keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Sellainen tavallinen harrastaja

Kuvailin itseäni kahdessa eri yhteydessä sellaiseksi tavalliseksi agilityn harrastajaksi. Jäin jälkikäteen miettimään, että mitähän mahdan mieltää epätavalliseksi. Ehkä sellaista, jossa koira on ensimmäisiin virallisiin kisoihin mennessä juuri kisaiän saavuttanut, komosluokan taidon omaava. Koirakko, joka nousee välittömästi kolmosiin ja aloittaa SM-nollien keräyksen. Jonka realistinen tavoite on maajoukkuepaikka. Joka tekee harjoitusvideoilla häkellyttävän paljon toistoja, osoittaen melkein konemaista osaamista. Joka kisaa melkein joka viikonloppu. Joka ei harrasta mitään muuta. Hui, vähän pelottava ajatus minusta. Maare sanoikin eilen hyvin, että määräisi kaikille agilitykoirille pakolliseksi toiseksi harrastukseksi jonkun ihan muun, esim. Paimennukseen tai nenätyöskentelyyn liittyvän.

Samalla, kun varovasti selailin kakkosten kisailmoja, niin mietin, miten hienossa vaiheessa me Sohvin kanssa olemme. Koira osaa esteet, seuraavaksi voidaan opiskella vaikeampia ohjauskuvioita perusohjauksen rinnalle ja voimme testata oppimaamme kisoihin. Kakkosten radat ovat vielä vaikeanoloisia itselleni, en rehellisesti aina tiedä, kuinka ohjata tietty kiemura. Ihailen aina ohjaajia, jotka esittelevät, että no ainahan voit tehdä näin tai näin tai jopa noin. Eli harjoiteltavaa riittää ja tämä on varmasti sitä parasta aikaa lajin parissa. Koira on vielä nuori ja ohjaajalla palava halu kehittyä. Saan harrastaa lajia taitavien ja motivoivien kouluttajien luotsaamana ja ihanien ryhmäläisten kanssa. Ykkösissä olisin halunnut juosta pidempäänkin ja kolmosissa kisailut jäisivät hyvin vähiin. Toivoisin melkein, että kisasääntöjä muutettaisiin luokkanousujen osalta  vähän valiosertien tyyppiseksi. Ensimmäisen ja kolmannen LUVAn välissä tulisi olla esim. se vuosi.

2 kommenttia:

  1. Onneksi et ole päättämässä säännöistä, vuosi nousunollien välissä, hui! Heh!

    Älä turhaan huoli kakkosen (äläkä kolmosen!) ratoja. Ne oppii tekemällä ja niissä pärjää ihan perussuorituksella. Siellä sitä vasta kehittyykin!

    Tuo ajatus, että agilitykoiralla pitäisi olla toinen harrastus kauhistuttaa, eihän me keretä edes tätä yhtä. Riittääkö, että ohjaajalla on toinen harrastus? Vai laskettaiskohan tavaroiden tuhoaminen harrastukseksi? Parsonilla voisi melkein laskea.

    Iloa treeneihin!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla Iida susta, kuulostat jo omalta näpäkältä itseltäsi :)
    Olemme kuulolla....
    /Anne

    VastaaPoista