lauantai 27. huhtikuuta 2013

Wknd

Muokkasin meille omatoimitreeneihin rataharjoituksen HSKH:n torstain treenien innoittamana. Radalla oli helppoja pätkiä maustettuna yhdellä sokkarilla, yhdellä takaakierrolla ja yhdellä kieputuksella.


Sohvi lenkittää vielä tossa sokkarissa eli olen tdn vähän myöhässä. Kieputuksessa hyppää esteen 14 turhan pitkällä hypyllä. Muuten aika bueno, erityismaininta takaakierrosta ja meille erityisen hienosta eteeneteen-irtoamisesta loppusuoralla, vaikka mentiin ilman etupalkkaajaa. Tehtiin keinua nyt minipöydältä kolme kertaa, hidastaa, mutta tekee varmasti.

Koska mölliryhmä kutsuu Popparia jo toukokuussa, teetin sille nyt sitten saman radan, mutta palkkailin väliin. Tarvitsee aika paljon enemmän ohjausta esteille, mutta hakee nyt edes tyydyttävästi esteille. Ja kiitosta innostuneesta, suorastaan riemastuneesta asenteesta ja superhyvästä takaakierosta (kotiharkat tuottaa tulosta). Loppusuoralla otettiin etupalkkaaja. Tehtiin loppuun kontakteja A:n alastulolla, koko A:han meiltä vielä puuttuu.

Kanssatreenarit Topiveli, Rane ja Petsku ohjaajineen tekivät hienoa työtä, kierros kierrokselta parantaen menoaan. Lähdettiin vielä loppuun pidemmälle lenksulle Ojangon maisemiin. Ihanaa, kun Tarja tuntee reitit, niin ei eksytty ja taas löysi uusia hyviä reittejä. Koirat keksivät vesimyyrien kolot ojan vierestä jossain välissä lenkkiä. Muut sain ojasta nostettua, mutta Poppis hyppäsi mahtiloikalla ojan toiselle puolelle jatkamaan pyyntiä. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa, niin piiperöisellä tuli kiire perään. Suihkun kautta kotiin ja nyt meillä tutitaan. Ei voi kyllä paremmin viikonloppua aloittaa kuin hyvässä seurassa mukavan lajin parissa.

Peeäs. jos jollain on ylimääräistä rahaa ja aikaa, niin voisi ystävällisesti käydä tuomassa ne tänne. Eddie-poju tallilta on myynnissä ja eilisen tunnin jälkeen nojailin pitkään sen kylkeen ja mielessä takoi lapsekkaasti, mut kun mä haluuuuuun, haluuuuuuuuun.......

2 kommenttia:

  1. Hauskalta näyttää tuo rata! Eikös kotirouvaksi ryhtyminen ratkaisisi PS-kohdan aikaongelman? Sitähän ehtisi vaikka mitä, jos ei tarttis käydä töissä! Ai niin, mut sit se raha... :)
    T. Hannamari

    VastaaPoista
  2. Mä olisin niin hyvä kotirouva :D

    Teil oli hieno näytelmäpäivä!

    T. Anne ja mimmit

    VastaaPoista