sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Jokseenkin ällönihanaa

Aiettä. Keksin helteestä yhden hyvän puolen. Sen jäljiltä +18, puolipilvinen ja vähän tuulinen päivä tuntuu just hyvältä.

Jotenkin ihan kesälomafiilis. Aamulla Sohvi herätti seiskalta, nappasin koirat ja jätin miehen nukkumaan. Aikaiset kesäaamut on ihania.

Syötiin pitkä aamupala, maitokahvia ja mansikoita.

Agireppu selkään ja Ojankoon. Onneksi rata oli eiliseltä edelleen olemassa, joten päästiin valmiille kentälle kanssacairnien kanssa. Oli ihana piiskata ohjaajia aina vain hienompiin juoksupätkiin, hyvä Tarja ja Rane sekä Sirpa ja Elli. Omat kävivät keinulla, kepeillä ja renkaalla. Pompun keskittyminen kepeille on vielä ulkona hankalampaa, muuten ei valittamista. Pääsivät vielä reilun tunnin lenkille muiden mukana.

Koirat levolle kotiin ja itse maastopyörän päälle. Olen kaivannut tota rymistelyä, mutta aikataulut ovat nykyisellään niin rajatut. Ihan kaikkea kivaa ei ihan aina ihan ehdi tekemään.

Tuolta omalle pihalle kylmä kalja näpeissä, koirat vetivät rallia ja loikoilivat, vuoron perään. Huolto pesi ja huolsi fillarin. Saunan kautta ja nyt valmistuu uudet perunat ja porkkanat sillin kylkeen, mommom..

# 59 My Life
# 60 Fudiksen ämämit ihan just...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti