Ratsasailla hyppyjumppaa. Täti meni teinien kanssa okseri-innaria ilman käsiä. Siirtymisiä askellajin sisällä. Istuntaharjoituksia. Vesarissa kuraisia kavioita ja läjä pestäviä varusteita.
Agilityharjoituksena seurassa vierailleen hollantilastuomarin Ton van der Laarin ratapohja. Ensin valkoiset pallot ja sitten mustat pallot kepeille asti.
Sohvi oli tasaisen varma, tosin painui aina ansaputkeen, kunnes uskoin valkkua ja tein vastakäännöksen, sen jälkeen ei ollut ongelmaa. Leijeröinti kepeille niin, että meni kylmät väreet. Poo oli pieni hilleri, joka pisti tassua toisen eteen siihen malliin, että Heidi kysyi kenenkö koiran olen tänään pakannut matkaan. Pieni meni isojen perässä samat radat. Pitänee uskaltaa joskus kellottaa noiden radat, veikkaan, että pieni ei enää hirveästi jää, ehkäpä päinvastoin. Vähänkö mulla on huikeat eläimet. Sydänpydän.
Älyhyvämieli aina noiden Heidin treenien jälkeen. Viime aikoina onkin ollut enemmän treenejä ilman onnistumisen tunnetta, ohjaajaa on väännetty pois omista maneereistaan, eteneminen on muuttunut kaameeksi miettimiseksi ja tekniseksi suorittamiseksi. Ei ole paljoa hymyilyttänyt ja silloin agility tuntuu vain työläältä ja vähän tylsältä. Eikä me sellaista haluta harrastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti