sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Nyt juostaan

Takana hauska päivä RotuRallissa. Joukkue oli paikalla hyvissä ajoin, jotta ehdimme tekemään hyvät lämmittelyt, joita täydennettiin tiukoilla mielikuvaharjoitteilla kera urheilujuomatankkauksen. Taktiikkaa hiottiin viime metreille saakka.


Juoksut meni tosi hienosti, mitä nyt muutama yllätys koettiin. Ekana pinkoi Hertta, joka ampui matkaan tuhatta ja sataa. Kunnes edelliseltä juoksijalta pudonnut lihapulla tuoksui nenään. Täysstoppi. Lihapulla naamariin. Ja matka jatkui :)

Seuraavaksi pinkoi Sohvi. Oikein kelpo suorituksen teki, vaikkakin painon puolesta ihan fitness-kuntoa ei ehditty kisoihin saavuttamaan. Aika oli 10 s ja rapiat päälle.

Sitten vauhtiin pääsi Elli, joka ryökäle lähdössä kiersi ajanottokennon, joten eka juoksu meni lämmittelyksi. Tokalla juoksulla lähtö onnistui ja Elli saavutti joukkueemme parhaan ajan 9s ja jotain päälle.

Ankkurina juoksi Rocky, joka normisti syttyy vieheestä suuresti. Nyt viehe lähti etäämmältä eikä Rocky-poika päässyt oikein imuun. Päätti siis kääntyä puolessa välin tsekkaamaan, mihin se Mami jäi. Lopulta Yassu ja Rocky juoksivat yhdessä maaliin.

Hauskaa oli ja spelulaatiot jatkuivat pitkään :) Ensi vuonna kiristetään hikinauhat entisestään ja ollaan taas kovemmassa iskussa :)


Oli kiva nähdä paljon tuttuja cairnisteja koirineen. Pops seuraili kisoja radan laidalta ja sai lekkikaverin Sadun Siiristä, joka jaksoi painia ipanan kanssa. Myös muiden rotujen suorituksia oli kiva seurata, esim. bassetit olivat viihdyttävimmästä päästä. Myös ranskanpullat olivat ihania pinkojia. Hauska ja rento tapahtuma, jota voi kyllä suositella ja joka otetaan meidän tapahtumakalenteriin jatkossakin mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti