lauantai 28. joulukuuta 2013

Jarruta putkeen ja mene kepeille avokulmasta

Siinä ohjelmarunko omatoimivuorolle.

Nyt noudatin suunnitelmaa pilkulleen ja niin joutuivat tekemään muutkin omatoimivuorolaiset. Onneksi Linda ja Topiveli ja Tarja ja Rane ovat niin kuuliaisia, että suostuvat aina ehdotuksiini :D

Putkijarruttelut aloitettiin alkeista, ja edettiin One Mind Dogs:n ohjeiden mukaisesti. Ensin avustajalla (lelu- ja käsiohjaus putkensuulta), sitten jättämällä palkkaa valmiiksi ja jos sujui, niin lopuksi ohjaaja palkkasi koiran itse (käteen ohjaajan ja putken väliin). Ja molemmin puolin. Äly hyvin meni oppi perille. Jätettiin muhimaan ja jatketaan seuraavalla kerralla.

Osa koirista Pomppu mukaan lukien totutteli ohjureihin, tämäkin onnistui muutaman kiemurtelun jälkeen suht hyvin. Poppishan tekee verkoilla jos tosi vauhdikkaasti, ohjureilla homma mietitytti ja vauhti rauhoittui. Haluan noi ohjurit kuitenkin haltuun, kun Sporttiksella on vain ne käytössä.

Sohvi teki kepeille hakuja suoraan (1-3) ja pienellä avokulmalla (a-d). Muutama toisto molempia. Ei moitittavaa.



Lopuksi kokeiltiin Sohvin ja Topin kanssa vielä putkijarrua lyhyellä radalla, ja voi ihmetys, että nähtiin hienoja käännöksiä putkista, olin melkein häkeltynyt. Taitavat pienet ärrierit! Ja toi One Mind Dogs:n opetusvideo on kyllä riittävän rautalankaversio meikäläisenkin omatoimivuoroille.

40 min lämppä (otsalampulla) metsässä, tunnin kimppatreeni, 40 min jäähdyttely kavereiden kanssa metsässä. Päivä treenien suhteen olisi siinä. Mikko tosin väittää, että ohjaajan oma treeni vielä odottaa, puuhks. Ilman tota kotipiiskuria makailisin vain soffalla uusimman ja viimeisen Agi.fi -lehden kanssa.

Meillä asuu tällä hetkellä yksi siisti koira (Kiitos Tarja Pompun trimmistä eilen) ja yksi tukkajumala, jonka trimmi on pian samaisessa salongissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti