Voi elämä, että on taas hoppu. Ja itse vielä ihmettelen ihmisiä, jotka valittavat ainaista kiirettä. Plääh. Olemme onnistuneet miehen kanssa bookkaamaan työmatkoja vielä viime metreille ennen Joulua. Nyt sitten asetellaan, että ruletti pyörisi. Olen itse reissussa tänään, mutta loppuviikosta otan ohjat ja löysään tahtia huomattavasti.
Kotona koirat voivat hyvin. Pops on jo entisellään ja Sohvikin taisi taudin välttää. Rauhalliset lenkit ja yleinen hissuttelu on rimastuttanut entisestään menoa kotona. Eilen molemmat saivat yhtäaikaisen hepulin, jolloin pystyimme ainoastaan ohjaamaan karvaiset hysteeriset pallot pihalle, jossa juoksivat rinkiä kuin hulluiksi tulleet.
Pientä pääjumppaa olemme tehneet kiertelemällä esteitä ja harkkaamalla alastulokontakteja. Sohvi tekee ihan ookoo pysäytyskontaktin, mutta rintamasuunta tahtoo kääntyä vielä ohjaajaan päin. Suuntaamalla palkkaa eteen yritetään päästä tästä eroon. Pops ei selvästikään ymmärrä vielä asentoa, joten sen kanssa yritetään opiskella sitä takaliston asentoa. Mutta Pompula osaa kiertää esteitä oikein näppärästi. Toivottavasti tuosta ponnistaa hyville takaakierroille.
Niin, ja Sohvi murtautuu nykyään kevythäkistään noin 5 sekunnissa. Osaa avata vetskarin hämmästyttävän näppärästi, joten joudun lukitsemaan häkin nykyisin treeneissä. Taitavia pieniä otuksia nuo.
Nyt töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti