maanantai 20. helmikuuta 2012

Ensimmäinen yö ja aamu

Niin oli jännittävä ensimmäinen päivä, että yö meni kaikilla ihan nukkuessa. Alkuun Poppis tosin näki niin villiä ja äänekästä unta, että keräännyimme muut sitä ihmettelemään. Muuten nukuttiin hipihiljaa. Voi juma, miten iloinen yllätys. Sohvi on nukkunut penskasta asti kuin tukki yöt läpeensä, joten odotin nyt enemmän piippailua.

Mutta annapas, kun Mikko heräili ja nousi, niin sellainen aamukaruselli pyörähti käyntiin: näkemisenriemua, sata suukkoa, aamuäreän isosiskon huokailuja, äkkiä paperille, oho tuli myös matolle, kamala NÄLKÄ, Sohvi pyysi ulos, no nyt tuli kakka paperille, leikitäänleikitäänleikitään, painia siskon kanssa, varpaita EI saa purra, siskon vuoro syödä rauhassa. Leikit ovat jo siskoilla täydessä vauhdissa. Sohvi menee muina koirina säkkituoliin ja pieni lähtee jo kaukaa väijymään, hiipii hiipii, Sohvi katselee muka muualle, häntä viuhtoo ja sitten pienin säntää suoraan naamariin. Sohvi kellahtelee jo selälleen ja sallii pienemmän rökitellä päällimmäisenä. Saimme Mikon kanssa aamukahvin juotua jossain välissä ja päästin huojentuneen oloisen miehen töihin. Nyt tytöt simahtivat ja kello on vasta kahdeksan. Reipasta huomenta.

Ohjelmassa myöhemmin tänään: ulkoilua pihalla, yksinoloharjoituksia (Sohvin kanssa minipäivälenkille) ja Yrjölän puuron valmistusta.




2 kommenttia:

  1. Voi miten söpö! Ja pieni! Odottelen innolla lisää juttuja (vaikka söpöjen pentukuvien näkeminen saattaa olla vaarallistakin...) :)
    T. Hannamari ja Lennu

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi, onpa teillä lähtenyt hienosti arki pyörimään! Ilolla luin miten reipas pirpana Poppis on ollut! Mutta senhän minä jo tiesinkin, että tomera ja reipas rinsessa on kyseessä. Ja ihana kun Sohvikin on ottanut pienen noin upeasti vastaan. Näiden kahden yhteiseloa seuratessa teille aukeaa kuulkaa ihan uusi maailma :)

    VastaaPoista