lauantai 1. joulukuuta 2012

Maalla ja merellä

Onpas varsin omituista tulla tyhjään kotiin. En oikein tykkää. Usein jos tulen kotiin ja huomaan, että Mikko on koirien kanssa ulkona, kävelen niitä vastaan. Mutta Sohvi hoitaa vielä maanantaille pentujaan ja Popsin vein aamun agilityn jälkeen äidilleni hoitoon. Sillä tämä pariskunta siirtyy pian viiniristeilemään Tukholmaan. Onneksi tuuli on tyyntynyt, muuten olisi jäänyt tastingit kyllä meikäläiseltä kokematta.

Aamuaksa vedettiin tutulla cairnporukalla. Minttu pyysi kiinnittämään huomiota palkkaamiseen, palkan suuntaan ja tapaan palkata eri tilanteissa. Pyrittiin saamaan erityistä riemua mutkaputkeen, ja taisi pikkarainen ekaa kertaa vähän jo olla varastamaisillaan putkeen eli ilm. onnistuimme pyrkimyksissämme. Kepeillä todettiin, että välitargetit enää hidastaa eli niistä luovuttiin nyt kolmansissa keppiharkoissa. Palkat vain sisäänmenoon ja loppuun. Pujotteli suht mukavasti.

Ja mä niin rrrrrrakastanm lunta. Mitä enemmän sen parempi. Muutama kuva aksan jälkeen jäähdyttelevistä junnuista Pompulasta ja Tacosta. Poppis oli niin kuumissaan hallitreenien jälkeen, että puin sille varuiksi uuden pompan niskaan jäähdyttelyn ajaksi.




Aurinkoista viikonloppua kaikille. Maanantaina jatketaan, joka onkin varsin mielenkiintoinen päivä... Ja silloin saan myös viimein lauman kasaan, kun Sohvi tulee kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti