Olin bongannut lähialueelta sopivan vaellusreitin, jota lähdettiin koko poppoo kiertämään tänään. Tavoitteena käydä samalla katsastamassa Pirunkurun alue, joka lienee tunnetumpi talvisista lumivyöryistään. En vain osannut arvata, että reitillä todella noustaan koko kivinen kuru ylös asti. Koirat pärjäsivät meitä paremmin. Ihan jyrkimmät kohdat liikkuvilla lohkareilla autoin junnua hetkittäin kantamalla, mutta Sohvi pärjäsi ihan ite.
Huipuilla olikin huikeat näkymät Pallas-Ylläs kansallispuistoon. Ylhäällä oli ne harvat kanervikot täynnä valtavia mustikoita, joita koirat tankkasivat huolella ennen laskua. Tätä reittiä suosittelen lämpimästi, jos tällä suunnalla liikutte. Helpoiten kohde on saavutettavissa ns. tähtireitti -vaellusreittinä, nousemalla kuru ylös. Reitillä kohdattu ja sitä eri suuntaan kuin me vaeltava hollantilainen pariskunta näytti aika epäuskoiselta, kun tajusi, mistä reitti laskeutuu...
Nousu ja lasku veivät noin 3 tuntia ja koirat jaksoivat hienosti. Juoma-ja kuvaustaukoja pidettiin, mutta ei pidempiä taukoja. Pidin ajoittain rekkuja vapaana, mutta kansallispuistomiljöö kyllä edellyttää kytkettynä liikkumista. Pops kantoi loppumatkan erinäisiä keppejä mukanaan ja riekkui niiden kanssa ihan normilenkin tapaan, huh. Mökillä jäivät kyllä pötköttelemään eivätkä edes saatelleet normaaliin tapaan ovelle, kun starttasimme maastopyörälenkille.
Huomenna onkin aika sanoa heipat Laplandille ja kääntää auton nokka kohti etelää. Oulu, he we come...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti