Tähtien synty

Sanoin Sohvin kasvattajalle Tarulle jossain vaiheessa Sohvin tiineyttä, että toivoisin tuovani koiran Kasvattajalaan synnyttämään mahdollisimman myöhään ennen H-hetkeä. Päätettiinkin, että tuon koiran vasta 4d ennen arvioitua laskettua-aikaa (ensi viikon to), kun Sohvi kumminkin on jo aiemmin ollut Kasvattajalassa ja kaikki oli mennyt hyvin. Näin me sovittiin.

Mutta ei se sitten mennytkään niin.
Heräsin lauantaina aamuyöstä levottomaan koiraan, päästin sen pihalle tarpeilleen. Ulkona käynnin jälkeen alkoi maaninen pesänrakentaminen. Nostin koiran sänkyymme (ei enää mahan kanssa pääse hyppäämään sinne), jonka jälkeen Sohvi pussasi onnellisena meidät kaikki (minä, Mikko ja sängyssä alituiseen nukkuva Pops), möyri hetken ja aloitti taukomattoman läähätyksen. Pomppasin pystyyn, sytytin valot ja kipitin hakemaan kuumemittarin. Kaksi unista päätä (Mikko ja Pops) nousi siinä vaiheessa pystyyn seuraamaan tapahtumia. Mittari näytti 36,8C. Sohvi läähätteli tasaisesti ja minä ilmoitin unisille päille vakavana, että nyt lähdetään synnytyslaitokselle.

Ja niin me sitten lähdettiin, viidessä minuutissa koko perhe. Kello oli vähän yli kuusi. Pienellä kiireellä ja vähän suuremmalla hätäännyksellä. Mikko ajoi ja minä istuin takapenkillä valvomassa häkissä olevia koiria. Yritin koko matkan soittaa kasvattajalaan, tuloksetta. Mikko ajoi kovaa ja minä rauhoittelin (enemmän kyllä itseäni), että tilanne on hallinnassa. Sohvi makasi välillä ja välillä nousi istumaan, mutta oli rauhallinen oma itsensä ja katseellaan rauhoitteli minuakin.

Saavuimme ennätysajassa Kasvattajalan pihaan. Koko kylä nukkui ja koputukset oveen kuulostivat äänekkäiltä. Tarun Sine haukkui ja tuli katsomaan ikkunasta aikaisija kulkijoita. Koputin kovempaa, ja uudestaan ja uudestaan. Epätoivo hiipi mieleeni, oliko Taru sittenkin jossain muualla. Mikko päätti, että nyt vaikka herätetään koko kylä, ja soitti armotta auton torvea. Ja suureksi helpotukseksemme uninen kasvattaja aukaisi oven. Siinä ei mennyt muutamaa sekuntia kauemmin, kun Tarun katse tarkentui, tajusi tilanteen ja kehotti vakaasti tuomaan koiran sisään. Sinne se Sohvi meni, synnytysosaston ovista sisään, häntä iloisesti heiluen. Ja me lähdettiin kotiin odottamaan tietoja tilanteen edistymisestä. Vähän pöllämystyneinä, mutta ehdottoman helpottuneina sitä, että koira oli nyt osaavissa käsissä.

Olin saanut siirrettyä Popsin sisarusten pentutapaamista muutamalla tunnilla. Tapaamisessa sain hetkeksi ajatukset muualle, kun teimme junioreille verijälkiä metsään. Palatessani metsältä iltapäivällä, puhelin piippasi ja Taru ilmoitti synnytyksen käynnistyneen toden teolla ja pian tuli viesti ensimmäisestä tummasta ja potrasta pojasta. Minulta tirahti itku helpotuksesta, ilosta ja onnesta ja Mikko kiikutti kuplapullon viilenemään. Kävimme vielä lenkillä, jonne saatiin tieto toisesta, punaisesta pojasta. Kolmas ilouutinen kolmannesta pojasta luettiin saunassa ja neljäskin tähtönen, ponteva poikainen sekin tavoitti meidät illalla. Pesue oli koossa, neljä veljestä. Tumma, punabrindle ja kaksi punaisempaa.

Tarun mukaan pentulaatikossa kaikki hyvin. Emä voi hyvin ja hoivaa jälkikasvuaan. Pojat nököttävät tiukasti tisussa kiinni ja pyöristyvät silmissä. Kotivaki kiittää ja onnittelee Tarua ja Sohvia hienosta suorituksesta ja upeasta lopputuloksesta.

Pojuille on jo uudet, ihanat perheet odottamassa, mutta yksi poika etsii vielä rakastavaa kotia. Tarulta saa lisätietoja. Tässä ihanaisista ensimmäiset kuvat:

Kuvat: Taru/Prankster's