Jouluageihin Ojankoon kokoontui tuttua porukkaa, jota Minttu koulutti taas kerran rautaisesti. Kiitos ihanat kanssaharrastajat: Linda ja Topiveli, Hannamari ja Lennu, Tarja ja Rane ja Pete sekä Minttu ja Paavo. Etäkiitos Sannalle ja Allille, jotka lomailivat tänään. Sekä Mialle ja Ellulle ja Papalle, jotka ilostuttavat meitä tuurausvuoroillaan. Kanssanne on ilo oppia. Ja erityiskiitos tietysti Mintulle koko kaudesta, lukuisista ohjeista ja opeista sekä vielä lukuisemmista tsemppauksista.
Sohvi treenaa jo kutakuinkin normisti. Tänään helpohkolla radalla kaksi uutta ohjauskuviota: niisto ja vastakäännös. Toimi meillä aika hyvin, koiralla erityisesti. Vastakäännöksessä kompuroin ja varmistelin, mutta Mamselli itse osasi hyvin. Muilta koirakoilta nähtiin varsin mallikelpoisia suorituksia, hyvä hyvä.
Treenien jälkeen ihmisväki yritti suoriutua ruokakaupparuuhkista, jonka jälkeen lähdettiin joululounaalle sukutapaamisen merkeissä. Paljon porukkaa ja paljon lapsia,joten koirille oli mukavasti karusellia tarjolla. Molemmat pärjäsivät hyvin, Sohvi väisti kohteliaasti lasten enimmät silittelysylittelyt, mutta Poppis pussaili kaikki halukkaat ja haluttomatkin. Lapset leikittivät koiria innokkaasti ja lähtiessämme mankusivat vanhemmiltaan tuollaisia koiria :) Varsin hyvä saavutus, kun kyseessä oli amerikan bulldogeja kasvattava pethe :) Aika väsyneet koirat sai tuoda kotiin, ja ruokakupit tyhjennettyään molemmat nuukahtivat.
Pakkanen paukkuu siihen malliin, että iltalenkillä nosteltiin jo tassuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti