Syksyn myötä valopannat heiluen lämppälenkille, manttelit päälle odotteluun ja hallitreenit käyntiin.
Nyt on Poollekin ihan oikea ryhmäpaikka Heidin ryhmässä. Eikä enää voi mutista jostain helpoista möllipätkistä, vaan ihan oikeita harjoituksia pirpanan kanssa lähdetään tekemään. Vähän niistoa (katseen paikka lähdettäessä liikkeelle!), persjättöjä (valuuvaluu) ja erottelutreeni jatkui. Erottelee paremmin kuin aina-kuin-mahdollista-kontakteille-isosysterinsä. Ja voi itku, miten kivasti hakee ja tekee kepit. Ei se vauhdilla hurmaa, mutta on se aina huikeaa huomata, kun koira ihan oikeasti osaa pujotella. Keinulle pohdittiin harjoituksissa targetin käyttötapoja ja paikkaa.
Sohvikin pääsi tauon jälkeen harjoituksiin. On kulkenut moitteetta ja ollut jo vajaan viikon pitkillä lenkeillä mukana. Mam oli aivan hurja ja tykitti sataatuhatta. Lämpässä erotteli aina Alle, kun putkeen oli tarkoitus, korjattiin ja varsinaisella radalla onnistui jo putkikin. Tehtiin vain lämppä ja yksi harjoitus. Liikkui hyvin treeneissä, jäähdyttelyssä sekä tänään. Sain sovittua fyssari- ja osteopaattikuviot syksylle, joten koirat pääsevät tsekattavaksi ja hierottavaksi säännöllisesti. Ohjaaja jäänee rappiolle kuten aina... Eikun onhan mulla tulossa tehiksen kautta juoksukoulu, että kovaa ajoa vain ;)
Nyt pakkauspuuhissa ja viikonlopuksi Vierumäelle, josta suuntima Repoveden kansallispuiston syksyyn. Viikonloppua Te siellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti