sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kakkosluokkaan

Eilen vietimme hienon päivän Lempäälän Best in Areenalla TamSK:n agilitykilpailuissa. Meillä oli ihan mahtiporukka paikalla. Minnan ja brassipoika Pelen kanssa ajetiin kisapaikalle aamuvarhaisella ja jännitettiin yhdessä. Mukaan liittyi Tiina ja cairn Jilli porukoineen, sekä yleismanagerimme Minttu, joka piti pään kylmänä silloinkin kuin meikäläisellä meinasi pakka levitä muuttuvien ja kireiden aikataulujen myötä. Lisäksi joukkoon liittyi vielä HSKH:ta edustava koirakko Suvi ja bedlington Ansa. Jännitettiin ja hurrattiin, autettiin ja kuvattiin toinen toisiamme. Riemukas päivä päätettiin upeilla tuloksilla. Jilli ja Sohvi nousivat luokkavoitoilla kakkosluokkaan, Suvi ja Ansa voittivat medien C-radan ja pokkasivat hyppäriltä LUVAn, Minna ja Pele kintereillään niinikään upealla nollalla.


Tällä fiiliksellä leijun vielä pari päivää :D Sohvi jää nyt ansaitulle syyslomalle ja saa levätä agilitystä parisen viikkoa. Pomppu saa turata Söhvelöisen vuorot. Kuonot sen sijaan saavat tehdä hommia, tänään raunioille ja ensi viikonloppuna metsäjäljelle.

Kisojen tarkemmat yksityiskohdat alla.


TamSK kisat Lempäälässä, A-rata ja tulostaulu:


Rata ei ollut ehkä ihan makuumme.



Esteet 1-7 aika perus, mitä nyt vähän vaikeampi keppikulma. Haasteet väleillä 8-9 sekä 14-16, joissa ensimmäisessä käytin kääntämiseen Heidin opastamaa puolivalssia, että sain koiran vahvasti mukaani enka tyrkyllä olleeseen putkeen. Varmistelevaa ohjausta,  kontaktit ok, keinu kohtuullinen, mutta kaarrokset valuuuui. Missään vaiheessa ei kuitenkaan suurempia ongelmia.

Linkittelen videon jossain vaiheessa.

Sertin varmistuttua mietin hetken jätetäänkö tähän, mutta kannustusjoukkojen ja tuomarinkin patistamana ilmosin Sohvin kakkosluokan radoille, jotka kisattiin viereisellä kentällä. Aika lentävä lähtö, kun tuon voittoradan jälkeen starttasin vajaan tunnin päästä kakkosissa :D

Kakkosen radat olivat Salme Mujusen käsialaa ja täytyy sanoa, että tykkäsin huomattavasti enemmän kuin noista ykkösten radoista! Meneviä profiileita, joissa sai juosta kovaa. Ekalle radalle mentiin kamalalla kiireellä, en tehnyt normivalmisteluja, eikä kumpikaan meistä ollut kovin keskittynyt. Niinpä Sohvi varasti lähdössä, kuulin kun yleisöstä joku huusi Tulee! ja lähdin heti juoksemaan. Pasmat menivät kuitenkin sen verran sekaisin, että en saanut ohjattua koiraa alkusuoran kepeille, joissa meille muutenkin haastava keppikulma. Kun stiplasi toistamiseen keppien loppuosassa en enää korjannut, vaan juostiin hyllyn kanssa loppurata suht ongelmitta läpi.

Hyppärille otin sitten ihan normivalmistelut, rauhoituin ja mentiin ajatuksella lähtöön. Pysyi, vapautin nopeasti ja sitten juostiin kovaa. Oli ihan super fiilis, kepit meni iisisti ja meillä oli tosi kiva radalla. Nollarata viimeiselle esteelle, joka tosi lähellä päätysermiä. Tästä koira tuli ohi, yleisö huokaisi ja nauraen pyöräytin Sohvin vielä tämänkin esteen yli. Eli vitosella ja ihan kohtuullisella ajalla maaliin. Minttu antoi minulle aika kipaat palautteet tuosta vikasta esteestä, ja ihan aiheesta :D Epäiltiin, että olisin alkanut tuulettamaan liian aikaisin, mutta videolta paljastuu, että lyön ohjaavan käden juuri ennen estettä alas, ilmeisesti, että en osuisi siivekkeeseen ja koira tulee tähän alas laskettuun käteen.

Mutta voin ihan vilpittömästi ja kanssakisaajien todistamana sanoa, että ei edes harmittanut, rata oli muuten niin hieno. Tuota tuloslistaa katsoessa voi halutessaan toki jossitella, että jos olisin ohjannut tuon vika esteen niin...hihii...



Video tulee, jos vain kehtaan julkaista turoiluni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti