maanantai 21. tammikuuta 2013

Sterilointi

Sohvin sterilointiaikaan saatiin vahvistus tänään. Mamsellin hormonipölly loppuu ihan pian, helmikuun alussa, kun vien koiran Viikin eläinsairaalalle leikattavaksi. Koira on nyt saatu hyvään kuntoon pentusten jäljiltä, talvi sopii haavanhoitoon enkä halua enää yhtään juoksua ja valeraskautta rasittamaan koiraa.

Sain jo pehmeän ilmatäytteisen kaulurin Minnalta lainaan. Ja sairaalalta ohjeet leikkausaamuun. Ainahan nämä narkoosit ja leikkaukset jännittää, mutta uskallettava se nyt vaan on.

1 kommentti:

  1. Ciralla leikkaus meni aikoinaan ihan hyvin. Kipulääkkeet annettiin ohjeen mukaan ja kovin oli kivuttoman oloinen. Ongelmana enemmänkin se, ettei olisi riehunut ja hyppinyt. Vaikeinta oli irrottaa sitä haavalappua pois kun oli niin tiukasti isolta alalta kiinni haavasidoksessa olleen liiman vuoksi. Lisäksi kauluria käytettäessä lähinnä kuola valui suusta ja koira oli kuin patsas paikoillaan joten käytettiin sitten vauvojen bodya jossa oli nepparikiinnitys selän puolella. Tosin Cirahan aivan viimeisinä haalari-päivinä oppi sujahtamaan pois haalarista ja nukkui sen päällä ;)
    Tsemppiä Sohville ja mammalle, hyvin kaikki menee :)
    T: S&C

    VastaaPoista