perjantai 29. kesäkuuta 2012

Pienet on pieniä

Päästiin tänään moikkaamaan 7-viikkoisia chihun pentuja. Kyseessä ihanan Sylvin esikoiset Hilma ja Tami. On ne pieniä, pienenpieniä. Mutta niin vain töppöjaloin pistivät menemään ja rohkeasti kävivät nuuskuttelemassa meidän terrieritkin. Meidän molemmat koirat olivat varovaisen kiinnostuneita pikkaraisista, mutta Sylvi piti erityisesti Poppiksen kovassa kurissa. Pops totteli kuuliaisesti Mamia niin kuin kuuluukin. Käytiin vanhempien koirien kanssa lenkillä, seurueessa siis 3 chihua ja 2 terrieriä. Sylvihän on tottunut meidän koirien kanssa lenkkeilemään, mutta uusia chihuja tilanne selvästi vielä jännitti. Sovittiin, että Hilman kanssa pyritään näkemään mahd usein, jotta oppisi yhtä hyvin sietämään sähläävät terrierit kuin Sylvikin. Sylvi aikoinaan kouli Sohvin tavoille ja useammankin kerran lenkiltä palattaessa chihun suussa oli nippu cairninkarvoja, kun oli napannut riekkuvan kaverin persuuksista haukun. Ja nykyisin lenkkeilevät sulassa sovussa ja Sohvi tietää, että tämän kaverin kanssa ei painita perinteiseen tapaan. Onnea vielä E&T uudesta perheenjäsenestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti