Ihana kevätpäivä, jonka kunniaksi Poppari pääsi ensimäistä kertaa piipahtamaan metsälenkille. Siellä piiperöinen painalsi polulla menemään kuin vanha tekijä. Välillä kahlaili umpihangessa ja välillä kirmasi siskon perässä minkä töppösistä pääsi. Uutena tyylinä kiihdyttää polulla ja jarruttaa tömäyttämällä täysillä päin Sohvin takamusta. Loppulenkistä tapasimme vanhan mäyräkoiraherran Oivan, joka heilutteli hajamielisesti häntää, kun pieni kiipeili sen päällä.
Meillä oli Sohvin kanssa laatuaikaa yhdessä, kun suuntasimme illan agitreeneihin. Minttu oli tänään ihan liekeissä ja tekstiä tuli jos mahdollista niin normaaliakin enemmän :D. Minttu oli lähettänyt sivukaupalla etukäteispohdittavaa treenaamisesta alkuviikosta ja patisti kaikkia miettimään tavoitteitaan ja systematisoimaan ohjaustapojaan. Radalla haettiin eri motivointitapoja ja videoitiin kunkin suoritteet. Ohjasimme koiria myös ilman ääntä, mikä oli todella mielenkiintoista. Ja meni yllättävänkin hyvin, joutui ainakin kunnolla keskittymään ohjaamiseen.
Mintun ohjeiden mukaan tuli miettiä 5 asiaa treeneissä, jotka onnistuivat. Noo, vaikkapa:
1. Sohvilla oli tänään kohtuuhyvä vauhti ja tahtotila tehdä töitä
2. Koira haki hyvin kepeille
3. Sain viimein päätettyä A:n kontaktit (juoksukontaktit)
4. Puomin pysäytyskontaktit toimi aavistuksen paremmin kuin viimeksi
5. Meillä oli tänään hyvä fiilis tehdä yhdessä töitä
Illalla ihmisväki teki marjarahkaa ja koirat saivat rahkapurkit nuoltavaksi. Poppari ei meinannut pysyä nahoissaan ja työnsi koko päänsä purkkiin, josta kuului hirvittävä ryystö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti