keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Vesihiisi

Pikainen kurkkaus blogin puolelle täältä lomalta.

Kämppään tunkevat remonttireiskat pitivät huolen, että lomallelähtö oli ripeä. Ensin me ajettiin läpi helteen Tahkolle, jossa saimme kuin tilauksesta järisyttävän tervetuloshown salamoineen ja virkistävine sateineen. Täällä on ollut paljon viileämpää kuin kotona ja tänään aamusta huikeat 15C takasivat ensimmäisen vaelluksenpoikasen. Toki vielä maltilla mentiin, kun joukon kärkenä kirmasi Kuje.

Muuten me on vaan uitu ja saunottu, oltu ja leikitty. Syöty sata kiloa mansikoita, joita syövät myös Sohvi ja Kuje, Poppis ei tod. Valvottu myöhään ja nukuttu pitkään. Poo ja Kuje leikkivät ja juoksevat, kisaavat kepeistä ja painivat. Kunnon kaverukset. Kujeesta on kehkeytynyt melkoinen vesieläin, joka tänään lähti itsekseen uimaan keskelle järvenselkää. Vähän jo kylmäsi, mutta onneksi sentään ymmärsi kääntyä ja kauhoa muina neiteinä takaisin.

Vähän haikeana luovutan pienimmän omalle ihmiselleen, kun matkamme jatkuu huomenna kohti pohjoista ja sivuaa Kasvattajan lomareittiä. Kujelle toivotamme jännittävää loppureissua, poroja ja kaikkea. Toivottavasti pian taas nähdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti