perjantai 28. joulukuuta 2012

Neroa

Tänään oli jo pakko päästä Sohvin pientä punaista Nero-pentua katsomaan. Ja niin oli iloinen ja reipas ja tomera poika siellä että. Hyvin oli pieni kotiutunut Minnan, Markuksen ja Pipsan perheeseen. Otti vieraan sydämellisesti vastaan, pesi naaman ja vain vähän reijitti sormenpäitä. Leikki ja kanniskeli ahkerasti leluja koppaansa. Kävi reippaasti pissalla pihalla ja sitten otti tirsat. Ihan olisin kassiini moisen pakannut elleivät isäntäväki olisi vahtinut. Nyt vain toivotaan, että mokoma ihmisväki lähtee äkkiä jonnekin reissuun, että saan palleroisen hoitoon meille!

Ensi viikolla nassikka näkee Mammansa, kun tulemme Sohvin kanssa pentutapaamiseen. Siellä taitaakin olla lisää Neroja...

Huomenna olisikin aamuvirkkuvuoro, kun olen menossa Ojankoon kisoihin auttamaan. Mukavaa viikonloppua lukijat ja muistakaa yhteislenkki sunnuntaina. En tiedä onko polkuja jäänyt juurikaan hiihtäjiltä ja tdn eksytäänkin, mutta tervetuloa silti :D Popparin karenssi on päättynyt ja junnukin pääsee mukaan lenkille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti