perjantai 13. kesäkuuta 2014

Maailman kirjat sekaisin

Varovasti olen avannut tämän ja aloittanut lukemaan.




Älkää naurako siellä. Selvisin sentään 4 vuotta lotkauttamatta korvaanikaan tokolle. Eikä tämäkään lotkautus nyt välttämättä kovinkaan merkittävä ole. Meillähän koirat tekevät jos jonkinmoista temppua, mutta eivät esimerkiksi tiedä mitään perusasennosta.

Raunioharrastuksen myötä tokoilut ovat olleet enemmän tapetilla, ja nyt olemme viimein Poon kanssa menossa tutustumaan tokokouluun. Olemme tyrkyllä minikurssille, alkeista alkeimpaan, jossa koulutetaan paitsi koiria niin ohjaajia, jotka eivät tajua mitään pa:sta, tunnarista, liikkurista, metskusta, kaukoista vaimitänenytolikaan. Kädet hikoo ja naksu lipsuu jo nyt pelkästä ajatuksesta. Olkaa huoleta, kuulette varmasti kui mein kävi. Pitäkää peukkua, että meidät ylipäätään huolitaan mukaan.

Sadepäivä. Eipä haittaa niin yhtään. Kävin äsken uimahallilla, jonka jälkeen lounaan yhteydessä suunnittelin meidän agilityn omatoimiharjoitukset ja nyt kuonot kohti agilityhallia. No, niitä takaaleikkauksia, Poolle kepit ja molemmille pöytä ja okseriharjoituksia. Illalla ratsastamaan, maneesiin. Hah, antaa sataa vaan.

Ainiin, ja supertsempit kaikille SM-kisaajille. On ollut ihana lukea blogeista koirakoiden valmistautumisesta. Vähän sivusilmällä seurailin Jenna C:n vetämiä viimeistelyharkkoja seuran edustuskoirakoille, hauskaa näytti olevan!

2 kommenttia: