maanantai 16. kesäkuuta 2014

Pelkkää koiraa

Koiraa aamusta iltaan.

Lauantaina hallille tekemään ensin omien koirien kanssa. Takaaleikkauksia alettiin työstämään (hetki mennee vielä, että pääsen näissä mukavuusalueelle), lisäksi takaakiertoja muurille (aloitettiin vauvamuurilla) ja poispäinkäännöksiä hypyille. Puomia hetsaten. Poo pääsi kepeille hypyn kautta, jarrut alkavat löytymään sisäänmenoihin. Ältsin kiva asenne tytöillä ja kaikinpuolin onnistuneet harjoitukset.

Jäähdyttelyn jälkeen omat koirat koppaan seuraamaan cairnien agilitykurssin päätöstuntia. Kurssilaisten toiveesta pääsivät tekemään pientä rataa. Otettiin pätkissä ja etupalkalla ja niin ne kuulkaas suorittivat useamman esteen pätkiä. Todella hieno ryhmä ja monta potentiaalista agilityhirmua siellä on kasvamassa. Ylpeänä koutsi toivottaa kaikille hyvää jatkoa, toivottavasti nyt käynnistynyt agimatkanne on vielä pitkä ja antoisa.

Lenkin kautta saunaan ja ruokakupit koirille eteen. Eivät edes vilkaisseet, kun lähdimme illaksi herkuttelemaan Taste of Helsinkiin. Sielläkin parhaat palat olivat Kaartin Hummerin ja Hodarin Dogit :D

Sunnuntaina täysi lepopäivä koirille, kevyet lenksut ja loppupäivä pihalla. Itse suuntasin Tampereelle agility SM-finaaleita katsomaan.



Kiitos Ansku seurasta, kanssasi on jokseenkin turvattua :) Maksien rataa seurasi melkoinen ihmismuuri, mutta soluttauduin sekan ja varvistamalla näin noin 30 kärkikoirakkoa. Huimia koiria ja päteviä ohjaajia. Yleisö eli vahvasti mukana ja tunnelma oli hieno. Aikanäyttöä kaipailin aika ajoin, mutta kuulutusten ja ihmisten nettiseurannan avulla pysyi jotenkuten kärryillä. Kovaa piti mennä, mutta riskit maksoivat rimoja ja puomin alastulokontakteja. Kunniakierroksen pääsivät juoksemaan voittajat Pasi Kangas ja bortsu Wiu häkellyttävän nätillä radalla. Aavistuksen yksitoikkoista rotulistaa koristi kympin sakissa kaksi belkkaria ja kaksi kroatia sekä yksi nahka. Hienoa.

Mineissä varailtiin enemmän eturivin paikat ja tämä luokka seurattiin alusta loppuun. Rataantutustumisessa seurasin muutaman ohjaajan tutustumista tarkemmin, näistäkin voi mielestäni oppia vaikka kuinka. Rata vaikutti aika kivalta, sisältäen muutamia ansoja sekä keinun  jälkeisen pätkän, jossa piti kiirettä, jos halusi ehtiä takaakiertoon. Useimmat virheet taidettiinkin merkitä juurikin tuolta takaakierrolta sekä okserilta, kun ohjaajat pyrkivät saamaan koiran huomion välttääkseen vääränpään putkesta.

Piirustuksesta poiketen radalla este 11 oli tavan hyppy, ei muuri.
Mahtavaa oli seurata koirakoita paikan päällä, katsomo jännitti ja eli hyvin mukana. Parhaimmat suoritukset olivat vaivattoman näköisiä ja aika eleettömiä; tuntui, että mitä vähemmän ohjaaja häritsi koiraa, sitä sujuvampi rata. Mitä enemmän voimakasta haltuunoottoa, suuria eleitä ja ääntä, sitä enemmän virheitä tai ainakin kaarratuksia. Finaalien viimeisenä startannut Neon ja Jenna eivät pelanneet pätkääkään varman päälle, koirakko veti ihan täpöillä ja huima vauhti kosautti keinulta vitosen ja tipautti parin sijalle 12. Voiton vei Ralli-sheltti ja nuori ohjaajansa Anni Komulainen, joka uusi mestaruuden vuodelta 2012. Parivaljakko esitti juurikin sellaista tyylikästä ja sujuvaa menoa.
Mieleen jäivät myös blogiseuraamani Sonian ja Stella-sheltin suoritukset (3.) sekä huiman hienot radat seurakavereilta Jenniltä ja Amellie-russelilta (8.) sekä Elinalta ja kääpiövillis Nelliltä (10.).

Ette arvanne, mikä ratapiirustus lähtee tänään omatoimitreeniin mukaan... Muutaman pätkän tuolta voisi kokeilla :) Poolla vain kepit listalla, sillä illalla on se TOTTELEVAISUUS-koulutus.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti