sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vaikea laji

Ajattelin agia aloittaessani, että eikös se riittää, että koira suorittaa esteet oikeassa järjestyksessä. Niinpä me pitkään harkkasimme vähän kuin este kerrallaan, että kun yksi este saadaan tehtyä, niin tuuletetaan ja sitten vasta katsotaan, että missäs se seuraava olikaan ja mites kummassa sinne päästäisiin.

Satulinnan treeneissä työstettiin ratatyöskentelyä jo pidemmälle ja mietittiin, miten koiralle viestittää riittävän ajoissa seuraavan suuntiman. Ennakoivaa valssia sitten hinkattiin niin ilman koiraa kuin koiralla. Katso mistä koira ponnistaa, koiranpuoleinen käsi, kyykisty, takajalka, lähetä koira, käänny, pidä takakäsi kurissa, katso koiraa, muista olkapäälinja, liiku...argh, miten vaikeaa. Ja miten kömpelöltä se oma työskentely tuntuikaan ja miten ne kädet heiluukaan ihan holtittomasti. Lisäksi ajaudun edelleen herkästi liian kauas esteestä. Tästä kaikesta jäi järkyttävää videomateriaalia, joten olen voihkien näin jälkikäteen katsonut.

Takaakiertoihin tuli kertaheitolla vaikeusasteta, kun rata jatkuikin hypyn jälkeen alkuperäiseen suuntaan eli et voinut vetäistä koiraa suoraan esteen yli vaan kuin sivuttain, jotta suuntima saatiin heti oikein ja vauhti säilyi. Ensimmäistä kertaa radalla myös ns. välistävetoja puolivalssilla. Ne menivät kömpelöstä ohjauksesta huolimatta paremmin kuin nuo takaakierrot.

Muutama keppiharkka loppujäähdyttelyksi meni suht hyvin.

Huhhuh, kyllä veti Satu taas hikisen tunnin. Minttu ja Paavo vetivät hienosti ja saivat paljon onnistumisia. Me taas olemme Sohvin kanssa ehkä aavistuksen liian vaativassa sarjassa.. Mutta niin on emäntä sisukas kuin on terrierinsä, joten treenit ja lopputulos tiukkaan mietintään, yritetään ottaa opiksi ja poimitaan tuolta pieniä palasia mukaan omiin treeneihin.


Satu näyttää.

Ja Minttu seuraa ohjeita.

Askelmerkit.

Ja sitten askelletaan rytmissä. Pave ihmettelee, että mitä kummaa..

Ja kun menee riittävän kierteelle, niin toimii!

Sohvi hakee keppejä jo itse.

Verkottomia kohtia vahvistettiin vielä palkalla ja minä vahdin, ettei tule ulos.

Jäähdyttelylenkki.

Lumikuonot. Älkää välittäkö urveloilmeestäni, olin edelleen ilmeisen pöllämystynyt tiukasta tunnista.

6 kommenttia:

  1. Ihan samassa sarjassa ollaan, ei ollut mitenkään läpihuutojuttu tämän päivän tunti! :) Kyllä siellä väännettiin ja kuvista päätellen myös käännyttiin mitä ihmeempiin asentoihin, että sai edes jotenkin Paven menemään...! :D Teillä meni todella hienosti Sohvin kanssa ja sisäistit Sadun ohjeet paljon paremmin ja nopeammin kuin minä. Eihän sulla ollut edes askelmerkkejä ja minä sain niiden avulla juosta triljoona kertaa ilman koiraa, ennen kuin koira hyväksyttiin mukaan!! :DD Ja Sohvin kepit on ihan super hyvällä mallilla, loistavaa! :) Päivän tunti kiteytyy seuraavaan; Verta, hikeä ja kyyneliä ( ;) ), mutta myös onnistumisia, uuden sisäistämistä ja loistavat treenikaverit! :) Tästä on taas hyvä jatkaa matkaa, on toi Satu vaan loistava ope! :)
    Terkuin
    Minttu & Pave

    VastaaPoista
  2. Nyt kiteytit Minttu hyvin:

    Verta, hikea ja kyyneleitä :)

    Kahlasin muuten videot läpi ja löysin kuin löysinkin yhden (1!) onnistuneen ratapätkän meiltä. Kiitos kuvaamisesta.

    Tästähän me vaan jatketaan porskuttamista...

    /Anne

    VastaaPoista
  3. Innokas lukija ja aloitteleva agiharrastelija ilmoittautuu! Oon lukenut tätä teidän hauskaa mutta myös asiapitoista blogia jo pidemmän aikaa ja ihastellut, kuinka haasteelliselta mutta hauskalta saat agilityn kuulostamaan. Meillä oli ekat treenit eilen, ja täytyy kyllä sanoa, että kivaa oli (kokemuksia voi lukea meidän blogista)! Tosin olemme valovuosien päässä teidän tasostanne, koska itse en vielä ymmärrä noista valsseista sun muista alan termeistä yhtään mitään, iloitsen vain siitä, kun koira ylipäätään innostuu menemään esteitä :) Pistimme helmikuun cairnien yhteislenkin kalenteriin, joten varmaan siellä tavataan! T. Hannamari ja Lennu

    VastaaPoista
  4. Moi Hannamari ja Lennu,

    Eikö vain olekin hauska laji. Ja vaikeusastetta saa nostettua vaikka pilviin :)
    Kiva kuulla, että uusia cairnikoita on tulossa agilitykentillä. Pitääkin mennä seuraamaan teidän harkkoja blogista.

    Olemme vähän Mintun kanssa kaavailleet cairneille ensi toukokuulle tutustumiskurssia agilityyn, jos kiinnostaa...

    /Anne

    VastaaPoista
  5. Juu, kyllä kiinnostaa tutustumiskurssi toukokuussa! Jäämme odottelemaan lisätietoja :) Saanko muuten lisätä teidän bloginne meidän blogin linkkeihin?

    Mukavaa sunnuntaita!
    Hannamari

    VastaaPoista
  6. Moi Hannamari,

    toki saat liittää blogin linkkeihin.

    Laittasitko minulle vielä yksärinä anne@tammiruusu.fi viestiä ja yhteystietonne, niin saatte tiedot tutustumiskurssista.

    Terv.
    Anne

    VastaaPoista