keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Parempaa ennakointia

Lentoasemalla. Vimppa keikka vähään aikaan. Luulen, että en tule ikävöimään tätä reissaamista, ainakaan ihan heti.

Pompun seuratreeneissä katselin rataa rakennettaessa, että voihan kökkö, ennakoivien valssien hinkkausharjoitus. Tämä on aina ollut melkoista pakkopullaa Sohvin kanssa. Tirppa sen sijaan teki ihan kivasti, kääntyminen ei haittaa sitä eikä vie vauhtia niin paljoa pois kuin Mamsellilta. Sen sijaan takaaleikkaus hypylle ei onnistunut  oikeastaan ollenkaan. Eipä niitä ole harjoiteltukaan kuin viimeksi kesällä putkella. Hyh minä. Ja jos Poo ei tiedä, mitä pyydetään, niin pysähtyy kokonaan ja miettii päänsä puhki. Hassu.

Eka pätkä tämä 1-11. Rata jatkui vielä pussista hypyille, joissa ennakoivat valssit toiselta puolen ohjaten.

Rengas hyvä, pussi hyvä, muuri hyvä. Tummat mutkaputket tooosi kivasti.

Sain vapaaharjoittelukortin hallille toukokuusta syyskuulle. Pompula siirtuu kesäksi omatoimiharjoitteluun. Suunnittelmissa Minnan kanssa säännölliset kimppaharkat. Syksyllä sitten mietin jatkaako Poo enää koulutuksissa vai jääkö höntsäilijäksi ja tuurailijaksi.

Sula maa on saanut aikaan tiettyä liikehdintää jälkiporukoissa. Minna oli saanut uusia sorkkia pakkaseen ja vähän olisi jo hinkua metsään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti