keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Achtung!

Keväinen lomapäivä. Käytiin katsomassa jäidenlähtöä ja ihmeteltiin aurinkoa.

Poppis ei millään malttaisi olla kiven päällä vaan yrittää hivuttautua onoff -asentoon, jota harjoiteltu juurikin samaisella kivellä aina ohikulkiessamme.

Illan treenien ohjausteemana saksalainen. Poppiksen takaakierto on suht vahva, joten siihen lisättiin päällejuoksuntyyppinen veto ja sokkari. Ihan ok koiralta. Oma liike vielä töksähtelevää, kun jään varmistamaan koiran hyppyä ja loikkaan sitten pois tieltä.

Video



Putket aika tasaisen varmat ja taisi hypätä kaikki aidatkin matkan varrella. Oikein nätti pussi, samoin puomi oli kohtuullisen vauhdikas. Gabin mukaa koira laittoi taas korvat luimuun, kun mentiin kovaa. Hassu töyhtöhyyppä, joka hyppää tasajalkaa innosta hallilla. Kai sen kanssa tätä pitää vielä jossain muodossa jatkaa.


Treenirata. Tehtiin pätkissä.
Sohvi ei oikein arvosta taukoansa. Kun toinen päivä peräkkäin pakattiin agireppu eikä kutsua autoon tullut, niin yritti väenvängällä ängetä mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti