti koetukselle. Meni kyllä tositosi hyvin ja olen hyvinhyvin ylpeä pienestä. Tämä tallennetaan niihin hienoihin ekoihin kertoihin :) Luulen, että etenemä on kaikkinensa Popparilla Sohvia kovempi. Tuota rataa en tajunnut ottaa nauhalle, mutta läpijuostiin rataa pätkissä toisella kiekalla, josta koottu video. Tässä meno oli jo astetta hillitympää ja alun hetsaan puomille, siksi yhteislähtö.


Hienoa päättää hallikausi tähän ja siirtyä hetkeksi tauolle ja toipumaan steriloinnista. Kiitos valkulle ja kanssareenaajille. Kesällä sitten jatketaan. Arkikuvahaasteeseen otettiin hassuttelua.

Katja the Valkku. Minna kuvaa. Kiitos asianosaisille.
Ja miksi skunkki? No koska nappula pyörähti lämppälenkillä jossain ihanassa ja tuli kiire suihkuun ennen harjoituksia. Jaiks....

1 kommentti:

  1. Poo on iha PRO! Ihana nähdä, miten tyttö on edistynyt. Hienoa työtä!!!

    VastaaPoista