sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pienet kullanmurut

Kävimme pentuja kurkkaamassa ja sinne jäi pieni pala sydäntämme. Valinta alkaa olla selvä, mutta odotellaan vielä eläinlääkärin käynti sekä pentujen isän kasvattajan näkemys pikkuisista. Pikkuinenhan tulee meille mitä todennäköisimmin sijoitukseen, kun samaan pakettiin tuntui löytyvän niin jalostukseen kuin harrasteisiin sopivia ominaisuuksia. Kiitos Taru taas kerran.

Mikko otti piiperöistä myös hulvattoman videon. Katsotaan osaanko modata siitä pätkiä tänne.








Sohvi pääsi samalla reissulla kampaajalle, ja hieno pieni otus kuoriutui esiin. Reissun jälkeen agitunnilla oli koiralla jo unihiekkaa silmissä, joten unohdettiin vaativimmat ratakiemurat. Muutama radanpätkä kovasti kehuen ja reilulla palkalla, ja loppuun kepit verkoilla. Keskeltä kepeistä puuttui verkot, mutta ei ongelmia. Otettiin hypyllä ja silti meni tooosi hienosti.

Minttu ja Paavo teki hienosti osin kinkkistäkin rataa. Ei voi kuin ihailla kaksikon reipasta työskentelyä yhdessä, hyvähyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti