sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Messuhumua

Nyt on messut messuiltu. Tänään sain standiavuksi Pompulan ja Mintun Tacon. Juniorit ottivat homman suht rennosti. Vähän testailtiin, että josko pompulla pääsisi aitauksesta messuväen sekaan. Näitä saikin alkuun ihan jo vahtia. Mutta muuten leikkivät ja olivat söpöjä ja ottivat rapsutuksia vastaan ihan urakalla.


Kuva Yasmin Eklund.

Ihana nappisilmä Inkan pikku-Myy hoito hommia kanssamme eilen. Kuva Yasmin Eklund.

Suvi piipahti rally-toko standilta sylittelemään Popparia,

Kaverukset Taco ja Poppis.


Poppista messuhulina vähän ujostutti, mutta loppua kohden neitokainen jo reipastui. Suvin kanssa harjoitteli vähän rally-tokoa kehän reunalla, mutta kehään ujopiimä ei Mamman luota uskaltautunut. Kiitos Suvi, kun leikitit pientä.

Standilla kävi hiljaisen aamun jälkeen tasaiseen tahtiin ihmisiä. Pääosa väestä oli perheitä, joissa cairn jo oli, mutta oli siellä muutamia rotua kartoittavia ja tietoa hakevia prheitä. Ja tapasin muuten ensimmäistä kertaa Sohvin pentueesta pienen mustan pojan tulevan perheen. Kiva, kun kävivät. Siellä on ihana perhe pientä, mutta pippurista nappisilmää odottamassa.  Jatkamme varmasti pentutapaamisten merkeissä.

Poppista ei messuilu tuntunut juurikaan painavan. Painalsi messujen jälkeen lenkillä metsässä menemään, minkä töppösistä pääsi ja osallistui illan kotipuuhailuihin normaalisti. Erityistä apua sain koiranruokakaapin siivouksessa sekä häkkien alustojen uusimisessa...

Nyt saunaan koko konkkis. Mukavaa ja lumista alkavaa viikkoa allihopa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti