Ei ihan meidän päivä

Linkittelin tuleville agiryhmäläisilleni Canis-lehden artikkelin, jossa pohditaan sitä, miten treenata agilityä. Lajihan vilisee mielipiteitä, menetelmiä ja ideoita. Toiset koulutustavoista ovat tehokkaita, toiset koiraystävällisiä ja toiset hauskoja, osa sopii toisille koirakoille ja osa ei. Kukaan muu ei voi valita koirakon puolesta, mikä sille on parasta. Kannattaa kuitenkin opiskella ja ymmärtää mhdollisimman paljon, vaikkei ihan kaikkia vinkkivitosia käyttöön ottaisikaan. 

Tämä tuli vahvasti mieleen, kun kuuntelin Anne Saviojan ansiokasta koulutusta kouluttajille. Harjoitus oli vaikeahko, erityisesti kepeilleviennit tuottivat useille tuskaa. Samoin kepeilltä piti leijeröidä hypylle. Oli välistävetoja kaarevalla linjalla ja A oli ladattu putkiansoilla molempiin suuntiin. Saatiin hyviä vinkkejä moneen juttuun, mutta pari sellaistakin, joita oli kiva kokeilla, mutta, joita ei kuitenkaan, ainakaan tässä vaiheessa, oteta meidän repertuaariin :) Ainoa, mistä ropistelin itselleni vitsaa oli aivan liian pitkä treenipätkä. Kamalasti uutta ja liikaa toistoja koiralle, hyi minä. Joskus on vain vaikea sanoa uudelle kouluttajalle, että nyt meille riittäis, pidetäänkö tauko. Ja joskus toki täytyy vähän kokeilla rajoja. Sohvihan on huimasti kehittynyt toistokestävyydessä, mutta näen toki, milloin homma alkaa sen mielestä sakkaamaan. 

Poo mennä tohotti omia keppiharjoituksiaan. Tein jotain hätäistä ja epämääräistä sen kanssa ennen Sohvin koulutusta. Jäi epäselvä olo, olikos tuostakaan mitään hyötyä. 

Treenien jälkeistä plaah-mielialaani ei parantanut jossain kaameassa mutaojassa polskutellut Poppari eikä pitkällä remmillä vastaantullut kiroileva snautseri, jolle Sohvin oli vain pakko karjaista. Tänään ei vain ollut ihan parasta meitä.