lauantai 11. toukokuuta 2013

Superduperit

Aamutuimaan koko perhe autoon hop. Maantiepyörä keikkui katolla, ja Mikko lähti Ojangosta ajamaan kohti Porvoota. Mutta me tytöt parkkeerattiin agilitykenttien ääreen. Aamulenkin jälkeen treenasin Popparin ulkokentällä, tehtiin kotiläksyt: putkeen lähettämistä ja pimeää putkea. Puomilla kontaktikertaus ja keinua minipöydältä alas. Pieni oli erittäin pätevä. Viereisellä toko-kentällä oli sopivasti häiriötä, jonka Pops huomasi, mutta päätti kuitenkin keskittyä tekemään mamman kanssa hommia. Sai samalla aamupalansa.

Sohvi pääsi tekemään puomin kontaktit ja keinun. Super. Jotenkin näyttäisi, että keinulla ei enää päätä palella, hiljentää, mutta tulee varmasti läpi. Hallille alkoikin kerääntymään tutunnäköistä porukkaa, joten välilenkin jälkeen sinne rakentamaan rataa. Aurinko alkoi aamun jäljiltä porottamaan liiankin kuumasti, joten hallissa oli ihanan viileää.  Mukana tänään Sirpa ja Elli, Linda ja Topiveli sekä Tarja ja Pojat. Linkitän radan myöhemmin, mutta kiva juoksurata, yksi sokkari ja kontaktit radalla, jotka palkkasin. Sekä pituus että muuri vähän kaarteessa, ei ongelmia. Sohvi meni kovaa ja varmasti.



Loppulenkillä todettiin, että kyllä ne Popparin juoksut varmaan tekee tuloaan, koska pojat kulkivat neitokaisen persauksissa siihen malliin. Kiitos kanssatreenareille, oli taas kivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti