Painan kasvot sylissä kellottelevan Poppiksen mahaan, häntä aloittaa hirveän viuhtomisen ja Sohvi tulee tomerasti tarkastamaan tilanteen.
Itkettää.
Mies katsoo keittiössä jääkiekkoa koneelta ja tekee ruokaa, tuo nenäliinaa ja kysyy lempeästi, että onko niitä koiratarinoita ihan pakko lukea, jos ihan itkuksi menee.
Tämän Joulun alla on vain osunut monta surullista tarinaa. Tähdiksi on syttynyt iki-ihania vanhoja koiria ja ihan pieniä piiperöitä. Muutaman tiedän juurikin viettävän sairasvuoteen äärellä pitkiä tunteja. Lähetän rakkautta ja voimaa niin paljon kuin voin.
Muistutan itseäni nauttimasta elosta juuri nyt, tällaisena kun se tänään on. Huomisesta ei vielä tiedä, eilistä haluan muistaa parhaat. En harmittele sadetta yhtään, laitan otsalampun loistamaan ja vien karvahanurit lenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti