Poppis pääsi tänään ensimmäistä kertaa tapaamaan kettua keinoluolastolle. Kun mukana oli toinen tuttu juniori Tacoeläin, niin kaverukset pääsivät yhdessä häkille. Saivat kyllä selvästi tukea toisistaan, hännät pysyivät tötteröllä, kun hiipivät lähemmäksi kettua katsomaan. Kyllä sieltä muutama haukahduskin irtosi, mutta väistivät ipanat vielä, kun kettu kääntyi tuijottamaan. Popsilla oli kyllä sama tyyli kuin sen pelottavan betoniporsaan kanssa, rähähtää kerran ja sitten pinkoo hanikkaan ja kurkki sieltä, että kuin kävi :DD Muutenkin ympäröivä tila kiinnosti vielä kovasti, joten osa ajasta meni ihan paikkaan tutustuessa.
Kettua kävi kaikenkaikkiaan moikkaamassa 8 cairnia ja 2 russelia, ensikertalaisia oli ymmärtääkseni 9. Ja kovin oli hiljaista sakkia, kierreltiin ja kaarreltiin eikä oikein tiedetty, että mitä kummaa sille otukselle pitäisi tehdä. Oikeastaan yksikään ei pelännyt tilannetta, mutta eipä siellä suuria syttymisiä vielä nähty. Kouluttaja vitsailikin tasaisesta cairnlaadusta eli aika vähissä tuntuu riistavietti olevan. Vaikka monella sitten taas saalisviettiä ja taistelutahtoa kyllä löytyy. Toki mukana oli meidän junnujen lisäksi useampi alle vuosikas, joten niiden kanssa kehoitus oli tulla uudestaan.
Mutta pankin räjäyttikin sitten viimeisenä häkille tuotu Paavo, ensikertalainen sekin. Paavo tiesi heti mitä tehdä ja aloitti välittömän kovan painostuksen. Ja kun kettu rähähti, niin iski heti takaisin. Vau, siellä sitä kaivattua viettiä sitten löytyi! Paavon kanssa jatkettiin heti luolaston puolelle, ja hienosti poika sielläkin eteni. Luolaston sisäänmeno ei vielä onnistunut, mutta aina kun sai ketun kiikariin, niin muu unohtui ja kamala rähjääminen alkoi. Paavo pääseekin luolille vielä uudestaan.
Ja loppuun Kaarinan kokeneempi luolailija Vauhti näytti miten luolaan mennään ja mitä siellä kuuluu tehdä.
|
Taco kurkkaa. |
|
Oho, taidan pakittaa. |
|
Taco ja Poppis. |
|
Luca kurkkaa; Minttu tukee. |
|
Paavo katsoo, että mikäsmikäs se täällä. |
|
Täältä pesee. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti