perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kiirastorstain tuplatreenit

Kiirastorstaina lämmiteltiin siivoamalla. Popparin kanssa päivävuorolla Sporttiksella, jonne ei muita treenikavereita ilmaantunutkaan, joten puolituntia taukoineen tehtiin keskenämme hommia. Kontaktiesteet on aika kivat, keinun Poo tekee paremmin kuin Ässä koskaan. Tällaiset suorat ja helpot radanpätkät menee kivuttomasti. Rengas on nykyisin ihanan varma ja tykätty.



Kepit meillä sakkaa edelleen. Täytyy vähän miettiä, mitä sitä keksisi tuon sterkkatauon jälkeen.

Illalla seuratreeneissä kokeilemassa Sohvin kanssa oman jalan kestävyyttä rataharjoituksessa.

Mitä lie piirrellyt illalla silmät ristissä, kun 8 aita hypännyt omille teileen vitosputken eteen. Huoh. 

Sohvi teki juuri niin hyvin kuin ohjasin. Enkä oikein osannut. Yleensä niin toimivista persjätöistä yksi jouduttiin muuttamaan kökkövalssiksi (7->8). Yksi takaaleikkaus, joka saatiin ihme kyllä menemään läpi (4). Kokeiltiin nopeita vientejä kepeille, osassa ei saanut taivutettua toiseen väliin. Sopivalla hidastuksella parempi. Jotenkin kankea rata meille.

Kiirastorstai päätettiin kuumaan saunaan. Ja nyt pitkänä perjantaina käydään vähän juoksemassa mökkipihalla ja muuten nostetaan tassut kohti taivasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti