perjantai 10. toukokuuta 2013

Skoda soikoon

Uusi Variocagen koirahäkki makaa edelleen autotallissa. Ongelmalliseksi on muodostunut tuo pahuksen auto, Skoda Octavia Combissahan auton lattia on oviaukkoa matalammalla ja tuo kynnys aiheuttaa sen, että harva häkkimalli sopii siihen suoraan.

Mutta ei hätää, sanottiin. Autoon on ostettavissa välipohja, jonka saa helposti ja vaivatta tilattua ja asennettua ja ongelma poistuu. Näinpä. Välipohjan hinta jo kirpaisi, mutta en halunnut kokeilla mitään omatekemä ratkaisujakaan. Välipohjaa ei todellakaan löytynyt merkkihuoltojen tai edes maahantuojan varastosta. Niinpä se tilattiin ja sitten odotettiin ja odotettiin ja odotettiin....

Ja tänään vihdoin soitto merkkihuollosta, että nyt olisi tilatut osat saapuneet. Hihkunnan ja tuuletuksen välistä kuulen, että huolto kyselee, että aijonko itse todella asentaa välipohjan. Wtf, senhän piti olla ihan lastenleikkiä. Ehei, heidän amattilaisiltaan siihen menee kaksi tuntia. Vaatii välipohjan kiinnitystä auton runkoon. Jaa, eikä heillä aikojakaan ole kuin kahden viikon päähän. Ja auto pitää jättää kyllä kokopäiväksi sinne. Ja tietysti asennus maksaa maltaita.

Tässä vaiheessa väläyttelin kulmureitani oikein urakalla, olin valmis myymään mokoman auton ensitilassa ja laitoin pippurisen viestin maahantuojallekin. Pahuksen autokauppiaat ja ja merkkihuollot ja kaikki. Ensimmäinen ja viimeinen skoda meidän perheessä. Ärsyttää kuin pientä oravaa.

1 kommentti:

  1. Meillä aikanaanratkaistiin sama ongelma samanlaisessa autossa kasalla halkoja häkin alla. Hyvin toimi ;)

    Sanna

    VastaaPoista