Opaskoirakoulun vanhempana kouluttajana toimiva Janne Ruokonen Tassutaitureista kävi eilen testaamasssa Sohvin pennut. Pennuilla ikää 6 viikkoa ja kaksi päivää. Oli hyvin mielenkiintoinen ja miellyttävä tapahtuma, jota pääsimme kasvattajan kanssa seuraamaan. Janne kertoi koko ajan mitä tekee ja miksi, sekä arvioi jokaisen pennun huolellisesti, mutta kuin leikin varjolla huomaavaisesti.
Pennut testattiin niille vieraassa tilassa yksitellen. Janne testasi pentujen käyttäytymistä sylissä (kontaktin sietämistä), sosiaalisuutta ja leikkiä (seuraaminen, palloleikki ja vetoleikki), alistamista ja palautumista, ääniherkkyyttä, nostamista ja käytöstä pöydällä. Kokonaisuutena saatiin arvio energiatasosta, aloitekyvystä ja rohkeudesta.
Otin videolle jokaisen pennun testin ja lisäksi saimme sekä kirjallisen arvion ja suullista palautetta pennuista. Lopussa testaaja ja kasvattaja pääsivät vaihtamaan näkemyksiään pennuista, ja hämmästyttävän samoja huomioita Janne pennuista löysi kuin Tarukin.
Tosi hienot arviot saatiin kustakin vesselistä, mutta erojakin pentueen sisältä löytyi. Nämä tiedot varmasti auttavat osaltaan oikein perheiden valinnassa. Näiden pentujen kohdalta tulokset vahvistivat Tarun alustavat valinnat juuri oikeiksi. Henkilökohtaisesti olen erityisen ylpeä, että yhdenkään pennun kohdalla ei saatu viitteitä ääniherkkyydestä, kolme neljästä kaatoi itse räminälaitteen uudesta ja kaksi alkoi vielä leikkimäänkin sillä. Taistelutahtoa löytyi kaikista, niin kuin pitääkin. Muutama oli itsenäisempiä leikeissään ja muutama hakeutui enemmän kontaktiin. Muutamasta Janne totesi, että rajojen asettamiseen uusissa perheissä tulee kiinnittää huomiota, sillä muuten söpö pentu vie loppuperhettä 6-0. Kaikki pojut todettiin sosiaalisiksi ja erityisen maininnan saivat luottavaisuudesta ja hyvästä käsittelyn siedosta. Olimme kyllä hyvillämme näkemästämme ja kuulemastamme.
Yritän laittaa muutaman videopätkän, kun vain ehdin niitä editoimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti